Huaweillla ripeä nousutahti Suomessa ja Pohjoismaissa vuoden ensimmäisellä kvartaalilla

Report this content

TIEDOTE 30.5.2016 Huawein kuluttajaliiketoimintayksikkö on kasvattanut laitetoimitustensa määrää peräti 64 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden. Yhtiö toimitti mobiililaitteita ensimmäisen kvartaalin aikana 28,3 miljoonaa kappaletta. Yleisesti ottaen älypuhelinten toimitukset olivat laskussa viime vuoden ensimmäiseen kvartaaliin nähden. Huawei onkin ainoa kolmesta suurimmasta puhelinvalmistajasta, joka on pystynyt pitämään yllä kasvutahtia.  Tutkimusyhtiö GfK:n kattavan 15 maan raportin mukaan Huawei on kasvattanut myyntiään erityisesti Keski-Euroopassa ja Pohjoismaissa. Huawei on vahvistanut asemiaan muun muassa Suomessa, jossa yhtiön markkinaosuus älypuhelimissa oli ensimmäisellä kvartaalilla 21,5 %. Myös Huawein tuotekehityskeskus on jatkanut kasvamistaan.

Lippulaivapuhelimet siivittivät Huawein kasvua

Huawein oman ensimmäisen kvartaalin kattavan liiketoimintakatsauksen mukaan yhtiön toimitusten määrä kasvoi 44 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Myynti nousi samaan aikaan 61 prosenttia. Strategy Analytics and International Data Corporation (IDC) on vahvistanut Huawein aseman kolmanneksi suosituimmaksi puhelinvalmistajaksi maailmassa. IDC:n mukaan Huawein globaali markkinaosuus vuoden 2016 ensimmäisen vuosineljänneksen lopussa oli 8,5 prosenttia kun se vielä vuoden 2015 ensimmäisellä kvartaalilla oli 5 prosenttia.

Huawein nousua on tukenut Leican kanssa suunnitellun, kaksoiskameralla varustetun Huawei P9 -puhelimen lanseeraaminen. Ensimmäisten raporttien mukaan Huawei P9:n ensimmäisen viikon myynti on ylittänyt viime vuonna lanseeratun Huawei P8:n vastaavat myyntiluvut. P9:n odotetaan vauhdittavan Huawein myyntiä keski- ja premium-hintaisten puhelinten kategoriassa myös seuraavalla kvartaalilla.

Dynaamista kasvua Keski-Euroopassa ja Pohjoismaissa

GfK:n POS (Point of Sale)-mittausten mukaan Huawei, mukaan lukien sen sisarbrändi Honor, on kirjannut nimiinsä merkittävän kasvuloikan. Q1/2016-jaksolla yhtiön osuus markkinoista volyymilla mitattuna oli Keski-Euroopassa ja Pohjoismaissa 11,6 prosenttia. Q1/2015-jaksoon verrattuna kasvua on tapahtunut peräti 293 prosenttia. Suomen osalta Huawein/Honorin osuus kasvoi 512 prosenttia, Ruotsissa 435 prosenttia, Tanskassa 118 prosenttia ja Norjassa 82 prosenttia. Yhtenä syynä huimaan nousuun pidetään yleisesti Huawein keskittymistä keski- ja premium-hintaisiin puhelimiin. Myös näytön koolla näyttää olevan väliä ostopäätöstä tehdessä – 5,0–5,5 tuumaisten puhelinten suosio kasvoi Keski-Euroopassa ja Pohjoismaissa. Q1/2015-jaksolla näiden osuus kokonaismyynnistä oli 22 prosenttia – tämän vuoden ensimmäisellä kvartaalilla näiden määrä tuplaantui.

Analyysin mukaan Huawein strategia keskittyä premium-tason mid-range ja high-end-tuotteisiin on onnistunut. GfK:n mukaan Huawein myydyin puhelinmalli Suomessa on elokuussa lanseerattu Honor 7, joka on myös yksi maan myydyimmistä älypuhelimista. Huawei on puhelinmyynnin ohella kasvattanut tuotekehitysyksikköään Suomessa. Jo lähes parisataa henkilöä työllistävä T&K-keskus on erikoistunut nimenomaan mobiiliteknologiaan ja innovaatioihin. Esimerkiksi Huawein uutuuspuhelinten sormenjälkitunnistimessa on suomalaisosaamista mukana.

Gfk:n tiedot perustuvat vuoden 2015 ja vuoden 2016 ensimmäisen kvartaalien älypuhelimia koskeviin GfK POS-, myynti- sekä GfK Panelmarket -tietoihin. Tarkasteltavat alueet ovat Keski-Eurooppa (Itävalta, Kroatia, Tšekit, Kreikka, Unkari, Puola, Romania, Israel, Viro, Latvia, Liettua) sekä Pohjoismaat (Tanska, Suomi, Ruotsi ja Norja).

 

Huawei-yhteyshenkilö – kuluttajatuotteet

Sofia Lehtimäki, Huawei Technologies Oy, 050 308 2228, sofia.lehtimaki@huawei.com

Huawei-yhteyshenkilö – viestintä ja yhteiskuntasuhteet

Hennariikka Andersson, Huawei Technologies Oy, 040 845 8066

hennariikka.andersson@huawei.com

Kuvat ja tuotelainat:

Maija Hyötyläinen, Republic of Communications, 050 572 9679, maija.hyotylainen@republic.fi

Jukka Raittila, Republic of Communications, 050 346 2630, jukka.raittila@republic.fi

Lisätietoja Huaweista:

Huawei on johtava maailmanlaajuinen informaatio- ja viestintäteknologian (ICT) ratkaisujen tarjoaja, joka palvelee telealan operaattoreita, yrityksiä, kuluttajia ja julkista sektoria. Huawei tekee myös tiivistä yhteistyötä yliopistojen kanssa ympäri maailman. Huawein innovatiivisia ICT-ratkaisuja, -tuotteita ja -palveluita käytetään yli 170 maassa. Vuonna 1987 perustettu Huawei on yksityinen yritys ja täysin työntekijöidensä omistama.

Huawei työllistää maailmanlaajuisesti yli 176 000 henkilöä, ja yrityksen 9 900 Euroopassa olevasta työntekijästä 1 200 työskentelee tutkimuksen ja tuotekehityksen (T&K) parissa. Yrityksellä on 18 T&K-keskusta kahdeksassa Euroopan maassa (Suomi, Belgia, Ranska, Saksa, Irlanti, Italia, Ruotsi ja Iso-Britannia) ja se operoi lukuisia innovaatiokeskuksia yhteistyössä tele- ja ICT-alan partnerien kanssa.