Kamuxin työntekijä valittiin vuoden automyyjäksi Ruotsissa

Käytettyihin autoihin erikoistuneen suomalaisen Kamuxin automyyjä on valittu vuoden automyyjäksi Ruotsissa vuosittain järjestettävässä Motorgalassa. Voittaja on Kamuxin Växjön liikkeessä automyyjänä työskentelevä Marcus Korner. Raati korosti perusteluissaan erityisesti luottamuksen rakentamisen merkityksellisyyttä.

Automyyjän työ kulkee voittajalla suvussa, sillä myös Kornerin isä on toiminut automyyjänä koko ikänsä. Korner kertookin seuraavansa ylpeänä isänsä jalanjälkiä alalla.

Tavoitteena onnistuneita kokemuksia asiakkaille

– Oma tavoitteeni on aina ollut tarjota asiakkaalle hyvän auton lisäksi myös kaiken kaikkiaan onnistunut kokemus autokaupan teosta. Haluan vastata asiakkaan tarpeisiin ja parasta on, jos pystyn kääntämään haastavan tilanteen onnistuneeksi kaupaksi, Korner toteaa.

– Palkinnon voittaminen ei kuitenkaan olisi onnistunut yksin. Mielestäni tämä palkinto osoittaa, että meillä on kasassa hieno tiimi. En olisi pystynyt voittamaan ilman kollegoitani ja esimiehiäni Växjössä ja koko Kamuxilla, Korner kertoo.

Vuosittain järjestettävässä Motorgalassa palkitaan vuosittain ansioituneita autoalan ammattilaisia. Myös Ruotsin Kamuxin maajohtaja Robin Toss iloitsee Kornerin voitosta.

– Marcuksen voitto on upea asia! Hänellä on uskomaton kyky olla aina oma itsensä ja ottaa asiakas huomioon. Meillä Kamuxilla asiakaskokemus on tärkeä asia ja haluamme palvella asiakkaita mahdollisimman hyvin. Marcus ymmärtää tämän ja osaa tarjota asiakkaillemme huomaavaista, rentoa ja ystävällistä palvelua. Hän haluaa aina asiakkaillemme parasta, ja juuri tästä koko Kamuxissa on kyse. Olemme autokauppa, jota arvostetaan sekä autojen myyjänä että ostajana, Toss summaa.

Lisätietoja:
Tommi Iiskonmäki, maajohtaja, Kamux Suomi Oy, 040 5801 498

Kamux Oyj on nopeasti kasvanut käytettyjen autojen sekä niihin liittyvien palveluiden myyntiin erikoistunut vähittäiskaupan ketju. Ensimmäinen Kamux-autoliike aloitti toimintansa vuonna 2003 Hämeenlinnassa, ja yhtiöllä on tällä hetkellä 44 autoliikettä Suomessa, kaksitoista Ruotsissa ja kolme Saksassa. Yhtiö on myynyt perustamisensa jälkeen yli 180 000 käytettyä autoa, joista 40 957 autoa vuonna 2017. Kamuxin liikevaihto nousi 454,9 miljoonaan euroon vuonna 2017. Kamuxin palveluksessa oli kokoaikaisiksi työntekijöiksi muutettuna keskimäärin 418 henkilöä vuonna 2017. Kamuxin osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. 

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit