Kansainvälinen Legacy Day 2015 tuo esiin testamenttilahjoituksen merkitystä itselle tärkeiden asioiden edistämiseksi

Report this content

Yli 1000 hyväntekeväisyysjärjestöä osallistuu kansainväliseen Legacy Day -päivään omilla tempauksillaan. 13.9. vietettävän päivän tehtävänä on nostaa testamenttilahjoittamista laajemmin esille. Testamenttilahjoitukset ovat tärkeä joskin vielä esimerkiksi Suomessa marginaalinen hyväntekeväisyyden muoto. Suomessakin tammikuussa 2015 alkaneen Hyvä testamentti -kampanjan tyyppiset toimet ovat lisänneet kiinnostusta asiaa kohtaan ja esimerkiksi Alankomaissa testamenttilahjoitusten vuotuinen arvo on noussut jo 500 miljoonaan euroon.

1990-luvulla Yhdysvalloissa ja Kanadassa aloitettiin vapaaehtoisjärjestöjen toimesta ensimmäisiä testamenttilahjoittamiseen kannustavia kampanjoita: Leave a Legacy. Eurooppaan kampanjointi saapui vuonna 2000, kun Englannissa perustettiin useita järjestöjä edustava Remember a Charity -organisaatio. Nykyisin aiheesta tiedotetaan ja kampanjoidaan 16 maassa. Kansainvälinen Legacy Day on muodostunut monissa maissa jo perinteeksi; sitä vietetään varsinaisena juhlapäivänä tai kuten Australiassa jopa viikon ajan.

Pienissäkin maissa voidaan saada paljon aikaiseksi

Belgiassa Testament.be-sivustolla on esillä 120 hyväntekeväisyysjärjestöä. He järjestävät vuosittain muun muassa Salon du Testament -tapahtuman, missä kaikki mukana olevat järjestöt ovat esillä ja paikalla on myös lakiasiantuntijoita antamassa neuvoja perintöasioihin liittyen. Viime vuonna tapahtumaan osallistui tuhansia ihmisiä ja tänä vuonna on suunnitteilla Brysselin lisäksi muutaman suurkaupungin käsittävä kiertue.

Myös Hyvä testamentti -kampanja on herättänyt kiinnostusta. “Kampanjamme lakiasiantuntija on saanut nettisivupalvelumme kautta tasaiseen tahtiin kyselyjä perintöasioihin liittyen. Myös kesän alussa tekemämme kiertueen aikana saimme hyvin konkreettisia kysymyksiä aiheesta, jopa yhtä testamenttia tarjottiin paikan päällä”, kertoo kampanjan koordinaattori Pia Tornikoski.  “Olemme olleet osa kansainvälistä Legacy Day -tapahtumaa jakamalla omasta kampanjastamme kokemuksia muiden maiden kanssa. Toivomme, että Suomessakin rohkaistutaan keskustelemaan testamenttilahjoittamisesta, sillä perinnöstään päättäminen on tärkeä osa omaisuutensa hallinnoimista.”

Hyvä testamentti -kampanjassa on mukana 15 yleishyödyllistä yhteisöä, jotka edustavat laajasti erilaisia hyväntekeväisyyskohteita: Amnesty International, Animalia, Kirkon Ulkomaanapu, Kuurojen Liitto, Patmos Lähetyssäätiö, Pelastakaa Lapset, Plan International Suomi, SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto, Solidaarisuus, Suomen Lähetysseura, Suomen Merimieskirkko, Suomen Pipliaseura, Suomen Sydänliitto, World Vision ja WWF (Maailman luonnonsäätiö). Järjestöt ovat Vastuullinen Lahjoittaminen VaLa ry:n jäseniä.

Hyvä testamentti -kampanjan sivut löytyvät osoitteesta www.hyvatestamentti.fi

Lisätietoja: Pia Tornikoski, Hyvä testamentti -kampanjan koordinaattori, puh. 040 596 3763

Avainsanat: