Maalis-huhtikuun vaihteessa avautuu kolme uutta BURGER KING® -ravintolaa

Report this content

BURGER KING® -ravintolaketju jatkaa vuonna 2015 voimakasta kasvuaan Suomessa. Vuoden ensimmäinen ravintola avataan maaliskuun lopulla Helsinkiin, Itis-kauppakeskukseen. Itäkeskuksen jälkeen avautuu maalis-huhtikuun vaihteessa Ruoholahteen Helsingin kuudes ravintola. Huhtikuun alkupuolella pohjoisen Suomen odotus palkitaan, kun Oulu saa oman BURGER KING® -ravintolansa.

Ravintolaketjun ensimmäisen vuoden tulos Suomessa oli odotuksia parempi. Markkinaosuus kolmen keväällä avattavan yksikön jälkeen on noin 5 prosenttia. Kuluvan vuoden aikana uusia ravintoloita avataan yhteensä kymmenisen kappaletta.

”Olemme erittäin tyytyväisiä ensimmäiseen vuoteemme Suomessa. Avasimme kymmenen uutta ravintolaa ja olimme näkyvästi esillä markkinassa”, kertoo BURGER KING® -ketjujohtaja Mikko Mollberg. ”Vaikka alan kasvu ei tällä hetkellä ole voimakasta, ovat omat tavoitteemme korkealla. Tavoitteenamme on 25 prosentin markkinaosuus seuraavien vuosien aikana”, jatkaa Mollberg.

Itäkeskuksen, Ruoholahden ja Oulun avauksien jälkeen BURGER KING® -ketjun henkilöstömäärä on Suomessa 500 henkilöä. Rekrytointitarve kasvaa entisestään jatkossa avattavien ravintoloiden myötä.

Lisätietoja: 

Mikko Mollberg, ketjujohtaja, Burger King, Restel Fast Food Oy, puh. 040 485 4227, mikko.mollberg@restel.fi

BURGER KING®

Vuonna 1954 perustettu BURGER KING® on maailman toiseksi suurin hampurilaisketju. BURGER KING® -ravintoloita on yli 13 000 ympäri maailmaa 88 maassa. Ravintolat palvelevat noin 11 miljoonaa asiakasta päivittäin. Noin 97 prosenttia BURGER KING® -ravintoloista on itsenäisesti franchise-sopimuksilla toimivien yrittäjien pyörittämiä ravintoloita, joista monet ovat vuosikymmeniä toimineita perheyrityksiä. Lisätietoa saatavilla osoitteessa www.burgerking.fi sekä myös Facebookissa ja Twitterissä.

Restel Oy on Suomen johtava hotelli- ja ravintola-alan yritys. Liiketoimintaa Restel harjoittaa 47 hotellilla, joissa on yhteensä yli 8 000 huonetta, ja noin 240 ravintolalla. Liikevaihto vuonna 2013 oli 395 M€. Yritys työllistää Suomessa yli 5 000 hotelli- ja ravintola-alan ammattilaista. Hotellitoimintaa Restel harjoittaa kansainvälisten Crowne Plaza Helsinki-hotellin ja Holiday Inn -ketjun lisäksi myös kotimaisten Cumulus- ja Rantasipi-ketjujen, Hotelli Seurahuone Helsingin sekä Hotel Atlas Kuopion myötä. Restelin laajasta ravintolatarjonnasta löytyvät niin valtakunnan suurimmat tapahtuma-areenat Hartwall Arenasta Helsingin Musiikkitaloon kuin ravintolaketjut Martina ja Rax Buffet. HelmiSimpukka-ketju toimii valtakunnallisesti 58 liikepaikalla. Restelin valikoimaan kuuluvat myös Hemingway’s, Blok, Mario, Lauantai, Bambu, Wanha Mestari-ketju, Kaarle XII, Vespa, Primula, Baker’s sekä Burger King® -ravintolat.

Liitteet & linkit