Neljälle urheilijalupaukselle tukea FAST Young Talents -kumppanuusohjelmalla

Report this content

Hiihtäjä Lauri Lepistö, aitajuoksija Viivi Lehikoinen, uimari Mimosa Jallow ja keihäänheittäjä Sanni Utriainen valittiin uuteen FAST Young Talents -sponsorointiohjelmaan 250 hakijan joukosta. Nuoret saavat taloudellisen tuen lisäksi ravintovalmennusta sekä henkistä valmennusta eri asiantuntijoista koostuvalta tiimiltä. Nuorten mentoriksi on lupautunut ampujahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen.  

FAST Young Talents -urheilukumppanuusohjelmaan haettiin keväällä nuoria tulevaisuuden tähtiä, jotka janoavat oman lajinsa huipulle ja kansainväliseen menestykseen. Valituiksi tulivat hiihtäjä Lauri Lepistö, aitajuoksija Viivi Lehikoinen, uimari Mimosa Jallow ja keihäänheittäjä Sanni Utriainen.

‒ Valinta upeiden ja lupaavien 250 urheilijanuoren joukosta oli erittäin vaikea. Hakijat edustivat peräti 62 eri lajia, mikä kuvastaa nykyurheilun moninaisuutta. Nuorten urheilijoiden tukemiselle on selkeä tarve, ja olemme ylpeinä mukana tukemassa heitä ja suomalaista tulevaisuuden huippu-urheilua, toteaa toimitusjohtaja Robert Savikko Func Food Oy:stä.

Hänen mukaansa ohjelma antaa myös mahdollisuuden ottaa vastuullista roolia sponsorointikulttuurin ja suomalaisten liikuntatottumusten kehittämisessä.

‒ Ohjelmaan valitut nuoret vastasivat erittäin monipuolisesti ja korkeatasoisesti hakukriteereitämme. He ovat osoittaneet kykynsä jo nuorten tasolla, ja heillä on potentiaalia myös aikuisten arvokisamenestykseen. Osalla on jo arvokisapaikka yleisurheilun EM-kisoissa Amsterdamissa tai Rion Olympialaisissa. Uskon, että näiden neljän nuoren usko itseensä ja oikeanlainen harjoittelu toimivat erimerkkeinä paitsi tulevaisuuden lupauksille myös laajemmin liikuntaa harrastaville, summaa Robert Savikko valintakriteereitä.

Tiedon jakamista ja yhdessä tekemistä

Uutta sponsorointiajattelua edustava ohjelma tarjoa nuorille enemmän kuin vain rahallista tukea.

‒ FAST Young Talents on urheilijakumppanuusohjelma, jonka halutaan antavan nuorille urheilijoille uudenlaista, kokonaisvaltaista tukea. Ohjelman verkostoituneen luonteen myötä he saavat myös henkistä valmennusta ja huolenpitoa koko tiimiltä, Savikko jatkaa.   

Tiimin mentoriksi on lupautunut Kaisa Mäkäräinen, joka on Func Foodin uusi yhteistyökumppani. Valmennuksen lisäksi nuorille annetaan konkreettista tukea harjoitus-, leiri- ja matkakuluihin. He saavat myös opastusta ravintoasioissa ja laadukkaita FASTin urheilulisäravinteita oman harjoittelunsa tueksi.

Valituille nuorille annettiin mediavalmennusta jo ennen heidän valituksi julkistamistaan. Kouluttajina olivat toimittaja ja juontaja Kristiina Komulainen sekä itsekin sponsoroitavan roolissa oleva rata-autoilija ja radiotoimittaja Emma Kimiläinen.

Nuoret ja yleisö saavat elämyksiä

Fast Young Talents -ohjelmaan valitut urheilijat pääsevät tutustumaan myös toisiinsa, vaihtamaan treenivinkkejä, kuulumisia ja kokemuksia yhdessä oppimisen lisäksi.  

‒ Yleisölle Fast Young Talents välittää oman verkkomediansa kautta eturivin paikan seurata urheilijoiden fiiliksiä ja kehitystä kohti mainetta ja kunniaa. Kaikki tämä kerrotaan suoraan urheilijoiden omin sanoin ja ajatuksin, Robert Savikko toteaa. Verkkosivut aukeavat 21.6.2016.

FAST Young Talent -urheilukumppanuusohjelman nuoret

Lauri Lepistö, hiihto

Lauri Lepistö on jo ehtinyt saavuttaa maastohiihtourallaan muun muassa nuorten MM-pronssia ja SM-kultaa. Lajin kansainväliselle huipulle pyrkivä 20-vuotias urheilijanuorukainen tavoittelee paikkaa vuoden 2019 hiihdon MM-kisoista, Itävallan Seefeldistä.

Kouvolan Hiihtoseuraa edustava Lauri harrasti aiemmin myös triathlonia ja jalkapalloa, mutta lopulta hiihto nousi suosikiksi muiden joukosta. 

Viivi Lehikoinen, aitajuoksu

Vasta 16-vuotias Viivi unelmoi juoksevansa niin kovaa, että saisi urheilusta itselleen ammatin. Hänen ilmiömäistä pinkomistaan katsellessa unelma ei kuulosta ollenkaan mahdottomalta ja tällä hetkellä Viivi onkin Euroopan nuorten tilastoykkönen 400 metrin aitajuoksussa kauden parhaalla ajallaan 58,08 s, joka on samalla alle 18-vuotiaiden maailmantilaston kolmanneksi paras aika.

Samalla lennokkaalla askeleellaan hän tähtää heinäkuussa järjestettäviin alle 18-vuotiaiden EM-kisoihin. Yksi hänen uransa kovimmista saavutuksista on Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla 2015 aidottu 400 metrin matka. Viivin aika 57,74 s on hänen ikäluokassaan Euroopan kaikkien aikojen toiseksi paras.

Mimosa Jallow, uinti

Tämä nuori, mutta erittäin lahjakas neito, on vedessä kuin kotonaan. Suomen uintimaajoukkueen ilopilleri pitää hallussaan Suomen ennätysaikoja sekä 50 metrin (28,15 s) että 100 metrin (1.00,42 min) selkäuinneissa.  Mimosa valmistautuu parhaillaan elokuussa järjestettäviin Rion olympialaisiin.

Juuri 22 vuotta täyttänyt Mimosa Jallow on Suomen kilpauintilupaus. Hänen vahva avausuintiosuutensa siivitti Suomen naiset sekauintiviestin EM-pronssille uudella SE-ajalla. Joku voisi väittää, että Mimosa on paikalla aina kun Suomen ennätyksiä rikotaan. EM-pronssin voitto varmisti myös hänen valintansa Rion Olympialaisten edustusjoukkueeseen.

Sanni Utriainen, keihäänheitto

Sanni Utriainen on 25-vuotiaana yksi Suomen naiskeihäänheittäjien kärkinimistä. Sanni on edustanut Suomea kansainvälisissä kilpailuissa vahvoilla tuloksilla ja hänet palkittiin vuonna 2011 Suomen urheilugaala -tilaisuudessa Vuoden nuorena urheilijana. Sanni on voittanut useita SM-mitaleja, joista viimeisin on hopeinen vuodelta 2015 (57,59 m).

Liikunnanohjaajaksi Varalan urheiluopistosta valmistunut Sanni heitti vuoden 2015 lopussa oman ennätyksensä 63,03 metriä varmistaen sillä itselleen paikan Pekingin MM-kisoihin. Samalla heitolla hän rikkoi Rion olympialaisten 62 metrin rajan ja toivookin nyt kutsua Rion olympialaisten edustusjoukkueeseen. Sitä ennen Sanni on valittu edustamaan Suomea Amsterdamissa pidettäviin EM-kilpailuihin.

Kuvateksti: Aitajuoksija Viivi Lehikoinen, keihäänheittäjä Sanni Utriainen, hiihtäjä Lauri Lepistö ja uimari Mimosa Jallow valittiin uuteen FAST Young Talents -urheilukumppanuusohjelmaan 250 hakijan joukosta. Kuvaaja: Jesse Väänänen

Lisätietoja:
Robert Savikko, toimitusjohtaja, Func Food Oy, 050 566 1065, robert.savikko@funcfood.com
Minna Nieminen, FAST, 0400 980 690, minna.nieminen@funcfood.com
Jussi Sirén, Republic of Communications Oy, 0400 228 000, jussi.siren@republic.fi

Seuraa nuorten omaa verkkosivustoa osoitteessa www.fast.fi/youngtalents 21.6.2016 alkaen.

FAST Sports Nutrition on suomalainen, urheiluravinteiden kehittämiseen ja markkinointiin keskittynyt yritys. Alansa markkinajohtaja FAST on ollut vuodesta 2001. FAST Sports Nutrition -tuotteet sopivat aktiiviseen elämäntapaan ja hyvinvoinnin tukemiseen niin tavalliselle kuluttajalle kuin huippu-urheilijalle. Monipuoliset valikoimat kattavat jauhetuotteet, patukat ja valmisjuomat sekä erikoisvalmisteet. FAST-tuotteet ovat puhtaita ja turvallisia. Kaikki raaka-aineet hankitaan vain tutkituilta, luotettavilta toimittajilta. www.fast.fi 

Func Food Finland OY on nopeasti kasvava elintarvikealan yritys ja urheiluravinnealan markkinajohtaja Suomessa. Yritys on tunnettu FAST ja CocoVi -tuotemerkeistään, jota myydään Suomessa yli 4000 jälleenmyyntipisteessä. Func Foodin liikevaihto oli noin 18 miljoonaa euroa vuonna 2014. www.funcfood.com  

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia