NordicBet uskoo Veikkauksen, RAY:n ja Fintoton yhdistymiseen – Vetokohde avattu

Report this content

TIEDOTE 5.12.2014
Julkaisuvapaa  

Hallituksessa valmistellaan Veikkauksen, Raha-automaattiyhdistyksen ja Fintoton yhdistämistä. Aihetta käsiteltiin viime viikolla hallituksen talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa. Asian ajankohtaisuuden johdosta kansainvälinen vedonlyöntiyhtiö NordicBet on avannut vetokohteen, jossa voi lyödä vetoa valtion pelimonopolien yhdistymisestä ja kolmikantaisen mallin purkamisesta.  

NordicBet pitää yhdistymistä erittäin todennäköisenä, sillä yhdistymisen puolesta annettu kerroin on pienin mahdollinen eli 1,01.

”Tämä vetokohde ei varmasti jätä ketään vedonlyönnistä kiinnostunutta kylmäksi. Koko peliteollisuus on muutoksessa digitalisoitumisen, nettipelaamisen ja Euroopan Unionin lainsäädännön myötä”, sanoo peliasiantuntija Juha Kvist.

Suomen nykyisen arpajaislainsäädännön puitteissa toimii kolme valtiollista monopolia, Veikkaus, Raha-automaattiyhdistys ja Fintoto. Ulkomaisille toimijoille, kuten NordicBetille digitaalisten jakelukanavien kautta tapahtuva kuluttajille suunnattu pelaaminen on Suomessa laillista.

”Helsingin Sanomien tietojen mukaan talouspoliittinen ministerivaliokunta linjasi, että pelimonopolit yhdistettäisiin. Päätös asiasta tehtäisiin jo tiistaina 16. joulukuuta”, Kvist jatkaa.

NordicBetin tänään avaaman vetokohteen ”Hallitus päättää 16.12. kokouksessaan Veikkauksen, RAY:n ja Fintoton yhdistämisestä” löytää osoitteesta: https://www.nordicbet.com/fi/vedonly%C3%B6nti#/#?cat=&reg=&sc=8808&bgi=63


Lisätietoja: Peliasiantuntija Juha Kvist, Betsson Group, puh. 040 570 1500 


Betsson Group on pohjoismainen, yksi Euroopan johtavista internet rahapelisivustoista. Se tarjoaa kuluttajille pelejä, joita voi pelata turvallisessa ja käyttäjäystävällisessä ympäristössä. NordicBet on yksi Betsson Groupin brändeistä. BML Group on osa ruotsalaista, yli 50-vuotiasta peliyhtiötä, jolla on laaja kokemus eri pelituotteista. Betsson Group työllistää 1200 henkilöä neljässätoista maassa. BML Groupin omistaa yli 4000 osakkeenomistajaa ja Betsson Group on listattu Tukholmassa OMX Nordic Stock Mid Cap -pörssissä.

Liitteet & linkit