OnniBus.com ja Demon kuvaavat Suomen tiet – Maailman ensimmäinen reaaliaikainen liikenteen tilannekuva lähes koko maasta

Report this content
  • OnniBus.com Oy ja Demon turvallisuus Oy ovat käynnistäneet pilottihankkeen, jossa OnniBus.comin kaksikerrosbussit on varustettu tietä kuvaavilla kameroilla.
  • OnniBus.comin 48 bussia ajavat kattavasti Suomen valtatieverkostolla yli 45 000 kilometriä päivässä lähettäen parin sekunnin välein kuvan tuulilasinäkymästä.
  • Kuvat välittyvät Demonin pilvipalvelimelle hyödynnettäväksi erilaisilla sovelluksilla.

Tähän asti internetissä on ollut tarjolla staattista kuvadataa, mutta OnniBus.comin ja Demon turvallisuus Oy:n yhteishankkeen kautta pystytään ensimmäistä kertaa keräämään reaaliaikaista kuvaa.  

"OnniBus.com on ihanteellinen kumppani valtakunnallisen reaaliaikaisen tilannekuvan muodostamiseen. Kukin kamera kiertää maanlaajuista tieverkkoa lähes 1000 kilometriä päivässä. Pienellä määrällä kameroita saadaan koko ajan kattavaa tilannekuvaa", Demon turvallisuus Oy:n tekninen johtaja Ari Räty kertoo. 

OnniBus.comin toimitusjohtaja Pekka Möttö kuvaa hanketta digiloikaksi: "Suomi tarvitsee uusia innovaatioita ja älyliikennettä. Datan arvo on tulevina vuosina suurempi kuin öljyn, metsäomaisuuden tai kaivostuotteiden. Datan hyödyntämisen lukemattomat sovellusmahdollisuudet voivat synnyttää lukuisia uusia yrityksiä." 

Järjestelmän ansiosta OnniBus.comin liikennetyönjohto näkee reaaliaikaisesti jokaisen bussin tuulilasinäkymän. Korkearesoluutioinen kamera sijaitsee bussin ohjaamoon asennetussa älypuhelimessa.

Demon ja OnniBus.comin kutsuvat kaikki yhteiseen tekemiseen, sillä kuvadataa kerääviä tuottajia kaivataan lisää. Demonin tavoitteena on saada vuoteen 2020 mennessä 100 000 keräysautoa.  

OnniBus.comin lehdistöyhteydet ja kuvat:

Jukka Raittila, Republic of Communications, 050 346 2630, jukka.raittila@republic.fi

Maija Hyötyläinen, Republic of Communications, 050 572 9679, maija.hyotylainen@republic.fi

Tietoa Demon turvallisuus Oy:stä ja palvelusta

Demon on kehittänyt yli 20 vuotta suuria tietokantoja ja palveluja kuvadatan tallennusta varten. Demon on ottanut ensimmäisen kaupallisen pilvipalvelunsa käyttöön vuonna 2006. Demonin pilvipalvelu on käytössä sadoilla asiakkailla ympäri Suomea. Suurimpia käyttäjiä ovat kaupungit, kunnat, seurakunnat ja yksityiset yritykset. Palvelukeskuksia on useita eri puolilla Suomea. Tekniikalla on mahdollista tuottaa täsmätietoa eri käyttäjien tarpeisiin; katettavia sektoreita ovat muun muassa turvallisuus ja logistiikka (mm. eläimiä tiellä, huono näkyvyys, sumu, lumisade, liukkaus, musta jää, onnettomuustilanne, tietyö, auraus, liukkauden torjunta, tien kunto, kaatuneet puut, rikkoutuneet ajoneuvot, onnettomuudet), ilmatiede (tarkka ja paikallinen sää, varoitukset eri säätiloista), matkailu (markkinointi ja matkailijoiden informointi reaaliaikaisena, myös luonnossa liikkuvat vaeltajat, melojat, pyöräilijät jne. voivat tuottaa dataa yhteiseen käyttöön), vakuuttaminen (vahinkotapahtumien nopea selvitys eli kuva tapahtumasta suoraan viranomaisille, ilmoitusten automatisointi, vahinkojen ennaltaehkäisy), koulutus (digiloikka, jota mm. VTT, yliopistot, korkeakoulut ja muut koulut voivat hyödyntää, mahdollisuus luoda tuhansia uusia tutkimusalueita ja sovelluksia) ja peliteollisuus (uusien pelien luominen, esim. kaupunki-Geo-kätköt, yhteisöllisiä virtuaalisia todenmukaisia kaupunki-, maaseutu- ja tiepelejä). Suomessa oleva konesali ja Demonin pilvipalvelu voivat toimia koko Euroopan laajuisen alueen datan tallennus-, jakelu- ja analysointipaikkana. Tiedon tuottajia voi olla miljoonia sekä tiedon käyttäjiä kymmeniä miljoonia. Demonin teknisellä johtajalla Ari Rädyllä on yli 30 vuoden kokemus kameroista, kuvaamisesta, datan tallennuksesta ja analysoinnista. Yhtenä maailmanlaajuisena keksintönä Ari Räty on kehittänyt 1993–1997 elektronisen varkauden hävikin merkintäjärjestelmän. Tästä tekniikasta on nykyinen RFID:n teollisuuden ala saanut alkunsa. Demonin Rädyn mukaan kerättävät datamäärät ovat valtavia ja niiden tallennus ja käsittely tulee työllistämään uuden polven data-analyytikkoja.  

Tietoa OnniBus.comista

OnniBus.com on suomalainen kaukoliikenteeseen erikoistunut linja-autoyhtiö, joka tarjoaa nopeita ja luotettavia liikennöintipalveluja edulliseen hintaan. OnniBus.com operoi yli 150 lähtöä päivässä. Sen reitistö yhdistää yli 60 kaupunkia Suomessa. Pääliikennöintikaupungit ovat Forssa, Helsinki, Joensuu, Jyväskylä, Kajaani, Kokkola, Kotka, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Mikkeli, Oulu, Pori, Rauma, Tampere, Varkaus ja Vaasa. OnniBus.comin punakylkisissä kaksikerroslinja-autoissa on 89 matkustajapaikkaa, langaton Internet-yhteys (ei erillistä maksua), säädettävät nahkaiset istuimet, ilmastointi, istuinkohtaiset pistokepaikat sekä WC. Yhtiön lippujen hinnat ovat alkaen 1 € + 1 € varausmaksu. Liput ovat ostettavissa yhtiön kotisivuilta. Lisätietoja OnniBus.comista löytyy osoitteesta www.onnibus.com, https://www.facebook.com/Onnibus (Facebook),  http://instagram.com/onnibuscom (Instagram) ja https://twitter.com/onnibus (Twitter).

Avainsanat: