Positiivisia indikaattoreita kaupan alalla - Itiksen kokonaismyynti ja kävijämäärät kasvoivat merkittävästi viime vuonna

Report this content

Kauppakeskus Itiksen vuoden 2015 kokonaismyynti kasvoi 5,7 prosenttia ja kävijämäärä 3,6 prosenttia edellisvuodesta. Tämän vuoden painopistealueet ovat hyvän kävijä- ja myyntikehityksen ylläpitäminen sekä jäljellä olevien vapaiden liiketilojen vuokraaminen.

Suomessa vallitsevasta vaikeasta taloustilanteesta huolimatta kauppakeskus Itiksen onnistui kasvattaa merkittävästi sekä kävijämääriään että liikkeiden yhteenlaskettua kokonaismyyntiä vuonna 2015. Itiksen kävijämäärä oli 16,8 miljoonaa (vs. 16,2 miljoona vuonna 2014) ja kokonaismyynti 314,4 miljoonaa euroa (vs. 297,6 miljoonaa euroa vuonna 2014.)  KTI Kiinteistötieto Oy:n mukaan pääkaupunkiseudun kauppakeskusten vuoden 2015 keskimääräinen kävijämäärien kasvu oli 1,8 prosenttia ja kokonaismyynnin kasvu 0,7 prosenttia.

Itistä hallinnoivan Wereldhave Finlandin toimitusjohtaja Jaakko Ristola on tulokseen tyytyväinen.

‒ Viime vuonna olimme selkeästi alan keskiarvoa edellä niin kävijämäärien kuin myynnin kehityksessäkin. Lähtötasomme oli myös kova; vuodesta 2013 vuoteen 2014 kävijämäärämme lisääntyi 11,7 prosenttia ja myyntimme taas 3,4 prosenttia. Liiketilavuokrauksen osalta alkuvuosi oli haasteellinen, mutta loppuvuodesta myös vuokrauksen osalta tapahtui erittäin hyvää kehitystä, kun uudet Finlaysonin, Thomas Sabon ja Silmäaseman myymälät avasivat ovensa. Lisäksi Itiksen Lidl lähes tuplasi pinta-alansa mittavan remontin myötä, Jaakko Ristola toteaa.

Tänä vuonna Wereldhave Finlandin keskeisin tavoite on vuokrata loputkin Itiksen vuosina 2012-2014 uudistuksessa vapautuneet tilat.

‒ Olemme nyt vuoden alussa julkistaneet Starbucksin, Kakkugallerian, Thai Orchid Marketin sekä Santanderin ja Auto-Aritan All-in-one myymäläkonseptin tulon Itikseen. Meiltä vapautui uudistuksen myötä erittäin hyviä liikepaikkoja mm. Stockmannin tavaratalon muutettua upouusiin tiloihin Piazzalle. Näihin tiloihin on avannut esimerkiksi Zaran lippulaivamyymälä ja Gigantti. Yhteensä eri puolilla Itistä on vielä tarjolla hyviä liikepaikkoja uusille toimijoille, Ristola jatkaa.

Myös pop-up-liiketoiminta on Ristolan iloksi kasvussa.

‒ Joulusesonkina Itiksessä oli kuusi pop-up toimijaa: Muurla, Maria Drockila -kynttiläpaja, Kiipeli-pulmaputiikki, Turku Design, Voglia ja Taidelainaamo. Pop-up-liikkeet ovat toki tervetulleita Itikseen ympäri vuoden, mutta huippusesonkien paikat kannattaa varata hyvissä ajoin.

Kaupallisten liiketilojen lisäksi Itiksessä on toimistotilaa lähes 11.000 neliömetriä, eli kahden keskivertokokoisen business park -rakennuksen verran. Itiksen vuokraustiimi sai vahvistusta, kun Esa Käkelä otti vuoden alussa vastuulleen toimistovuokrauksen.

‒Tarjolla on niin muuttovalmiita toimistoja kuin muokattavissa olevaa raakatilaakin. Ensimmäisten viikkojen aikana uusia vuokrasopimuksia on syntynyt kolme, eli selkeästi Itis kiinnostaa sijaintina, Käkelä kertoo.

Operatiivisen toiminnan painopistealueita ovat ympäristöystävällisyys, turvallisuus ja kiinteistön jatkuva kehittäminen. Itiksessä on juuri toteutettu mittava turvatekniikanuudistus.

Itis on myös uudistanut markkinointistrategiansa, ja uuden konseptin mukaisesti markkinoinnissa keskitytään vahvasti lapsiperheisiin, kahden suuren kauppakeskusalen lisäksi. Itiksen uudella Leikkiasemalla on joka arkiaamu perhekerhotoimintaa, mm. maksuton muskari ja siellä voi halutessaan järjestää lapsen syntymäpäiväjuhlat. Lisäksi Itiksessä on vuoden mittaan lukuisia perhetapahtumia ja joka lauantai Itiksen maskotin Riehulin disco lapsille.  

Lisätietoja: 
Jaakko Ristola, toimitusjohtaja, Wereldhave Finland Oy
puh. 040 820 1422 / jaakko.ristola@wereldhave.com


Kauppakeskus Itis
Itis on Suomen suurin kauppakeskus, jossa on lähes 120 myymälää, yli 50 palvelua ja kymmeniä ravintoloita sekä kahviloita. Itis on viimeisten kolmen vuoden aikana uudistettu täysin ja uudessa Itiksessä asioi vuosittain lähes 17 miljoonaa asiakasta. Itiksessä on panostettu eritoten lapsiperheiden viihtymiseen avaamalla 300 neliömetrin kokoinen sisäleikkipuisto Leikkiasema sekä esittelemällä Riehuli, Itiksen maskotti, joka tanssittaa lapsia Riehuli-discossa aina lauantaisin. Kauppakeskus Itiksen omistaa hollantilainen kiinteistösijoitusyhtiö Wereldhave N.V. http://www.itis.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit