Syyslomailijan apu lennon myöhästyessä löytyy kännykästä

Report this content

Tuhannet matkaajat suuntaavat kotikonnuilta muille maille, kun oppilaitosten syyslomat pyörähtävät käyntiin 16.-29.10. Loma tai ei, lentomatka saattaa peruuntua tai viivästyä huomattavasti. Tällöin kannattaa tarttua oikeuksiinsa ja selvittää, onko mahdollista saada korvausta lentoyhtiöltä. Prosessissa auttaa AirHelp, kolmen matkailijan vuonna 2013 perustama startup-yritys.

Viime vuoden syyslomajaksolla Helsinki-Vantaalla oli 25 lentoa, jotka peruttiin tai olivat kohteessaan yli kolme tuntia myöhässä. Lentomäärä ei ole erityisen suuri, mutta rahassa mitattuna korvaussumma on merkittävä. Kyseisillä lennoilla oli noin 3 600 matkustajaa, jotka ovat oikeutettuja yhteensä noin 1,2 miljoonaan euroon.

Matkustajista todennäköisesti vain muutama prosentti päätyy saamaan heille kuuluvat korvaukset. Luvun pienuus selittyy sillä, että hyvin harva jaksaa tai ymmärtää lähteä vaatimaan lentoyhtiöltä korvauksia, joihin olisi oikeutettu.

- Syyslomailua haittaavia lentoviivästyksiä tai -peruutuksia ei kuitenkaan tarvitse sietää, muistuttaa  Aleksi Seppo, AirHelpin maajohtaja Suomessa.

Yksittäinen korvaus voi kivuta jopa 600 euroon

Euroopan unionin EC 261 -asetuksen perusteella lentomatkustaja saattaa olla oikeutettu jopa 600 euron korvaukseen. Lentoyhtiön korvausvelvoite astuu voimaan, jos lento on myöhässä yli kolme tuntia, jos sen peruuntuminen aiheuttaa yli kahden tunnin myöhästymisen kohteeseen tai jos matkustajaa ei ylibuukkauksen takia päästetä lennolle ja saapuminen lopulliseen kohteeseen myöhästyy yli kolme tuntia.

- Korvauksen suuruus riippuu lennon ja myöhästymisen pituudesta sekä häiriön syystä. Matkustajat voivat hakea korvausta vielä kolme vuotta lennon jälkeen. AirHelp taistelee asiakkaiden korvausten puolesta vaikka oikeuteen asti, Seppo painottaa.

Korvaushakemuksen kelpoisuuden voi tarkistaa esimerkiksi älypuhelimeen ilmaiseksi ladattavan AirHelp-sovelluksen kautta. Sovellus sisältää kätevän Boarding Pass Scannerin, jonka avulla kuvan omasta tarkastuskortistaan voi ladata ohjelmiston arvioitavaksi. Sovellus osaa sen jälkeen kertoa, onko matkustaja oikeutettu korvauksiin. Oikeutensa korvauksiin voi vaihtoehtoisesti varmistaa täyttämällä AirHelpin kotisivuilta löytyvän verkkolomakkeen.

- Lomakkeen täyttäminen kestää vain kolmisen minuuttia, Seppo vinkkaa.

Lennon korvattavuuden tarkistaminen AirHelpin palveluista ei maksa mitään. Jos päättää antaa korvaushakemuksen AirHelpin hoidettavaksi ja se voittaa kiistan lentomatkustajan hyväksi, tällöin yritys veloittaa summan, joka yleensä vastaa noin 25:ttä prosenttia voitetusta korvauksesta.

Lisätiedot:

Aleksi Seppo

Maajohtaja, AirHelp

aleksi.seppo@airhelp.com

+49 176 6445 8789

 

Mediamateriaalit:

Ville Heinonen

Republic of Communications

ville.heinonen@republic.fi

+358 50 413 7118

AirHelp on startup-yritys, joka auttaa lentomatkustajia hakemaan korvauksia myöhästyneistä ja perutuista lennoista kansainvälisten asetusten mukaisesti.Yritys perustettiin vuonna 2013 ja siitä lähtien se on auttanut asiakkaitaan saamaan korvauksia yli 185 miljoonan Yhdysvaltain dollarin edestä auttaen samalla yli 2 miljoonaa asiakasta. AirHelpin palvelu on käytössä 30 maassa 16 kielellä. Suomessa ja suomeksi palvelu on ollut saatavilla vuodesta 2014. Tällä hetkellä AirHelpillä on maailmanlaajuisesti töissä yli 500 työntekijää. Lisätietoja osoitteesta http://www.airhelp.com/.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia