Taaperoiden maitojuomista apua erityisryhmien ravintoaineiden saantiin

Report this content

Taaperoille kehitetyt maitojuomat sisältävät leikki-ikäiselle optimaalisen määrän vitamiineja, kivennäisaineita ja rautaa. Yksilöllisestä ravitsemusnäkökulmasta osa lapsista voi hyötyä niistä, sillä taapero tarvitsee aikuiseen nähden kuusinkertaisen määrän monia ravintoaineita.

Suomalaisten kansallisjuomasta maidosta on tullut tunteita herättävä keskustelunaihe. Ehkä syystäkin, sillä maitotuotteita kulutetaan meillä Euroopan maista eniten. Meillä on myös mistä puhua, sillä maitohyllyn valikoima on kasvanut viime vuosien aikana räjähdysmäisesti, jopa yömaitoa on ollut saatavilla.

Leikki-ikäisillekin on omia vaihtoehtoja. Taaperoiden maitojuomat ovat tavanomaisen maidon lisäksi tai tilalla käytettäviä maitojuomia täyttämään taaperoiden päivittäistä neljän desilitran tarvetta.

-  Taaperoiden maitojuomissa on otettu huomioon lapsen ikävaiheesta johtuvat tarpeet verrattuna tavalliseen lehmänmaitoon, taaperoiden ravitsemusta tutkinut Taaperoinfon ravitsemusasiantuntija Carina Kronberg-Kippilä sanoo.

Viranomaisten tuntemukset ovat ristiriidassa tämän kategorian kanssa. Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisten (EFSA) asiantuntijat eivät löytäneet erityistä tarvetta taaperomaidoille, mutta he ovat linjanneet, että täydennetyt maitojuomat ovat yksi keino lisätä ravintoaineiden saantia, ellei lapsi saa niitä tarpeeksi syömällä monipuolisesti muun muassa lihaa tai kalaa.

Nykyisen tieteellisen arvion mukaan taaperon tulevasta terveydestä jopa 80 % selittyy ympäristötekijöillä, kuten siitä miten lapsi syö.

-  Taaperoille kehitetyistä maitojuomista joku voi saada apua, mikäli leikki-ikäinen ei syö monipuolisesti ja siten saa ravintoaineita tarpeeksi suosituksiin nähden ravinnosta. Leikki-ikäisen maitojuomiin on lisätty ravintoaineita, joilla voi tukea esimerkiksi kovin yksipuolisesti syystä tai toisesta syövän taaperon ravintoaineiden saantia, Kronberg-Kippilä muistuttaa.   

Vitamiinien tarve aikuiseen nähden kuusinkertainen

EFSAn asiantuntijat muistuttavat, että taaperon ruokavaliossa on huolehdittava, että leikki-ikäinen saa sopivasti hyödyllisiä rasvoja, rautaa, D-vitamiinia ja jodia, sillä näitä ravintoaineita osa lapsista saa niukasti. Samaan aikaan tulee välttää liiallista eläinproteiinia, sillä sen on todettu altistavan lihavuudelle. Taapero tarvitsee aikuiseen nähden jopa kuusinkertaisen määrän painokiloa kohden useita ravintoaineita kasvunsa tueksi.

-  Tavalliseen lehmänmaitoon verrattuna taaperoikäisille suunnitelluissa maitojuomissa on vähennetty proteiinin ja natriumin määrää sekä lisätty monien vitamiinien ja kivennäisaineiden määriä, kuten C- ja D-vitamiinia ja rautaa, Kronberg-Kippilä sanoo.

Ravitsevaa rautaa taaperoiden maitojuomista

EFSAn seminaarissa kesällä Ateenassa esille nousi taaperoiden raudantarve. Rauta auttaa happea kulkeutumaan kudoksiin ja soluille. Raudalla on tärkeä rooli pienen lapsen aivojen kehittymisessä. Raudanpuute aiheuttaa myös anemiaa, joka puolestaan näkyy lapsessa väsymyksenä, heikotuksena ja ärtyisyytensä.  

Syyt, miksi lapsi ei saa tarpeeksi rautaa vaihtelee iän mukaan. Ensim­mäisen ikä­vuoden jälki­puo­lis­kolla sekä toi­sella ikä­vuo­della ravit­semus on keskeisessä roolissa. Esimerkiksi kasvispainotteisessa ruokavaliossa raudan määrä voi jäädä alhaiseksi, mikäli asiaan ei kiinnitetä riittävästi huomiota. Rautaa on luontaisesti lihassa ja lihatuotteissa, palkokasveissa ja viljassa.   

-  Taaperoiden maitojuomiin on lisättynä optimaalinen määrä rautaa, jonka vuoksi niistä voi olla apua esimerkiksi yksipuolisesti syövälle lapselle 

Tiesitkö, että?

-  Uusien suomalaisten lapsiperheiden ruokasuositusten mukaan neljä desilitraa nestemäisiä maitovalmisteita on tarpeeksi taaperoille. 

-  Taapero tarvitsee kuusinkertaisen määrän vitamiineja aikuiseen nähden. 

-  Teollisissa lastenruuissa on tiukka lainsäädäntö, varsinkin alle kolmivuotiaiden raaka-aineissa on muita elintarvikkeita tiukemmat pitoisuusarvot monille haitta-aineille, kuten raskasmetalleille.

Lähteet:

http://www.ruokatieto.fi/uutiset/efsa-taapero-ei-tarvitse-omaa-maitojuomaa 

Lisätietoja:

Ravitsemusasiantuntija Carina Kronberg-Kippilä, 010 680 86 21, carina.kronberg-kippila@danone.com 

info@taaperoinfo.fi 

Taaperoinfo.fi jakaa tietoa 1-3-vuotiaiden ravitsemuksellisista tarpeista. Sivustolla halutaan kiinnittää huomiota erityisesti leikki-ikäisiin, sillä vauvaiän jälkeiset vuodet ovat nopeaa kasvun ja kehityksen aikaa. Tällöin lapsi muun muassa tuplaa pituutensa ja viisinkertaistaa painonsa. Vaikka taaperoikäisen mahalaukku on vielä viisi kertaa pienempi kuin aikuisen, tarvitsee hän aikuiseen nähden jopa kuusi kertaa enemmän ravintoaineita. Siksi pikkuhiljaa itse ruokailemaan ja uusiin ruoka-aineisiin opettelevan lapsen ateriahetket ovat ravitsemuksellisesti tärkeitä.  

Avainsanat: