Bore jatkaa aluskantansa uusimista - Kaksi uutta kuivarahtialusta Suomen lipun alle

Report this content

Rettig Group Oy Ab Bore jatkaa aluskantansa uusimista. Kaksi vanhaa alusta on myyty ja kaksi vuonna 2001 valmistunutta alusta on hankittu tilalle.

Boren alusten määrä on kasvanut 22:een viime vuosien yritysostojen myötä. Alusten keski-ikää on päätetty alentaa ja sitä varten Bore on käynnistänyt tonniston uusimisohjelman. Tänä syksynä on myyty kaksi vuonna 1991 valmistunutta alusta, MV Smaragden ja MV Passaden, joiden tilalle on nyt ostettu kaksi vuonna 2001 valmistunutta alusta.

MV Swegard liitettiin Boren tonnistoon lokakuun lopussa ja MV Fingardin on määrä aloittaa liikennöintinsä tällä viikolla. Lisäksi kaksi uutta roro-alusta valmistuu vuonna 2011.

"Näillä toimenpiteillä vahvistamme asemiamme sopimusliikenteessä, joka on kasvussa. MV Fingard ja MV Swegard ovat tyypiltään ja kooltaan aluksia, jotka kiinnostavat asiakkaitamme ja joille on kysyntää", sanoo Boren kaupallinen johtaja Jhonny Husell.

"Boren alusten keski-ikä laskee nyt suunnitelman mukaisesti. Olemme päättäneet rekisteröidä alukset Suomen lipun alle, vaikka Suomessa ei ole vielä kilpailukykyistä tonnistoverojärjestelmää. Luotamme kuitenkin siihen, että sellainen saadaan vuoden 2008 aikana", sanoo Boren toimitusjohtaja Thomas Franck.

Lisätietoja:
Thomas Franck, puh. 040 564 7429
www.bore.eu

Liitteet & linkit