Rettig Group Uuden Lastensairaalan perustajalahjoittajaksi

Report this content

Rettig Group lahjoittaa suunnitteella olevalle Uudelle Lastensairaalalle yhtiön valmistamia lämpöteknisiä tuotteita ainakin miljoonan euron arvosta. Yhtiö on ensimmäinen perustajalahjoittaja, joka tekee lahjoituksen yritystuotteina.

"Rettig Group on suomalainen perheyritys, joka luo arvoa sukupolville kestävän ja pitkäjänteisen kasvun kautta. Perheyhtiönä ymmärrämme, kuinka tärkeä perheen hyvinvointi on. Paitsi että tarkoituksenmukainen työympäristö on tärkeä hoitohenkilökunnalle, sairaiden lasten hoidossa myös vanhempien rooli ja läheisyys ovat toipumisen kannalta olennaisia. Olemme iloisia, että voimme olla mukana tukemassa tätä tärkeää yhteiskunnallista projektia ja sitä kautta tulevia sukupolvia", sanoo Rettig Groupin hallituksen puheenjohtaja Cyril von Rettig.

”Uusi lastensairaala koskettaa valtakunnallisesti koko Suomea, koska sen tehtävänä on palvella kaikkia Suomen lapsia. Helsingin Lastenklinikan nykyiset, 1940-luvulta peräisin olevat tilat ovat erittäin huonossa kunnossa eivätkä vastaa tämän päivän hoitotarpeita. Olemme iloisia ja kiitollisia siitä, että Rettig Group on lähtenyt mukaan näin huomattavalla panoksella. Nämä ovat yhteiset talkoot, joissa tarvitaan sekä yritysten että meidän yksityisten ihmisten kaikki mahdollinen tuki”, toteaa Anne Berner, Uusi Lastensairaala tukiyhdistys 2017 ry:n sekä Säätiö Uuden Lastensairaalan Tuen hallituksen puheenjohtaja.

Lisätietoja:

Hans Sohlström, Rettig Group, toimitusjohtaja:

Puh. 0400 547 717, hans.sohlström@rettig.fi tai www.rettig.fi

Anne Berner, Uusi Lastensairaala tukiyhdistys 2017 ry:n sekä Säätiö Uuden Lastensairaalan Tuen hallituksen puheenjohtaja:

Puh. 0400 468 180, anne.berner@uusilastensairaala2017.fi tai www.uusilastensairaala2017.fi


Rettig Group on suomalainen perheyritys, joka luo arvoa sukupolville kestävän ja pitkäjänteisen kasvun kautta. Kaikissa liiketoiminnoissamme tavoittelemme johtavaa asemaa valikoiduilla markkinoilla ja korkeampaa asiakasarvoa pienemmin ympäristövaikutuksin. Tänään Rettig Groupin omistukseen kuuluvat Rettig ICC – Euroopan johtava lämpöpattereiden ja sisäilman säätölaitteiden valmistaja; Nordkalk – Pohjois-Euroopan johtava kalkkikivipohjaisten tuotteiden toimittaja teollisuuteen, maanviljelykseen ja ympäristönhoitoon; sekä Bore – teollisten merikuljetuspalveluiden tarjoaja. Vuonna 2012 Rettig Groupin liikevaihto oli noin 970 miljoonaa euroa, ja yhtiö työllisti noin 4400 henkilöä 25 maassa.

Uusi Lastensairaala tukiyhdistys 2017 ry aloitti varainhankinnan uuden lastensairaalan hyväksi helmikuussa 2013 tavoitteenaan kerätä 30 miljoonaa euroa lahjoituksina yrityksiltä ja yksityisiltä henkilöiltä. Tukiyhdistys lahjoittaa hankkimansa varat Säätiö Uusi Lastensairaalan Tuelle, jonka avulla valmistuu lasten erikoissairaanhoitoon keskittynyt huippuyksikkö vuoteen 2017 mennessä. Säätiö Uuden Lastensairaalan Tuki on yleishyödyllinen säätiö, jonka tehtävä on tukea ja edistää lastentautien lääketieteellistä tutkimusta. Säätiö toimii uuden sairaalan rakennuttajana ja jää sen pitkäaikaiseksi yleishyödylliseksi omistajaksi. Säätiön hallitukseen kuuluvat Anne Berner, Reijo Karhinen, Antti Herlin, Anne Brunila, Jussi Mertsola, Mirjam Kalland ja Kari Raivio.