BONAQUA VIE KOLME VAPAAEHTOISTA KENIAAN TUTUSTUMAAN VEDENPUUTTEEN HAASTEISIIN

Report this content

Kehitystyö puhuttelee suomalaisia – hakijoita on jo tuhansia

(Linkit PDF-muotoiseen tiedotteeseen ja painokelpoisiin kuviin ovat viestin lopussa.)

Bonaquan ja Suomen Punaisen Ristin 3 litraa puhdasta vettä -kampanjassa kuluttaja lahjoittaa jokaisesta ostamastaan Bonaqua-pullosta kolme litraa puhdasta vettä Afrikkaan. Kampanjan avulla kerättävä vesiapu tulee vaikuttamaan jopa 24 000 ihmisen elämään Kenian Ikuthassa. Syksyllä 2012 järjestettävän matkan tarkoituksena on luovuttaa vuoden aikana kerätty vesilahjoitus Ikuthaan. Bonaqua hakee kolmea suomalaista mukaan matkalle tutustumaan, millaista elämä kuivassa kehitysmaassa on ja seuraamaan vesiavun vaikutuksia asukkaiden päivittäiseen elämään.

Bonaqua hakee kolmea suomalaista mukaan vuoden 2012 keräyskampanjan vesilahjoitusmatkalle Kenian Ikuthaan. Noin viikon pituiselle matkalle lähtee myös Suomen Punaisen Ristin edustajia ja Bonaquan vesilähettiläs, laulaja Irina. Hakuprosessi käynnistyi 9.1. ja se päättyy 30.4. Kampanjasivuilla Facebookissa järjestetään kahden henkilön haku ja yhden mahdollisuus tulla valituksi tapahtuu R-kioskin kautta. R-kioskilla voi osallistua hakuun Bonaqua-pullon ostamisen yhteydessä. Hakuprosessi on monivaiheinen ja sillä pyritään varmistamaan, että matkalle lähtijät ovat valmiita vaativiin olosuhteisiin. Hakuprosessissa painotetaan muun muassa hakijoiden innostusta, tiedustellaan heidän matkailutottumuksiaan ja hakijan on kerättävä ystäviään vastamaan samoihin kysymyksiin hänestä.

– Matka tulee olemaan vaativa, sillä vierailemme köyhässä maassa, jossa noin 50 prosenttia asukkaista elää ilman puhdasta vettä. Haluamme yhdessä Suomen Punaisen Ristin kanssa tarjota mahdollisuuden päästä kokemaan ja näkemään täysin toisenlaiset elinolot ja vesiavun konkreettiset vaikutukset.  Henkilöt tulevat myös kertomaan matkastaan kampanjan Facebook-sivuilla blogin ja webkameran avulla, kertoo Bonaquan markkinointipäällikkö Martin Österberg.

Bonaquan hakuprosessi on herättänyt runsaasti kiinnostusta, sillä innokkaita hakijoita on jo yli 2000. Hakijoiden palaute kertoo, että vapaaehtoistyö ja henkilökohtainen panos kehitysapuun puhuttelevat suomalaisia. Bonaquan ja Suomen Punaisen Ristin edustajista koostuva tuomaristo valitsee matkalle lähtijät. Hakuun osallistuminen on ilmaista. Hakuun voi tutustua osoitteessa http://www.facebook.com/3litraapuhdastavetta.

- Bonaqua lahjoittaa jokaisesta ostetusta Bonaqua-pullosta (0,35l lasi, 0,5l ja 1,5l) kolme litraa puhdasta vettä avustuskohteeseen. Kuluttajan lahjoitus käytetään lyhentämättömänä Kenian vesiapuun.
- Bonaqua toteutti ensimmäisen 3 litraa puhdasta vettä -kampanjan Tanskassa 2010. Kampanjan tuloksena Keniaan lahjoitettiin 90 miljoonaa litraa puhdasta vettä.

- Suomessa kampanja toteutettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2011 yhdessä LifeStraw®-pillejä valmistavan Vestergaard Frandsenin kanssa. Vuoden 2011 aikana kerätty lahjoitus julkistetaan ja toimitetaan Mosambikiin helmikuussa 2012. Lahjoitusmatkalle lähtee myös Bonaquan vesilähettiläs, laulaja Irina.
- Bonaqua ja Punainen Risti aloittivat yhteistyön tammikuussa 2012.
- Vuoden 2012 kampanjan tavoitteena on kerätä 50–80 miljoonaa litraa puhdasta vettä Keniaan, Ikuthan alueelle.
- Lahjoitus toteutetaan Punaisen Ristin rakentamilla ja kunnostamilla vesipumpullisilla vesilähteillä.

Lisätietoja kampanjasta:    
Coca-Cola Suomi, viestintäpäällikkö Théa Natri, puh. 040 5289777, tnatri@coca-cola.com,
www.3litraapuhdastavetta.fi

Tiedotus ja kuvamateriaali:    
PR- ja viestintätoimisto Promode Oy, Eliisa Salminen, puh. (09) 170 070,
eliisa.salminen@promode.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit