Coca-Colan teettämä nuorten onnellisuustutkimus osoittaa, että aikuiset voivat oppia nuorilta – jos vain haluavat kuunnella näitä

Report this content

Eri aikakausien nuorilla on ollut erilainen suhde onnellisuuteen. Euroopan Coca-Colan tilaama kattava nuorisotutkimus ”Miksi sukupolvi Z valitsee onnen” paljastaa, että aikuisilla on paljon opittavaa nuorten suhtautumisesta onneen. Tutkimuksesta käy ilmi, että nuoret kokevat vahvasti ympärillään olevan maailman muutoksen ja siksi korostavat onnen merkitystä enemmän kuin aiemmat sukupolvet. Suomessa tehdyssä onnellisuuskyselyssä nuoret katsoivat eurooppalaisten ikätoveriensa tavoin, että onnellisuus lähtee ensisijaisesti itsestä ja että sen saavuttaminen on oma valinta. 

Eurooppalaiset nuoret kokevat suuria haasteita aikuisuuden kynnyksellä. Heillä ei ole samanlaisia ammatillisia tai taloudellisia mahdollisuuksia kuin heidän vanhemmillaan oli. Tämän vuoksi nuoret kokevat onnellisuuden ja sen tavoittelun entistä tärkeämmäksi itselleen. Täten sukupolvi Z on myös ensimmäinen sukupolvi, joka aktiivisesti valitsee onnellisuuden. Nuoret puhuvat onnesta yhä enemmän ja se näkyy myös nuorisokulttuurissa. Laaja 11 markkina-aluetta kattava tutkimus paljastaa, että nuoret ovat kaiken kaikkiaan onnellisempia, kuin aiemmat sukupolvet.

Sukupolvi Z:lla on isommat tulevaisuuden haasteet kuin edellisellä sukupolvella. Siirtyminen teini-iästä aikuisuuteen on haastavampaa kuin aiemmin, sillä nuoret eivät näe samoja työ- ja varallisuusmahdollisuuksia kuin heidän vanhempansa. Yhteiskunnat eivät myöskään osaa suhtautua nykynuoriin, vaan nuoria yritetään joko pitää lapsen asemassa tai nostaa aikuisen rooliin.

Tutkimus kertoo, että 83% teineistä kokee hankalaksi tehdä oikeita valinta, joiden kautta he tulevat onnelliseksi ja 64% kaipaa muilta tukea näiden valintojen tekemiseen.  Nuoret myös kokevat epäonnistuneensa, jos he eivät saavuta heille asetettuja tavoitteita. Kasvaneet paineet näkyvät kasvaneena ahdistuneisuutena. Onni ei kuitenkaan enää tule annettuna ja siksi nuoret kokevat tarvetta rakentaa sen itse ja omilla ehdoin.

– Jo 129 vuotta Coca-Cola on ollut onnellisuuden ja positiivisuuden puolestapuhuja ja kulloisenkin nuorisokulttuurin ytimessä, kertoo Suomen Coca-Colan viestinnästä vastaava Théa Natri. Vanhemmat sukupolvet ovat aina pitäneet nuoria jopa pelottavinä eivätkä ole ymmärtäneet heitä ja heidän tekemisiään. Tämä aika ei ole poikkeus ja nuoret saavat osakseen paljon kummastelua.  Heistä puhutaan paljon, mutta nuoret kuitenkin itse kokevat, ettei heitä kuulla. Siksi me halusimme tuoda nuorten oman äänen kuuluviin ja ymmärtää, mitä onnellisuus merkitsee tämän päivän nuorille – ja mitä me vanhemmat voimme oppia nuorilta.

Tutkimus osoittaa, että nuoret arvostavat onnellisuutta enemmän kuin vanhempansa ja onnesta on tullut  keskeinen tavoite. 1995-2012 syntyneet onkin ensimmäinen sukupolvi, joka määrätietoisesti tavoittelee onnea. Peräti 96% tutkimukseen osallistuneista nuorista on yrittänyt viimeisen vuoden aikana tehdä asioita, jotka saavat heidät tuntemaan itsensä onnelliseksi.

Valtaosa nuorista (85%) koki, että onni syntyy erityisesti elämän pienistä asioista. Niinkin yksinkertainen asia kuin hymy ja hymyileminen lisäävät nuorten onnen tunnetta.  Erityisesti perhe, ystävät ja henkilökohtainen kehitys vaikuttivat nuorten onnellisuuteen sitä lisäävästi.

Sitä vastoin rahalla on aiempaa pienempi merkitys teinien elämässä - vain 2% vastanneista eurooppalaisnuorista koki, että taloudelliset asiat olisivat heille elämän tärkein asia. Taloudellisilla huolilla oli kuitenkin onnellisuutta selkeästi vähentävä vaikutus, samoin kuin rakkaushuolilla.

Minäkuvaan liittyvät tekijät vaikuttivat tyttöihin enemmän kuin poikiin ja siten heikensi myös tyttöjen onnellisuutta.  

Suomalaisnuoret ammentavat onnea ihmissuhteista

Myös suomalaisnuoret kokevat, että onnellisuus lähtee heistä itsestään; ja jokainen voi päättää olevansa onnellinen (41% vastaajista). Nuorten suurimpia onnen lähteitä ovat ystävät, perhe ja rakkauselämä. Opiskelu ja urasuunnitelmat edustavat nuorille asetettuja tavoitteita, ja vain 28% nuorista koki näissä onnistumisen vaikuttavan onnellisuuteen. Samanaikaisesti tavoitteiden saavuttamisessa epäonnistuminen kuitenkin  heikensi nuorten onnellisuutta eniten ja nuoret kokevat, ettei heistä ole mihinkään. Kuten Euroopassa yleensä, myös Suomessa erityisesti tytöt kokevat minäkuvan heikentävän onnellisuutta.

Suomalaisnuoret kuvailevat onnellisuutta yleisenä hyvänolon ja tyytyväisyyden tunteena. Onnellisuus myös ilmenee arjen pienten hetkien ja tapahtumien arvostamisena, mikä on linjassa eurooppalaisen tutkimusten tulosten kanssa. Vähiten onnellisuus näkyy saavutettuina tavoitteina.

Suomalaistutkimus osoittaa, että yleistä onnellisuutta arvioidessa ruoho näyttää vihreämmältä aidan toisella puolella. Toisin sanoen ystävien arvellaan olevan onnellisempia. Asteikolla 1­–10 nuoret arvioivat oman onnellisuutensa keskimäärin 7,2 arvoiseksi. Ystävien arvioidaan olevan kuitenkin vieläkin onnellisempia ja näiden onnellisuus arvotetaan 7,7 arvoiseksi.

Nuoret ovat onnen tekijöitä, eivät unelmoijia

Isossa kuvassa eurooppalaiset nuoret pyrkivät määrittämään kehityksen, menestyksen ja hyvinvoinnin uudella tavalla.  Tämän päivän yhteiskunta pyrkii ohjaamaan nuoria välttämään riskejä ja jopa kieltää nuorilta monia asioita. Nuoret kokevat olevansa häkissa ja hakeutuvat tietoisesti oman mukavuusalueensa ulkopuolelle kokeilemaan erilaisia asioita ja siten kehittämään taitojaan ja oppimaan. Tällöin vanhempi väestö kokee, että nuoret riskeeraavat oman hyvinvointinsa.

Onnellisuuden tavoittelu on nuorille keino ottaa oman elämän ohjat omiin käsiinsä muuttuvassa maailmassa, joka on täynnä paitsi mahdollisuuksia myös haasteita. Nuoret ovat tietoisempia kuin koskaan aiemmin siitä, että he haluavat toimia toisin kuin vanhempansa. He valitsevat onnen tavoittelun tänään, tässä ja nyt – ei vasta tulevaisuudessa.

Nuorilla on oma erityinen näkemys onnellisuudesta

Nuorten näkemys onnellisuudessa eroaa vanhempien sukupolvien onnellisuuskäsityksestä. Nuorten onnellisuudella on kolme erityistä ominaisuutta:

  1. Onnellisuuden tekeminen: nuoret tekevät paljon pieniä ja saavutettavia asioita tullakseen onnellisiksi. He eivät jää odottamaan onnea ja ponnistele isojen, yksittäisten ja jopa pelottavien tavoitteiden perään tullakseen onnellisiksi. Nuoret luovat itselleen uudenlaisia mahdollisuuksia olla onnellisia.
  2. Nuoruudesta nauttiminen: onnellisuutta on pysähtyä ja lopettaa kilpajuoksu aikuisuuteen sekä sallia itselleen hauskanpito hullutellen ja hölmöillen. Epätäydellisyys on hauskaa, mikä näkyy mm. somessa. Nuoret eivät jaa enää itsestään pelkkiä ”kiiltokuvia” vaan naurettavia ja hassuja kuvia.
  3. Onnellisuuden jakaminen: onnellisuus on sosiaalinen tunne ja tämän sukupolven vahva some-verkostoituneisuus vahvistaa sitä. Hetkiä halutaan jakaa ja niillä halutaan ilahduttaa muita. Oma pieni onnenhetki jaetaan ja siitä tulee myös muiden hetki. Ei ihme, että Snapchatin yli 30 miljoonasta käyttäjästä 71% on alle 25-vuotiaita. Samalla myös viesteihin liitettävien Emoji-kuvakkeiden suosio on hurjassa kasvussa.

Nuoret vanhempien onnellisuusguruina

Molemmat tutkimukset osoittavat, että nuoret miettivät ja toteuttavat onnellisuutta aktiivisesti. Nuorilla on sisäinen onnellisuusvaisto, josta vanhemmat voivat ottaa oppia.

- Perinteisesti musiikki on määritellyt nuorisokulttuurin suunnan. Sukupolvi Z uskoo enemmän nuorten monimuotoisuuteen, siihen miten kukin pystyy olemaan aidosti oma itsensä, arvioi Théa Natri tutkimuksen tuloksia. Tämän päivän nuoruus on aitoa ja herkkää aikaa, eikä siihen sovi enää kuvien photoshoppaus tai elämän ”sokerikuorruttaminen”. Nuoret ovat ottaneet sosiaalisen median omakseen, sillä se tarjoaa erinomaisen alustan itsensä ilmaisuun ja toteuttamiseen. Omia kuvia jakavia nuoria pidetään minäkeskeisinä, mutta he ovat mitä suuressa määrin yhteisösuuntautuneita. Yhden henkilön jakama pieni onnenhetki saa aikaan onnellisten hetkien ketjureaktion. Tästä hetkessä elämisen taidosta me aikuiset voimme ottaa oppia.

Nuorten vinkit onnellisuuteen:

  1. Ole oma itsesi: onnellisuus ei tule photoshopatusta maailmankatsomuksesta
    - Valtaosa sekä suomalais- että eurooppalaisnuorista näkee onnellisuuden riippuvan heistä itsestään. Jokainen voi valita olevansa onnellinen
  2. On ok olla hassu ja hölmö: onnellisuuden tulee olla keikkuvaa, ei täydellistä
    - Uudet julkkisidolit ovat nuoria joilla on webbikamera. Yhdysvalloissa nuorten äänestämistä julkkiksista top 5:n muodostivat YouTubettajat. Ainoastaan neljä perinteistä Hollywood-julkkista pääsi top 10-listalle
  3. Elä hetkessä: älä siirrä onnellisuutta tulevaisuuteen
    - 70 % suomalaisista nuorista uskoo, että onnellisuus on pienien hetkien arvostamista tai yleinen hyvinvoinnin ja tyytyväisyyden tunnetta.
  4. Ota muutamia riskejä: ensimmäisenä oleminen ja pelottomuus antavat särmää
    - Nuoren aivot ovat virittäytyneet riskeihin eikä ainoastaan mielihyvän vuoksi vaan myös, koska riskien ottaminen on tärkeä elämään vaikuttava taito. Henkilökohtainen kehittyminen nähdään kolmanneksi (18 %) tärkeimpänä onnellisuuden lähteenä.
  5. Jaa hymyä: onnellisuus on hauskaa ja tarttuvaa – kun hymyilet, niin saat hymyn myös takaisin.
    - 89 % eurooppalaisista nuorista on samaa mieltä väittämän kanssa: ”Kun ystäväni ympärilläni hymyilevät, niin se tekee myös minut onnelliseksi”. (78 % nuorista kokee saman myös tuntemattomien ihmisten ympärillä).

Euroopan Coca-Colan teettämä ”Miksi sukupolvi Z valitsee onnen” –kulttuuritutkimus julkaistiin tänään osana Choose Happiness –kampanjaa. Kampanja yhdistää kaikki kolme Coca-Cola-juomaa saman kattomainonnan alle. Samalla Coca-Cola haluaa käynnistää euroopanlaajuisen liikkeen onnellisuuden puolesta ja inspiroida ihmisiä tekemään pieniä tekoja, kuten hymyilemään ja sanomaan ystävällisiä sanoja yleisen onnellisuudentunteen lisäämiseksi.

#hymyhaaste

Osana kampanjaa Suomessa käynnistetään #hymyhaaste, jolla kannustetaan suomalaisia jakamaan instagramissa näkemyksensä suomalaisesta onnesta ja onnellisista ilmeistä.

‘Why Generation Z is Choosing Happiness – A Teen Happiness Study’ -tutkimus toteutettiin Iso-Britanniassa, Irlannissa, Ranskassa, Hollannissa, Belgiassa, Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa yhteensä 3331 nuoren otannalla. Lisäksi Suomessa toteutettiin kevään aikana erillinen onnellisuuskysely, johon osallistui yhteensä 512 nuorta ikähaarukassa 15-19 vuotta.

Lisätietoja: Coca-Cola Suomi, viestintäpäällikkö Théa Natri, puh. 040 528 9777, tnatri@coca-cola.com

The Coca-Cola Company on maailman suurin juomayhtiö, jonka juomavalikoimaan kuuluu yli 3 500 erilaista juomaa vesistä mehuihin. Yhtiöllä on toimintaa 207 maassa. Suomessa toimiva Coca-Cola Finland Oy toimii juomien valmistuksesta, jakelusta ja myynnistä vastaavan Sinebrychoffin tiloissa Keravalla.

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit