Dyson-imurien keksijä kritisoi EU:n energiamerkinnän virheellisiä laskentaperusteita

Report this content

Syyskuun 2014 alusta lähtien kaikissa myytävissä pölynimureissa on oltava Euroopan Unionin energiamerkintä, joka auttaa kuluttajia vertailemaan sähkölaitteiden suorituskykyä ja energiankulutusta. Energiamerkintädirektiivin avulla EU pyrkii myös ohjaamaan laitteiden suunnittelua ja valmistusta. Uusien pölynimureiden moottoreille on määrätty 1600 watin maksimiraja vuoteen 2017 saakka, jolloin maksimiraja lasketaan vain 900 wattiin. Dysonin pölypussittomien imureiden moottorit ovat aina alittaneet nykyisen rajan, mutta keksijä James Dyson kritisoi pölynimureiden energiamerkinnän laskentaperusteita, sillä ne voivat nykyisessä muodossaan johtaa kuluttajia harhaan.

Energiatehokkuus on tärkeä tavoite Dysonin tuotekehityksessä
EU:n energiamerkintädirektiiviin (2010/30/EU) lisättiin toukokuussa 2013 asetus, joka määrittää rajat pölynimurien energiankulutukselle sekä laskentaperusteet imurien tuoteryhmän energialuokille. Asetus astuu voimaan niin, että 1.9.2014 lähtien kaikilla myytävillä pölynimureilla on oltava energiamerkintä, josta käy ilmi muun muassa laitteen energiankulutus, poistoilman pölyjäämä, äänitaso ja puhdistuskyky matolta sekä kovalta lattiapinnalta.

Pölynimurien moottoreille on määritelty maksimirajaksi 1600 wattia vuoteen 2017 saakka ja 900 wattia siitä eteenpäin. Dysonin pölypussittomille imureille uudet rajat eivät tuota haasteita, sillä Dysonin käyttämät moottorit ovat aina olleet teholtaan alle 1600 wattia. Vuodesta 2008 lähtien joissain Dysonin imurimalleissa on käytetty moottoreita, joiden teho on tarkan suunnittelutyön ansiosta saatu laskettua jopa 700 wattiin. Erityisen energiatehokkaita ovat Dysonin johdottomissa pölynimureissa ja Airblade-käsienkuivaajissa käytetyt digitaaliset moottorit, joiden tuotekehitykseen Dysonilla on panostettu voimakkaasti vuodesta 1999 lähtien.

Energiamerkinnän laskentaperusteet eivät vastaa imurien todellista käyttöympäristöä
Vaikka energiamerkinnät antavat tärkeää tietoa sähkölaitteista, Dysonin perustaja ja keksijä James Dyson haluaa kannustaa kuluttajia miettimään pölynimurien ympäristövaikutuksia pelkkää energiamerkintää laajemmin. Siksi Dyson on tehnyt Euroopan unionin yleiselle tuomioistuimelle tutkintapyynnön, jolla pyritään oikaisemaan energiamerkinnän virheellisiä laskentaperusteita. Nykyisessä muodossaan energiamerkintä suosii pölypussillisia imurimalleja antamalla niiden energiatehokkuudesta liioitellun hyvän kuvan. Siksi energiamerkinnät voivat johtaa kuluttajia harhaan.

EU:n energiamerkintää varten imurit testataan uusina ja puhtaina pölyttömissä laboratorio-olosuhteissa. Todellisessa kotikäytössä monien imurien pölypussit ja suodattimet kuitenkin täyttyvät nopeasti, jolloin laitteiden imuteho heikkenee ja energiaa kuluu hukkaan. Tätä energiamerkinnän perusteissa ei oteta lainkaan huomioon, vaikka Dysonin omien testien mukaan pölypussillisten imurien energialuokituksen mukainen puhdistuskyky voi käytössä pudota jopa viisi luokkaa ilmoitettua alemmaksi, kun laitteen imuteho laskee. Dysonin pölypussittomissa imureissa imuteho ei laske vaan pysyy jatkuvasti samana, eikä niiden käytöstä synny lainkaan kaatopaikalle päätyviä pölypusseja ja suodattimia. Näitä pitkäkestoisia ympäristövaikutuksia ja laitteen käytöstä kuluttajalle koituvia, jatkuvia kuluja energiamerkinnässä ei huomioida.

– Energiatehokas teknologia ei synny energiamerkinnästä, vaan pitkäjänteisestä tuotekehityksestä ja tutkimuksesta. Dysonin toimintaperiaate on pysynyt pölypussittomuuteen tarvittavan teknologian keksimisestä lähtien samana: kehitämme korkealaatuisia, tehokkaita laitteita, joiden valmistamiseen tarvitaan mahdollisimman vähän materiaalia, jotka kuluttavat mahdollisimman vähän energiaa ja joiden käytöstä ei aiheudu lisäkuluja käyttäjälle laitteen elinkaaren aikana, kertoo James Dyson.

Tietoa EU:n energiamerkinnästä:

  • Energiamerkinnät ovat kuluttajille ennestään tuttuja muista kodinkoneryhmistä, kuten pesukoneista ja jääkaapeista.
  • Energiamerkinnässä laitteet jaetaan luokkiin A–G, joista A on paras ja G huonoin.
  • Merkinnän tavoitteena on auttaa kuluttajia tekemään ympäristöystävällisiä kulutusvalintoja ja ohjata valmistajia parantamaan laitteidensa energiatehokkuutta.
  • Energiamerkintä koostuu tuotteeseen kiinnitettävästä energiamerkistä, tuoteselosteesta ja teknisistä tiedoista.
  • EU:n energiamerkinnän sisältö määritellään direktiivissä 2010/30/EU ja siihen myöhemmin lisätyissä, tuoteryhmäkohtaisissa asetuksissa. Imurien tuoteryhmän asetus on: (EU) No 665/2013.

Dyson-imurit: 

http://www.fi.dyson.com/polynimurit/vedettavat-imurit.aspx

Lisätietoja:                                 

www.fi.dyson.com
PR- ja viestintätoimisto Soprano Promode, puh. (09) 170 070
Heidi Azinur, heidi.azinur@promode.fi

Suomen Sähkötuonti Oy, myyntipäällikkö Kalle Kuisma
puh. 0400 566 155, kalle.kuisma@sahkotuonti.fi

Kuluttajatiedustelut:               
Suomen Sähkötuonti Oy, puh. 0207 411 660

Dyson-jälleenmyynti:              
Mm. Stockmann, Hobby Hall, Prisma, Verkkokauppa.com

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit