Gymi lasten ja nuorten kuntoklubiketju laajenee Turkuun

Liikunnasta iloinen elämäntapa

(Linkit PDF-muotoiseen tiedotteeseen ja painokelpoisiin kuviin ovat viestin lopussa.)

Maailmanlaajuisesti ainutlaatuisen Gymi-ketjun tavoitteena on vaikuttaa lasten hyvinvointiin ohjatun liikunnan ja mukavan yhdessäolon avulla. Suomalaisella, vuonna 2008 perustetulla franchiseketjulla on yhteensä neljä toimipistettä, jotka sijaitsevat Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Gymi laajentaa toimintaansa eri puolille Suomea sekä Ruotsiin. Turun Työ- ja elinkeinotoimistossa järjestetään uusien Gymi-yrittäjien rekrytointitilaisuus 15.11.2012.

Gymin ohjatut tunnit kaikenikäisille­ lapsille ja nuorille
Vuonna 2008 toimintansa aloittanut lasten ja nuorten kuntoklubi Gymi on suomalainen konsepti. Gymin perustajat Christina Nurmi ja Oona Kivelä ovat innoissaan tulevien vuosien kasvusuunnitelmista.
– On ihana nähdä, kuinka upeasti konsepti toimii ja kuinka niin moni lapsi ja nuori on päässyt nauttimaan liikunnasta hyvässä hengessä, kertovat Kivelä ja Nurmi yhteen ääneen.
Kasvun vauhdittamiseksi Gymi on saanut tukea muun muassa Tekesiltä, joka on uskonut suomalaiseen palveluinnovaatioon alusta alkaen. Ketjun omistuksessa on Kampin toimipisteen lisäksi Espoon Niittykummun toimipiste. GymiHerttoniemi ja GymiVantaanportti toimivat yrittäjävetoisesti.

– Tutkimukset osoittavat, että kilpaurheiluhenkinen liikunta urheiluseuroissa ja oppilaitoksissa ei vetoa vähän liikkuviin nuoriin*. Lapsille ja nuorille suunnattu, mielekäs ja säännöllinen liikunta luo hyvän pohjan aikuisiän terveelliselle elämäntavalle. Haluamme painottaa, että liikunta on osa elämää, lifestyleä. Liikuntataitojen oppiminen nuorena on tärkeää, jotta perustaitojen päälle voisi myöhemmin rakentaa halumiaan lajitaitoja. Gymi tarjoaa lapsille ja nuorille liikuntamahdollisuudet ilman kilpailun tai suorittamisen asettamaa kynnystä. Gymillä on tärkeää sosiaalisten ja liikunnallisten taitojen kehittäminen omassa tahdissa, kertoo Christina Nurmi Gymistä.

Gymin valikoimaan kuuluvat laadukkaat perusliikunta- ja temppulajit. Tunnit on suunniteltu eri ikä- ja kehitystasojen mukaan, ja ne antavat sopivasti haastetta lapsen tai nuoren motivoimiseksi. Valikoimaan kuuluvat muun muassa voimisteluun pohjautuvat Vinkki®-tunnit, GymiParkour, GymiCircus&Acro, GymiStreet ja GymiBallet. Tunteja löytyy kaikenikäisille, vauvasta aikuisiin asti. Viikottaisten tuntien lisäksi Gymillä järjestetään koululaisten loma-aikojen leirejä sekä syntymäpäiväjuhlia. Gymillä harjoitellaan aina pienissä ryhmissä koulutetun aikuisen johdolla – turvallisesti, hauskasti ja ilman kilpailua.


Franchiseyrittäjiä etsitään innovatiiviseen ketjuun
Kuntoklubiketju Gymi laajentaa toimintaansa niin pääkaupunkiseudulla kuin tärkeimmissä kasvukeskuksissa. Uusia Gymi-yrittäjiä etsitään Turussa, pääkaupunkiseudulla, Lappeenrannassa, Oulussa ja Tampereella sekä Ruotsin Malmössä.

– Gymi-yrittäjyys on oiva tapa työllistyä ja hyvä vaihtoehto yrittäjähenkiselle liikunta-alan ammattilaiselle. Haemme joukkoomme reippaita, yhteistyökykyisiä ja innostuneita henkilöitä, joilla on kaupallinen, pedagoginen tai liikunnanalan koulutus sekä kokemusta lasten ja nuorten liikunnan ohjaamisesta. Ketjumme tarjoaa yrittäjälle testatun konseptin käsikirjoineen, kasvavan brändin, markkinointiyhteistyötä, alkukoulutuksen sekä työkalut lasten ja nuorten kuntoklubin menestyksekkääseen hoitamiseen, kertoo Nurmi. Gymi Lasten ja nuorten kuntoklubi on Suomen Franchising-Yhdistyksen jäsen.

Gymien sijainnit:                         
GymiKamppi
, Sähkötalo, Kampinkuja 2, 00100 Helsinki
GymiHerttoniemi, Kauppakeskus Megahertsi, Insinöörinkatu 2, 2. krs, 00810 Helsinki
GymiNiittykumpu, Riihitontuntie 14, 02200 Espoo
GymiVantaanportti, Elannontie 5, 01510 Vantaa

Lisätietoja:                                   
Gymi,
ketjun toimitusjohtaja Christina Nurmi
puh. 045 324 5888, christina@gymi.fi
www.gymi.fi

Gymi aloitti toimintansa Helsingin Kampissa kesällä 2008 ja on laajentunut siitä neljän toimipisteen ketjuksi. Perustajilla Oona Kivelällä ja Christina Nurmella on vahva osaaminen liikuntataitojen opettamisessa, telinevoimisteluvalmentamisessa sekä konseptoinnissa ja liiketoiminnassa. Gymi tarjoaa ohjattua liikuntaa, kuten tanssia, parkouria, nassikkapainia, telinevoimistelua ja joogaa, kaikenikäisille. Gymillä järjestetään myös leirejä sekä yksityistilaisuuksia kuten syntymäpäiväjuhlia. Jokainen löytää Gymillä oman tapansa liikkua. www.gymi.fi

* Lehtonen, K. 2012. Nuorten harrasteliikunnan kehittäminen 1999–2011. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 253. Luettavissa pdf-versiona: www.likes.fi (/julkaisut).

Avainsanat:

Yrityksestä

Vuosi 2014 oli Riannossa muutosten vuosi. Ostimme kaksi vahvaa viestintä­toimistoa: Promoden ja Soprano Communicationsin. Tästä vuodesta eteenpäin olemme kaikki yhtä Riannoa.

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit