HIRVIKÄRPÄSSTOP SUOJAA METSÄSSÄ LIIKKUJAA

Ikaridiini-pohjainen suihke karkottaa hajuttomasti ja ihoa ärsyttämättä

Hirvikärpäset kiusaavat metsässä liikkuvia elokuun alusta aina lokakuulle saakka. Runsaimmillaan niitä esiintyy elokuun puolivälistä syyskuun loppuun hirvikärpästen kuoriutuessa koteloistaan. HirvikärpäsStop suojaa kiusalliselta hyönteiseltä yhdessä peittävän vaatetuksen ja päähineen kanssa. Hajuttoman HirvikärpäsStopin teho ei heikkene valon, veden tai hien vaikutuksesta. Karkotteen teho-aineena on Maailman terveysjärjestö WHO:n hyväksymä ikaridiini.

Alkusyksy on hirvikärpästen aikaa
Hirvikärpänen on ruskeahko, noin 6-7 mm kokoinen hirvieläinten verta ravinnokseen käyttävä hyönteinen. Eteläisestä Suomesta aina Rovaniemen korkeudelle saakka levinnyt kärpänen on tullut Suomeen 1960-luvulla Venäjän alueelta. Hirvikärpäsiä esiintyy eniten elokuun puolivälin ja syyskuun lopun välillä, jolloin aikuiset hirvikärpäset kuoriutuvat. Puiden ja kasvuston seassa oleileva hyönteinen on kömpelö lentäjä, joka suunnistaa lämpöaistin avulla kohteeseen. Hirvikärpäsen lennettyä iholle, hiuksiin tai vaatteille, se pudottaa siipensä ja pyrkii piiloutumaan suojaiseen paikkaan. Kärpäsen mielipaikkoja ovat ihmisen hiuspohja sekä yläselkä. Hirvikärpäsen puremasta voi aiheutua allerginen ihoreaktio.


HirvikärpäsStop vähentää merkittävästi hirvikärpästen aiheuttamaa haittaa
HirvikärpäsStop-suihke
on tarkoitettu hirvikärpäsiltä suojautumiseen ja iholta karkottamiseen. Suihke sisältää 20 % ikaridiinia ja antaa jopa 2-3 tuntia kestävän suojan hirvikärpäsiä vastaan. Ikaridiini on lääkeyhtiö Bayerin kehittämä ihoystävällinen karkotteen tehoaine. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus on testannut laboratoriossa HirvikärpäsStopin tehoa eläviin hirvikärpäsiin. Laboratoriotestin mukaan HirvikärpäsSTOP esti hirvikärpästen laskeutumista iholle (1). MTT ei ole testannut tuotetta maasto-olosuhteissa.

Ikaridiinipohjaiset Stop-karkotteet rauhoittavat koko kesän

Stop-karkotteiden valikoimaan kuuluvat HirvikärpäsStopin ohella HyttysStop- ja HyttysStop Super -pumppuspraytuotteet sekä PunkkiStop-karkotepyyhkeet. Kaikissa Stop-karkotteissa käytetään hajutonta ikaridiinia. Sen karkotevaikutus kestää pitkään ja pitää loitolla tehokkaasti muun muassa hyttyset, mäkärät, paarmat ja punkit.


Tuotetiedot:

HirvikärpäsStop-karkotesuihke, 50 ml, hinta noin 13,00 €
HyttysStop-karkotesuihke, 50 ml, hinta noin 3,50 €
HyttysStop Super -karkotesuihke, 50 ml, hinta noin 4,50 €
PunkkiStop-karkotepyyhe, 10 kpl/pakkaus, hinta noin 6,00 €


Jälleenmyynti:
S-Market, Prisma, Alepa, Sale, Siwa, Valintatalo, K-maatalouspiste, K-Rauta, Agrimarket, Multasormi ja apteekit kautta maan


Lisätietoja:

HPP Europe Oy, www.stopkarkote.fi

Marketing Manager Harri Hurmola
harri.hurmola@hppeurope.fi, 0500 877 947


Viestintä:

PR- ja viestintätoimisto Promode Oy, puh. 09 170 070
Karri Harju, karri.harju@promode.fi / tiedotus ja kuvamateriaali
Jarna Tikkanen, jarna.tikkanen@promode.fi / tuotenäytteet


1)
Lausunto torjunta-aineen biologisen tehokkuuden ja käyttökelpoisuuden tarkastuksesta. 24.5.2010. Jokioinen: Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus.

HPP Europe Oy suomalainen yritys, jonka päätoimialana ovat karkote- sekä puhdistus- ja hoitokemikaalituotteet. Stop-karkotteet ovat tutkittuja tuotteita, joilla on Suomen ja EU:n viranomaisten hyväksyntä. Maailman terveysjärjestö WHO on hyväksynyt ikaridiinin käytön hyönteiskarkotteissa kaikkialla maailmassa. HPP Europe Oy:n yhteistyökumppani Stop-tuotteiden valmistuksessa ovat Bayer-konserniin kuuluva Saltigo GmbH. Saltigo omistaa oikeudet Bayerin kehittämään ikaridiiniin (markkinointinimi Saltidin®).

Avainsanat: