Suomen Luomukeskuksen uusi myynti- ja markkinointipäällikkö Markus Pöyhönen vannoo luomun nimeen

Report this content

(Painokelpoinen kuva ja PDF-muotoinen tiedote ovat viestin lopussa.)

Luomuelintarvikkeiden maahantuonti- ja tukkuliike Suomen Luomukeskus on nimittänyt huippu-urheilija Markus Pöyhösen (34) uudeksi myynti- ja markkinointipäällikökseen. Pöyhönen aloitti tehtävässään helmikuun alussa.

– Lähdin innolla mielenkiintoiseen tehtävään alalle, joka on ollut aina lähellä sydäntäni. Ruoan puhtaus ja terveellisyys ovat minulle tärkeitä asioita sekä urheilijana että maatilan kasvattina. Näkymät luomumyynnin kasvulle ovat nyt valoisat, sillä ravinnon ja terveyden suhdetta ymmärretään paremmin ja kuluttajat ovat aikaisempaa tiedostavampia. Suomen Luomukeskuksella on mahdollisuus vahvaan liiketoiminnan kasvuun – aion kehittää yrityksen myyntiä erityisesti julkisen sektorin sekä hotelli- ja ravintola-alan asiakkuuksien keskuudessa, kertoo Pöyhönen.

Suomen Luomukeskus on palvellut vuodesta 2010 päivittäistavarakaupan ja HoReCa-asiakkaiden luomutukkukauppana ja maahantuojana. Vuoden 2013 alusta luomuelintarvikevalikoima on ollut myös kuluttajien saatavilla Luomuostos.fi -verkkokaupan kautta. Suomen ensimmäisen päivittäistavaraverkkokaupan Ruoka.netin ylläpitämä Luomuostos.fi tuo luomuelintarvikkeet 1,5 miljoonan suomalaisen kotitalouden ovelle. Verkkokaupan tuotteiden toimituksesta ja katkeamattomasta kylmäketjusta vastaa Itella Oyj:n kuljetuspalvelu.

Suomen Luomukeskuksen valikoimissa on noin 1000 erilaista luomutuotetta. Tuotteet ovat joko luomua tai luomuöljyyn säilöttyjä kestävän kalastuksen tuotteita, joiden tuotanto on valvottua ja sertifioitua. Luomutuotannossa ei käytetä keinolannoitteita eikä keinotekoisia torjunta-aineita. Yrityksen edustamiin luomubrändeihin kuuluvat toscanalaiset La Selva -elintarvikkeet, Bio Inside -pakasteateriat, Grimminnger -leipomotuotteet, Pichler -luomuliha, Peters Is ja Rachelli -jäätelöt, Mount-Hagen -kahvit sekä Pan do Mar ja Fish and Nature -kestävän kalastuksen kalatuotteet. Suomen Luomukeskuksen yksi tärkeimmistä tavarantoimittajista on saksalainen, maailman ensimmäinen biodynaamisen viljelyn osuuskunta Demeter-Felderzeugnisse.

– Markus Pöyhösen ruoka- ja terveystietoisuus, energisyys, avoimuus ja kilpaurheilijamainen tavoitteellisuus ovat keskeisiä syitä miksi valitsimme hänet tehtäväänsä. Pöyhöselle ovat myös tärkeitä Suomen Luomukeskuksen keskeiset arvot – puhdas ruoka, ruokaketjun läpinäkyvyys sekä kestävä kalastus. Hän on sydämellään mukana aidosti ja ammattimaisesti, kertoo Suomen Luomukeskuksen toimitusjohtaja Satu Tarima.

Suomen Luomukeskuksen myynti- ja markkinointipäällikkö Markus Pöyhönen on toiminut aiemmin ammattiurheilijana sekä vastannut Lääkärikeskus asema40:n markkinoinnista sekä toiminut luontais- ja urheiluravinteista tunnetun Leader Foods Oy:n myynti- ja vientijohtajana. Tämän ansiosta Markus Pöyhönen tuntee sekä terveys- ja hyvinvointituotteiden sekä päivittäistavarakaupan prosessit tavarantoimittajan näkökulmasta. Hänen urheilijauraansa ovat edeltäneet kansainvälisen markkinoinnin opinnot.

Lisätiedot:

Green Rail Oy / Suomen Luomukeskus
puh. 010 321 4992, asiakaspalvelu@luomukeskus.fi

Satu Tarima, toimitusjohtaja
puh. 010 321 4994, satu.tarima@luomukeskus.fi

Markus Pöyhönen, myynti- ja markkinointipäällikkö
puh. 050 433 4793, markus.poyhonen@luomukeskus.fi

Suomen Luomukeskus on vuonna 2010 perustettu luomutuotteiden maahantuoja ja tukkuliike. Vuoden 2013 alusta kuluttajia on palvellut Luomuostos.fi -päivittäistavaraverkkokauppa. Suomen Luomukeskuksen arvoja ovat kestävä kalastus, Itämeren suojelu sekä terveempi elämä, puhtaampi luonto ja puhdas ruoka.

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit