SUOMI MUKANA JALKAPALLON MM-KISOISSA – CROCSEILLA

Report this content

Crocsin uusi Crocband Nation -jalkinemallisto edustaa suuria urheilumaita (Linkit painokelpoisiin kuviin ja pdf-muotoiseen tiedotteeseen ovat viestin lopussa.) Maailman johtava jalkinevalmistaja, Crocs, on lanseerannut Crocband Nation -malliston. Uusien värikkäiden pistokkaiden inspiraationa on maailman seuratuin urheilutapahtuma, jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut, jotka tänä vuonna järjestetään Etelä-Afrikassa 11.6.–11.7. Pistokkaiden värit edustavat neljäätoista urheilumaajoukkuetta. Näistä kolmetoista ovat mukana kesän MM-jalkapallokisoissa. Lisäksi kovana urheilu- ja Crocs-maana tunnetulla Suomella on oma sinivalkoinen mallinsa. Crocband Nation -pistokkaissa niin aikuiset kuin lapset voivat fanittaa suosikkimaataan tai -urheilijaansa.

CROCBAND NATION -PISTOKKAISSA URHEILUNHUUMAA SEKÄ KANSALLISTUNNETTA – Olemme ylpeitä siitä, että Suomi on mukana kesän MM-jalkapallokisojen inspiroimassa Crocband Nation -mallistossa, vaikka emme ole mukana itse kisoissa. Olemme saaneet oman sinivalkoisen pistokkaamme, koska meidät suomalaiset tunnetaan urheilu- ja myös Crocs-hulluna kansana, kertoo Crocs Nordicin toimitusjohtaja Kimmo Salmi. Crocband Nation -mallistossa ovat edustettuina Suomen lisäksi kolmetoista MM-jalkapallomaajoukkuetta: Argentiina, Brasilia, Englanti, Espanja, Etelä-Afrikka, Hollanti, Irlanti, Italia, Meksiko, Portugali, Ranska, Saksa ja Yhdysvallat. Suomessa on saatavilla Crocband Nation Finland -mallin lisäksi Brasilian, Englannin, Espanjan, Etelä-Afrikan, Italian sekä Hollannin maajoukkueiden väriset mallit. CROCBAND NATION -PISTOKKAISSA MIELLYTTÄVÄ ISTUVUUS JA RETROMAISET POHJARAIDAT Kuten kaikki Crocs-jalkineet, myös uudet Crocband Nation -pistokkaat on valmistettu patentoidusta Croslite-materiaalista. Uutuudet ovat sen vuoksi erittäin kevyet, jälkiä jättämättömät, luistamattomat, antibakteeriset ja jalkojen mukaan muotoutuvat. Ergonomisesti muotoiltujen pistokkaiden sisäpohjien nystyrät hierovat jalkapohjia ja siten edistävät verenkiertoa sekä ehkäisevät väsymystä. Pistokkaiden ilme leikittelee maajoukkueiden väreillä sekä 1960-luvun tennarityylille ominaisilla pohjaraidoilla. Crocband Nation -pistokkaiden tuuletusaukkoihin voi asettaa Jibbitz-kenkäkoruja, kuten eri maiden lippuja. TUOTETIEDOT: Crocband Nation -pistokas, suositushinta 44,95 €; koot: M4/W6—M13 (36–48) Crocband Kids Nation -pistokas, suositushinta 34,95 €; koot: 6/7—M3/W5 (23–35)

Avainsanat:

Liitteet & linkit