Quocirca nimesi Ricohin hallinnoitujen tulostuspalveluiden markkinajohtajaksi jo neljäntenä perättäisenä vuotena

Report this content

Yritys laajentaa hallinnoitujen tulostuspalveluiden markkinaosuuttaan raportin mukaan

TOKIO, 10.8.2015 – Ricoh julkisti tänään, että se jatkaa jo neljäntenä perättäisenä vuonna hallinnoitujen tulostuspalveluiden markkinajohtajana analyysiyhtiö Quocircan “Managed Print Services Landscape, 2014”[1] -raportin mukaan. Ricoh hallinnoi nykyään globaalisti yli 4 000 asiakkaansa miljoonia laitteita ja auttaa heitä kasvattamaan liiketoimintaansa muun muassa parantamalla asiakirjajärjestelmien hallintaa, optimoimalla liiketoimintaprosesseja, lisäämällä tehokkuutta ja vähentämällä ympäristövaikutuksia.

Quocirca huomioi, että Ricoh on “saavuttanut merkittäviä aluevaltauksia MDS-strategiallaan”. Raportissa myös todetaan, että “Ricoh on osoittanut kykynsä toimia innovatiivisesti monilla markkinoilla, ja tämä näkyy jatkuvana laajenemisena muillekin kuin ydinmarkkinoille.”

“Olemme viimeisen vuoden aikana seuranneet, miten laajeneva palveluvalikoima, tehostettu yritysrakenne ja siirtyminen kohti “työskentelytapainnovointia” ovat kehittäneet Ricohin toimintaa”, sanoo Louella Fernandes, Quocirca Ltd.:n Associate Director of Print Services and Solutions. “Quocirca näkee Ricohin eräänä vahvimpana hallinnoitujen tulostuspalvelujen tarjoajana laajan valikoiman ja kehittyneiden liiketoimintaprosessipalveluiden ansiosta. Ennustamme Ricohin kasvavan jatkuvasti, kun se lisää ydinmarkkinoidensa palvelumahdollisuuksia.”

Ricohin hallinnoidut tulostuspalvelut toimitetaan asiakkaille osana Managed Document Services -palvelua. Palvelua tukee maailmanlaajuisesti yli 30 000 palveluammattilaista sekä viisi alueellista MDS-osaamiskeskusta. Ricoh auttaa asiakkaitaan tehostamaan toimintaansa muokkaamalla ja optimoimalla tietoprosesseja sekä myös ratkaisemaan tietoturvaongelmia. Palvelu auttaa yrityksiä hillitsemään kustannuksia, joita syntyy hallitsemattomasta tulostusympäristöstä.


Ricohin globaali toiminta ja laaja, skaalattava tarjonta antavat loistavat eväät kaikenkokoisten asiakkaiden auttamiseen. Tarjoamme monipuolisia maailmanlaajuisia palveluja, jotka vastaavat asiakkaidemme erilaisiin tarpeisiin.

“On suuri kunnia, että Quocirca on jälleen antanut tunnustusta hallinnoiduille tulostuspalveluillemme, jotka auttavat asiakkaitamme löytämään yritystään parhaiten hyödyttävät ratkaisut”, sanoi Carsten Bruhn, Group Vice President & General Manager of Business Services, Ricoh Global Services & Industry Verticals, Ricoh Company, Ltd. “Työpaikat kehittyvät jatkuvasti, joten keskitymme luomaan työskentelytapainnovaatioita sekä ratkaisemaan tiedonjakoon ja saumattomaan yhteistyöhön liittyvät ongelmat.”

Ricoh sijoittui vuonna 2014 johtajien neljännekseen Gartnerin vuotuisessa “Magic Quadrant for Managed Print and Content Services Worldwide”
[2] 2014 -raportissa. Myös IDC nimesi Ricohin neljättä kertaa yhdeksi maailmanlaajuisten tulostuksenhallintapalveluiden johtajaksi raportissaan “IDC MarketScape: Worldwide Managed Print and Document Services 2014 Hardcopy Vendor Assessment — Focus on Managed Workflow Services”[3].

Lisätietoa Ricohin MDS-strategiasta, toimitusmallista ja palveluvalikoimasta osoitteesta
http://services.ricoh.com/services/managed-document-services.


1 Quocirca, Inc., “MSP Market Landscape, 2015”

[2] Gartner, Inc., “Magic Quadrant for Managed Print and Content Services” Ken Weilersten, Elizabeth Kim, ja Sharon McNee, 6.11.2014.

[3] “IDC MarketScape: Worldwide Managed Print and Document Services 2014 Hardcopy Vendor Assessment — Focus on Managed Workflow Services.” Doc # 250631, syyskuu 2014.

Avainsanat:

Tilaa