Infokioskeilla yksilöllistä ja joustavaa palvelua

Tuotetiedote 11.6.2004 Infokioskeilla yksilöllistä ja joustavaa palvelua Rittal Oy:n valmistamat ja markkinoimat infokioskit sopivat ominaisuuksiltaan monenlaiseen palveluun: opastukseen tai tiedonvälitykseen julkisten tilojen auloihin tai esimerkiksi lääkärikeskuksen vastaanottoon. Toimivan esimerkin muodostaa muun muassa infokioskiin asennettu Doctorex Oy:n vastaanoton ohjelmisto. - Doctorexin kehittämä lääkärikeskuksen vastaanoton ohjelmisto palvelee Kela-kortin avulla lääkärille ilmoittautuvia henkilöitä, Ari-Pekka Paananen Doctorex Oy:stä kertoo. - Kelakortti vedetään infokioskissa olevan viivakoodinlukijan läpi, jonka jälkeen infokioskin näytölle tulee vastaanottavan lääkärin nimi ja huonenumero. Järjestelmä antaa asiakkaalle myös mahdollisuuden tarkastaa lääkärikeskuksessa olevat häntä koskevat perustiedot. Hoitohenkilökunnan ylläpitämiin asiakirjoihin asiakkaalla ei luonnollisestikaan ole käyttöoikeuksia. Infokioskiin asennetun vastaanoton ohjelmiston avulla asiointi lääkärissä tulee sujuvammaksi, kun jonotus ilmoittautumiseen vähenee. Lisäksi on huomioitava se, että näin toimimalla voidaan lisätä potilaiden tietosuojaa. - Kenenkään ei tarvitse puhua omista asioistaan ääneen aulatilassa, Paananen sanoo. Toimiva kokonaisuus asioiden hoitoon Rittalin infokioski Optiline II on itsenäinen kokonaisuus, jossa on pc- laitteisto, käyttöjärjestelmä, näppäimistö ja näyttö tai kosketusnäyttö. Laite vie esimerkiksi lääkärin vastaanotolla tai muissa tarkkaan mitoitetuissa tiloissa vähän tilaa, mutta tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia asiakaspalveluun. "Infokioskin sisältöä kannattaa miettiä tarkkaan, palvelun tai tiedon tulee olla helposti noudettavissa ja käytettävissä", tuotepäällikkö Riitta Szafirowski korostaa. "Infokioskia on laitteena helppo käyttää, hyvät ja toimivat ohjelmat ovat selkeä etu palvelun tarjoajalle ja käyttäjälle." Kestävä, näyttävä laitteisto Rittalin infokioskit valmistetaan ruostumattomasta teräksestä, maalatusta teräsputkesta tai alumiinista. Infokioskien erilaisten runkorakenteiden muotoiluun on kiinnitetty erityistä huomiota. Rittal on teollisuuden johtava sähkökaappivalmistaja, jonka vahvuuksia ovat muun muassa teollisen muotoilun osaaminen ja materiaalien tuntemus. Infokioskeissa hyödynnetäänkin vaativiin olosuhteisiin suunniteltujen teollisuuskaappien ratkaisuja. Lisätietoja Rittal Oy Tuotepäällikkö Riitta Szafirowski Puh. (09) 413 44 461 tai 040 550 09 87 www.infokioskit.fi Rittal GmbH & Co. KG ja Suomessa toimiva Rittal Oy kuuluvat kansainväliseen Friedhelm Loh Group -nimiseen konserniin. Rittal GmbH & Co. KG:llä on tuotantolaitoksia Saksassa, Englannissa, Yhdysvalloissa, Intiassa ja Kiinassa. Tytäryhtiöitä on 43 ja edustuksia yli 70. Työntekijöitä yrityksellä on yli 8000. Suomessa toimiva Rittal Oy on vuoden 1991 alussa perustettu maahantuontiyritys, joka markkinoi ja myy saksalaisen emoyhtiön, Rittal GmbH & Co. KG:n valmistamia sähkökytkentäkaappeja, infokioskeja, informaatiotekniikan mekaanisia komponentteja ja näihin liittyviä ilmastointilaitteita sekä lisävarusteita. Rittal Oy:n infokioskien käyttäjiä ovat muun muassa palveluyritykset, erilaiset julkiset laitokset, yhteisöt ja liikennekeskukset. Teollisuusasiakkaat toimivat muun muassa keskus-, laite- ja konevalmistajina sekä informaatiotekniikassa. Rittal Oy:ssä työskentelee tällä hetkellä yli 40 henkilöä, yrityksen liikevaihto vuonna 2002 oli hieman alle 16 milj. euroa. Kuva 1 ITS Optiline II on itsenäinen kokonaisuus, jossa on pc-laitteisto, käyttöjärjestelmä, näppäimistö, näyttö tai kosketusnäyttö. Lattiatilaa laite se vie vain noin neliömetrin. Viivakoodinlukija asennetaan infokioskiin erikseen näppäimistön tilalle. Pictures available at: http://www.newsonline.nu/imgway/index.asp?pmid=41084 ------------------------------------------------------------ Tämän tiedon Teille välitti Waymaker, http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2004/06/14/20040614BIT00570/wkr0001.pdf http://www.waymaker.net/bitonline/2004/06/14/20040614BIT00570/bild.html Kuvia

Liitteet & linkit