Metro-lehden lukijamäärä vahvassa kasvussa - 350 000 lukijan rajapyykki lähestyy
Metro-lehdellä oli tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla TNS Atlas–tutkimuksen mukaan 289 000 lukijaa Suomessa. Tutkimuksen tekemisen jälkeen Metro-lehden painosmäärä on kasvanut ja jakelu laajentunut pääkaupunkiseudun ulkopuolelle 12 uuteen kaupunkiin.
Syksyn aikana tehtyjen web-pohjaisten tutkimusten perusteella jo viidennes Metron lukijoista tulee pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Kokonaislukijamäärä on tällä hetkellä noin 340 000, jossa on kasvua vajaa 60% syksyllä 2004 julkistettuihin AMT-lukuihin verrattuna. Ilmoitusasiakkaat hyötyneet Metron laajentumisesta ”Alkuviikosta saamiemme TNS-tietojen valossa lehden painosmäärän kasvattaminen, uudet jakelusopimukset, lehden sisällön rikastuttaminen ja jakelun aloittaminen uusissa ruuhka-Suomen kaupungeissa ovat vieneet Metroa oikeaan suuntaan Suomessa. Myynti on kasvanut lähes 45% viime vuoteen verrattuna ja investoinneista huolimatta liiketuloksemme on vahvistunut”, kommentoi Metro-lehden toimitusjohtaja Ahti Leväaho. ”Ensi vuotta silmällä pitäen rohkaisevaa on myös lukijamäärän ja –rakenteen kehitys. Readers per printed copy -tunnuslukujen merkittävä parantuminen hyödyttää erityisesti ilmoitusasiakkaitamme”, Leväaho jatkaa. Tavoitteena valtakunnallisuus ja lukijamäärän kolminkertaistaminen Metro-lehden jakelu laajeni viime kesänä Lahteen, Tampereelle ja Turkuun. Marraskuun alussa jakelutoiminta aloitettiin Letterboxin kanssa solmitun sopimuksen myötä Heinolassa, Hämeenlinnassa, Järvenpäässä, Kaarinassa, Keravalla, Naantalissa, Raisiossa ja Salossa. Kesän jälkeen Metro-lehden jakelua on tehostettu nelinkertaistamalla käsijakelun volyymi ja telinejakelua on kasvatettu erityisesti suurten yritysten toimistorakennuksissa, businessparkeissa, oppilaitoksissa, kahviloissa ja lounasravintoloissa. Ilmoitusasiakkaille tehdyt erikoisjakelut ovat kasvattaneet volyymiään. Vuoden 2006 tavoitteena on lukijamäärän kolminkertaistaminen ja nouseminen Suomen suurimmaksi valtakunnalliseksi kaupunkilehdeksi.