Turvallisempaa, tehokkaampaa ja rennompaa liikkumista

Report this content

Bosch liittää autot aktiivisesti osaksi internetiä

  • Boschilla on monipuolinen näkemys auton liittämisestä osaksi internetiä
  • Laaja valikoima ratkaisuja sekä yrityksille että kuluttajille
  • Verkottuminen on keskeinen edellytys sekä sähköistetylle että automatisoidulle ajamiselle

Voisimme tuskin kuvitella elämää ilman internetiä, ja pian meidän on vaikea kuvitella myös autoa ilman internetiä. "Verkottuminen on avain autojen sähköistämiseen ja automatisoituun ajamiseen samoin kuin moneen muuhunkin asiaan", sanoo Boschin johtoryhmän jäsen Dirk Hoheisel. "Verkkoon liitetyt ajoneuvot ovat turvallisempia ja tehokkaampia, ja ne tekevät elämästä helpompaa." Tulevaisuudessa verkottuminen tarkoittaa muun muassa sitä, että kuljettajat saavat ajantasaista tietoa esimerkiksi ruuhkista, onnettomuuksista ja väärään suuntaan ajavista kuljettajista. Heillä on mahdollisuus myös etsiä vapaita pysäköinti- ja latauspaikkoja sekä varata ja maksaa paikat välittömästi. Samalla autoista on tulossa multimediakeskuksia. Bosch helpottaa pääsyä verkkomusiikkipalveluihin, sosiaalisen median sivustoille sekä laajaan valikoimaan älypuhelimen sovelluksia.

Bosch on yksi harvoista teknologia- ja palveluyhtiöistä, jotka pystyvät hyödyntämään asioiden internetin mahdollisuuksia erittäin monipuolisesti. Bosch kehittää ratkaisuja esimerkiksi älykoteihin, energiahuoltoon ja teollisuuden tarpeisiin – sekä tietysti liikkumiseen. Yhtiön monipuolisuus mahdollistaa innovatiivisia ratkaisuja: esimerkiksi auton navigointijärjestelmää voitaisiin käyttää kodin lämmityksen käynnistämiseen vähän ennen kuin auto saapuu kotipihaan.

Liitettävyys on edellytys sähköistykselle ja automaatiolle

Bosch uskoo, että vuoteen 2025 mennessä jopa 15 prosenttia uusista ajoneuvoista on hybrideitä, eli niissä on sähkömoottori polttomoottorin rinnalla. Yhtiö ennustaa myös, että jo pian vuoden 2020 jälkeen moottoriteillä nähdään pitkälti automatisoitua ajoa. Molemmat skenaariot ovat erittäin riippuvaisia ​​verkottumiseen liittyvistä ratkaisuista. Bosch on kehittänyt esimerkiksi sovelluksen, joka helpottaa huomattavasti latauspaikkojen löytämistä ja maksamista. Tähän saakka  kuljettaja on tarvinnut kunkin palveluntarjoajan asiakaskortin maksamista varten. Nyt hän tarvitsee ainoastaan älypuhelimen, siihen ladatun sovelluksen sekä PayPal-tilin.

Reaaliaikaiset ​​liikennetiedot mahdollistavat myös toiminnon, joka kertoo ajoneuvolle, mitä mutkan takana odottaa. Sen ansiosta hybridi- ja sähköajoneuvot voivat hyödyntää paremmin rekuperaatiotoimintoaan ja siten lisätä toimintasädettään. Navigointijärjestelmiä voidaan käyttää myös reitin optimoimiseen. Lisäksi tieto edesauttaa ajoneuvojen turvallisuutta. Mikäli esimerkiksi monen auton luistonestojärjestelmä reagoi samassa kohdassa, järjestelmä voi päätellä, että tiellä on mustaa jäätä ja varoittaa takana tulevia kuljettajia. Tieto nopeusrajoituksista, väliaikaisista rakennustyömaista tai liikenneruuhkasta mahdollistaa osaltaan paremman ennakoinnin ja tekee ajamiskokemuksesta rennomman ja tehokkaamman.

Internet-yhteys älypuhelimella tai kontrolliyksikön avulla

Boschilla on kaksi lähestymistapaa auton liittämiseksi internetiin. Ensimmäinen vaihtoehto on kuljettajan älypuhelin. MySPIN on integroitu ratkaisu, joka yhdistää Android- ja iOS-laitteet auton infotainment-järjestelmään. Tämän jälkeen lukuisia sovelluksia voidaan käyttää kätevästi auton keskusnäyttöä hyödyntäen. Toisena vaihtoehtona Bosch tarjoaa ohjausyksikköä (connectivity control unit, CCU) ajoneuvon ”komentokeskukseksi”. CCU vastaanottaa ja lähettää tietoja langattoman yhteyden kautta SIM-kortin välityksellä. Se voi myös määrittää ajoneuvon sijainnin GPS:n avulla näin haluttaessa. Yksikön voi asentaa joko ensi- tai jälkiasennuksena. CCU lähettää ajoneuvon käyttötiedot pilvipalvelimelle, mikä mahdollistaa monenlaisten palveluiden tarjoamisen.

Yritysasiakkaat voivat säästää palvelumaksuissa ja -ajassa

Verkottunut kaluston hallinta on kuljetusyrityksille tarjottava palvelu. Ratkaisu siirtää ajoneuvon tiedot Boschin palvelimelle analysoitavaksi, ja yritykset voivat käyttää kerättyjä tietoja toiminnan suunnittelemiseen tai huolto- ja korjaamokäyntien määrittämiseen. Tämä vähentää käyttökustannuksia ja aikaa, jonka kalusto on pois ajosta esimerkiksi huoltotoimenpiteiden vuoksi. Huoltokorjaamoille Bosch tarjoaa augmentoidun todellisuuden avulla eräänlaisen röntgenkuvan konepellin alle. Kun työntekijä asettaa tablettitietokoneen ajoneuvon konepellin alle, näytölle saadaan kattavat lisätiedot kyseisestä alueesta. Tämä tekee huoltokirjoista historiaa, kun Boschin palvelin tarjoaa kaikki yksityiskohtaiset tiedot verkossa.

Älypuhelimet tarjoavat perustan palvelulle: Drivelog Connect ja Wrong-way Driver Alert

Drivelog Connect on verkottumisratkaisu myös vanhemmille autoille. Järjestelmä vaatii ainoastaan kompaktin langattoman moduulin sekä älypuhelinsovelluksen. Sen jälkeen se voi antaa vinkkejä siitä, miten ajaa taloudellisemmin tai ottaa esimerkiksi yhteyttä hinauspalveluun ja korjaamoon tarpeen vaatiessa.  Lisäksi digitaalinen lokikirja auttaa yrityksen nimissä autoilevia kuljettajia kirjanpidon kanssa. 

Uutisissa kuulee tämän tästä väärään suuntaan esimerkiksi moottoritiellä ajaneista autoilijoista. Tilanteet johtavat myös aivan liian usein vaaratilanteisiin ja jopa vakaviin onnettomuuksiin. Boschin uusi pilvipohjainen Wrong-way Driver Alert varoittaa kuljettajaa nopeasti, mikäli se havaitsee kuljettajan kääntyvän kiellettyyn ajosuuntaan. Koska kysymyksessä on puhtaasti ohjelmistomoduuli, toiminto voidaan integroida edullisesti myös jo olemassa oleviin auton tieto- ja viihdejärjestelmiin tai sovelluksiin. Järjestelmä vertaa ajoneuvon liikkeitä web-pohjaisesta tietokannasta löytyvään tietoon sallitusta kulkusuunnasta. Mikäli auto ajaa väärään suuntaan, järjestelmä varoittaa paitsi kuljettajaa myös vastaantulevia autoja. Bosch suunnittelee aloittavansa järjestelmän tuotannon jo vuoden 2016 aikana.

Verkottuneet komponentit mahdollistavat ennakoivan diagnostiikan

Bosch hyödyntää yhä useammin niin kutsuttuja Industry 4.0 -tekniikoita kehittäessään ja valmistaessaan tuotteitaan. Tavoitteena on, että jokainen komponentti voi saumattomasti kertoa valmistus-, testi- ja käyttötiedot itsestään. Tämä avaa lukuisia uusia mahdollisuuksia. Yksi ajankohtainen esimerkki ennaltaehkäisevästä diagnostiikasta on se, että jo nykyään on mahdollista kerätä käyttötietoja dieselsuuttimesta koko sen käyttöiän ajan. Mikäli tiedot osoittavat merkkejä kulumisesta tai muutoksesta toiminnassa, voidaan ryhtyä välittömiin toimenpiteisiin esimerkiksi järjestämällä huoltamokäynti ja tilata varaosa kuluneen tilalle. Kerätty data toimii myös tärkeänä tietolähteenä tulevaisuuden tuotesukupolvien ja niiden valmistusprosessin suunnittelussa.

Lisätiedot: viestintäpäällikkö Niina Haasola, puh. 050 545 0548, niina.haasola@fi.bosch.com

Mobility Solutions on Bosch-konsernin suurin liiketoiminta-alue. Sen myynti oli vuonna 2014 33,3 miljardia euroa, joka oli 68 % koko konsernin myynnistä. Luvut tekevät Bosch-konsernista yhden johtavista autoteollisuuden alihankkijoista. Mobility Solutions -liiketoiminta-alue yhdistää konsernin osaamisen kolmella liikkuvuuteen liittyvällä alueella eli automaatiossa, sähköistymisessä ja verkottumisessa ja tarjoaa näin asiakkailleen integroitua liikkuvuuteen liittyviä ratkaisuja. Liiketoiminta-alueen pääasiallisia toimialueita ovat ruiskutusteknologiat ja voimansiirron komponentit polttomoottoreille, monipuoliset ratkaisut voimansiirron sähköistykseen, ajoneuvon turvajärjestelmät, kuljettavaa avustavat ja automatisoidut järjestelmät, käyttäjäystävällisten infotainment-järjestelmien teknologia, kahden ajoneuvon väliseen tai ajoneuvon ja ulkopuolisen infran väliseen viestintään liittyvät teknologiat sekä korjaamokonseptit, teknologiat ja palvelut autoalan jälkimarkkinoille. Bosch tunnetaan monista autoteollisuuden innovaatioistaan kuten esimerkiksi elektronisesta moottorinohjauksesta, ESP-ajonvakautusjärjestelmästä ja common rail -polttoaineen ruiskutusjärjestelmästä dieselmoottoreille.

Bosch-konserni on maailman johtava teknologiatuotteiden ja palvelujen toimittaja. Vuonna 2014 konsernin liikevaihto oli 49 miljardia euroa*, ja sen palveluksessa oli 1.4.2015 noin 360 000 työntekijää. Konserni on jaettu neljään liiketoiminta-alueeseen: Mobility Solutions, Industrial Technology, Consumer Goods ja Energy and Building Technology. Konserni käsittää Robert Bosch GmbH:n ja sen noin 440 tytäryhtiötä ja paikallista yhtiötä noin 60 maassa. Myynti- ja palveluyhteistyökumppanit mukaan lukien Bosch on edustettuna noin 150 maassa. Tämä maailmanlaajuinen kehitys-, tuotanto- ja myyntiverkosto on Boschin tulevan kasvun perusta. Vuonna 2014 Bosch jätti maailmanlaajuisesti noin 4 600 patenttihakemusta. Bosch-konsernin strategisena tavoitteena on luoda innovaatioita verkottuneen maailman tarpeisiin. Bosch parantaa elämänlaatua kaikkialla maailmassa innovatiivisilla ja innostusta herättävillä tuotteillaan – yhtiö tarjoaa tekniikkaa, joka on ”Invented for life”.

Lisätietoa: bosch.fi ja bosch-press.com.

* Vuoden 2014 myyntiluvut eivät sisällä yhtiön aiempia yhteisyrityksiä BSH Bosch und Siemens Hausgeräte GmbH (nykyisin BSH Hausgeräte GmbH) ja ZF Lenksysteme GmbH (nykyisin Robert Bosch Automotive Steering GmbH), jotka ovat nykyään yhtiön omistuksessa kokonaisuudessaan.

Multimedia

Multimedia