Vettä bensiinin sijaan: Boschin innovaatio vähentää polttoaineen kulutusta jopa 13 %
- Bosch esittelee vesiruiskutuksen ensimmäisenä maailmassa
- Vesi säästää polttoainetta ja voi myös lisätä moottorin tehoa
- Videoita aiheesta osoitteessa www.bosch-waterboost.com
Tiesitkö, että jopa kehittyneet bensiinimoottorit tuhlaavat noin viidenneksen käyttämästään polttoaineesta? Erityisesti suurilla pyörintänopeuksilla ajettaessa osa bensiinistä kuluu jäähdytykseen eikä tehon tuottamiseen. Uuden vesiruiskutusjärjestelmänsä avulla Bosch osoittaa, että näin ei tarvitse olla. Lisäveden ruiskutus vähentää polttoaineen kulutusta jopa 13 prosenttia erityisesti nopeasti kiihdytettäessä tai moottoritiellä ajettaessa.
"Vesiruiskutusjärjestelmämme osoittaa, että polttomoottorilla on yhä joitain kortteja hihassaan”, sanoo Rolf Bulander, Bosch Mobility Solutions -liiketoiminta-alueen johtaja ja Boschin johtoryhmän jäsen. Teknologia on kehitetty erityisesti 3–4-sylinteristen ahdettujen moottoreiden käyttöön, jollaisilla keskikokoiset autot on useimmiten varustettu.
Lisää tukea turboahdetulle moottorille
Polttoainetalouden parantamisen lisäksi uusi innovaatio voi tehdä autoista tehokkaampia. "Vesiruiskutus voi antaa lisätukea turboahdetulle moottorille", sanoo Stefan Seiberth, Boschin Gasoline Systems -toimialan johtaja. Suurempi sytytysennakko tarkoittaa, että moottoria käytetään entistä tehokkaammin. Siten insinöörit voivat saada lisätehoa irti jopa tehokkaiden urheiluautojen moottorista.
Moottorin ylikuumenemisen estämiseksi nykyautojen bensiinimoottoriin ruiskutetaan ylimääräistä polttoainetta, joka jäähdyttää haihtuessaan moottorin osia. Vesiruiskutusteknologian kehittäneet Boschin insinöörit ovat hyödyntäneet samaa periaatetta. Uudessa teknologiassa imukanavaan sumutetaan vettä ennen polttoaineen syttymistä. Korkean höyrystymislämpönsä ansiosta vesi jäähdyttää moottoria tehokkaasti. Samasta syystä vettä tarvitaan vain vähän – muutama sata millilitraa jokaista sataa ajokilometriä kohden. Siten ruiskutusjärjestelmään liitettyä kompaktia, tislatulla vedellä täytettävää vesisäiliötä ei tarvitse täyttää kuin korkeintaan muutaman tuhannen kilometrin välein. Vesisäiliön tyhjenemisestäkään ei tarvitse huolestua: moottori toimii ongelmitta, vaikkakaan vesiruiskutusjärjestelmä ei ole vähentämässä polttoaineen kulutusta eikä lisäämässä auton vääntömomenttia.
Kysymyksiä ja vastauksia
Onko tekniikka jo tuotannossa?
BMW-M4 GTS on ensimmäinen tuotantoajoneuvo, jossa innovatiivinen ja uraauurtava vesiruiskutusjärjestelmä esitellään. Turboahdettu kuusisylinterinen moottori yltää parempaan suorituskykyyn ja kulutukseen jopa täydellä kuormalla. Bosch toimittaa auton vesiruiskutusjärjestelmän.
Kuinka suuri on ajosyklin polttoainekulutus?
Tulevissa laboratoriossa ajettavissa WLTC-testeissä vesiruiskutuksen avulla on mahdollista säästää jopa neljä prosenttia polttoainetta. Todellisissa ajo-olosuhteissa voidaan päästä vieläkin parempiin tuloksiin: polttoaineen kulutusta voidaan vähentää jopa 13 prosenttia kiihdytettäessä nopeasti tai moottoritiellä ajettaessa.
Eikö veden ruiskutus aiheuta moottorin ruostumista?
Ei. Palotilaan ei jää lainkaan vettä. Vesi haihtuu ennen polttoaineen palamista. Kaikki vesi poistuu ympäristöön pakokaasun kanssa.
Miten vesisäiliö täytetään?
Vesiruiskutus vaatii vain pienen määrän vettä. Säiliö täytetään keskimäärin vain noin 3 000 kilometrin välein. Erillinen vesisäiliö tulee täyttää tislatulla vedellä.
Voiko säiliössä oleva vesi jäätyä?
Vesi virtaa takaisin säiliöönsä moottorin pysähdyttyä ja voi siellä ollessaan jäätyä. Vesi sulaa, kun moottori jälleen käynnistetään.
Onko olemassa sellaista asiaa kuin veden suoraruiskutus?
Bosch käyttää imusarjasuihkutusta, koska teknologialla on merkittäviä etuja ja se myös maksaa vähemmän. Näin järjestelmä soveltuu laajamittaiseen tuotantoon ja monille eri ajoneuvosegmenteille.
Video vesiruiskutusteknologiasta
Lisää vesiruiskutusteknologiasta
Lisätiedot: viestintäpäällikkö Niina Haasola, puh. 050 545 0548, niina.haasola@fi.bosch.com
Mobility Solutions on Boschin suurin liiketoiminta-alue. Vuonna 2015 sen myynti oli 41,7 miljardia euroa, eli 59 prosenttia koko konsernin myynnistä. Tämä tekee Bosch-konsernista yhden autoteollisuuden johtavista alihankkijoista. Mobility Solutions kokoaa Boschin asiantuntemuksen kolmella liikkuvuuden osa-alueella – niin automatisoitumisen, sähköistymisen kuin verkottuneisuudenkin saralla – ja tarjoaa asiakkailleen integroituja ratkaisuja liikkumiseen. Tarjonnan keskiössä ovat ruiskutusteknologiat, voimansiirron oheislaitteet, monipuoliset ratkaisut voimansiirron sähköistykseen, ajoneuvojen turvajärjestelmät, kuljettajaa avustavat järjestelmät ja automatisoidut toiminnot, teknologiat käyttäjäystävällisiin infotainment-ratkaisuihin, ajoneuvojen välinen sekä ajoneuvon ja sen ympäristön välinen viestintä, korjaamokonseptit sekä autoteollisuuden jälkimarkkinoiden teknologiat ja palvelut. Bosch tunnetaan monista autoteollisuuden innovaatioistaan kuten esimerkiksi elektroninen moottorinohjaus, ESP® ajonvakautusjärjestelmä ja common rail -polttoaineen ruiskutusjärjestelmä dieselmoottoreille.
Bosch-konserni on maailman johtava teknologiatuotteiden ja palvelujen toimittaja. Vuonna 2015 konsernin liikevaihto oli 70,6 miljardia euroa, ja sen palveluksessa oli 31.12.2015 noin 375 000 työntekijää. Konserni on jaettu neljään liiketoiminta-alueeseen: Mobility Solutions, Industrial Technology, Consumer Goods ja Energy and Building Technology. Konserni käsittää Robert Bosch GmbH:n ja sen noin 440 tytäryhtiötä ja paikallista yhtiötä noin 60 maassa. Jos mukaan luetaan myös sen myynti- ja palveluyhteistyökumppanit, on Bosch edustettuna noin 150 maassa. Yhtiön tulevan kasvun perusta on sen innovaatiovoima. Boschilla työskentelee tutkimuksessa ja tuotekehityksessä 55 800 henkilöä noin 118 toimipisteessä eri puolilla maailmaa. Bosch-konsernin strategisena tavoitteena on luoda innovaatioita verkottuneen maailman tarpeisiin. Bosch parantaa elämänlaatua kaikkialla maailmassa innovatiivisilla ja innostusta herättävillä tuotteillaan – yhtiö tarjoaa tekniikkaa, joka on ”Invented for life”.
Lue lisää: www.bosch.fi, www.bosch-press.com, twitter.com/BoschPresse
Avainsanat: