• news.cision.com/
  • Ropo/
  • Ropo Capital hakee uutta teknologiajohtajaa vauhdittamaan konsernin kasvua

Ropo Capital hakee uutta teknologiajohtajaa vauhdittamaan konsernin kasvua

Report this content

Pohjoismaihin laajentanut Ropo Capital etsii konserniin uutta teknologiajohtajaa. Laskun elinkaaripalveluihin keskittyvän fintech-konsernin tavoitteena on nousu Pohjoismaiden markkinajohtajaksi omaan teknologiaan ja vahvaan automaatioon perustuvan laskun elinkaarimallin avulla.

Kuopiolainen Ropo Capital on kasvanut Suomen johtavaksi laskun elinkaaripalveluiden tarjoajaksi uudistamalla laskutuksen käytäntöjä omaan teknologiaan, automaatioon ja reaaliaikaiseen dataan perustuvalla palvelukokonaisuudellaan. Ropon yhden palveluntarjoajan mallilla asiakas saa täyden näkyvyyden laskutuksen kaikkiin vaiheisiin ja voi seurata reaaliajassa, kuinka paljon laskuja on ulkona, kuinka suuri osa avoimista laskuista on erääntyneitä, muistutettuja tai perinnässä ja millaisella aikajänteellä saatavien odotetaan kotiutuvan.

Ropo 24 -ohjelmisto ja oma ohjelmistokehitys ovat Ropon liiketoiminnan perusta. Uudelta teknologiajohtajalta haetaan vahvaa visiota Ropo Teknologioiden jatkokehitykseen.

"Kilpailemme Pohjoismaisilla markkinoilla teknologisena edelläkävijänä. Tuomme markkinaan uudenlaisen, yhden palvelualustan mallin, joka virtaviivaistaa laskunhallintaa ja mahdollistaa täyden näkyvyyden prosessin kaikkiin vaiheisiin. Edelläkävijän on aina kehityttävä ja oltava kartalla uusista mahdollisuuksista – tarvitsemme Teknologioidemme johtoon ohjelmistokehityksen ammattilaisen, jolla on vahvat näytöt alustakehityksestä ja mahdollisesti kokemusta myös finanssiteknologiasta", kuvailee toistaiseksi teknologiajohtajan ja Ropo Capital Suomen toimitusjohtajan kaksoisroolia vetävä Ilkka Sammelvuo.

Ropo on tunnettu ketterästä kehityksestään ja asiakaslähtöisyys on yhtiön menestyksen edellytys. Omalla ohjelmistokehityksellä on haluttu varmistaa, että asiakas säilyy aina keskiössä.

"Haluamme ehdottomasti säilyttää edelläkävijän aseman ja tuoda asiakkaillemme jatkuvasti uutta etua kehittämällä Ropo 24 -alustaa ja palvelukokonaisuuttamme. Meillä on vahva kehittämisen kulttuuri ja haluamme olla joka päivä parempia kuin eilen. Ropo Teknologioissa tämä tarkoittaa jatkuvaa ajan hermolla pysymistä ja uudenlaista ajattelua", Sammelvuo kiteyttää.

Viimeisen puolentoista vuoden aikana Ropo Capital on laajentanut Ruotsiin ja Norjaan. Pohjoismaiden tasolla Ropon palveluiden kautta lähetetään vuosittain yli 170 miljoonaa laskua ja muuta dokumenttia, joista noin 60 miljoonaa Suomessa.

Kasvun myötä konsernin yhteenlaskettu liikevaihto lähestyy 100 miljoonaa euroa ja henkilömäärä on noin 400 työntekijää, joista noin 50 työskentelee Ropo Teknologioissa. Konsernin päätoimipiste on Kuopiossa.
 

Lisätietoja:
Jenni Jantunen, Brändi- ja viestintäjohtaja
puh. 044 756 9603, jenni.jantunen@ropocapital.fi

Ropo Capital on johtava laskun elinkaari- ja rahoituspalveluiden tarjoaja Suomessa. Palvelumme kattaa koko laskun elinkaaren hallinnan laskujen välityksestä reskontran hoitoon, saatavien hallintaan ja rahoitukseen. Kilpailemme Pohjoismaiden markkinoilla teknologisena edelläkävijänä – toimintamallimme pohjautuu omaan teknologiaan ja automaatioon. Työllistämme Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa noin 400 talouden ammattilaista. Päätoimipisteemme on Kuopiossa. Meillä on yli 10 000 aktiivista asiakasta pk-yrityksistä kaikista suurimpiin yhtiöihin ja vuosittain palvelumme kautta lähetetään yli 170 miljoonaa laskua ja muuta dokumenttia. Tavoitteenamme on kasvaa alamme johtavaksi toimijaksi Pohjoismaissa vuoteen 2023 mennessä.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Ropo Capital on johtava laskun elinkaaripalveluiden tarjoaja Suomessa. Yhtiö kilpailee Pohjoismaiden markkinoilla omaan teknologiaan, automaatioon ja reaaliaikaiseen dataan perustuvalla palvelukokonaisuudellaan. Seuraavien vuosien aikana Ropon tavoitteena on kasvaa johtavaksi toimijaksi myös muualla Pohjoismaissa.
Tweettaa
Konsernin liikevaihto: n. 100 M€
Tweettaa
Henkilöstömäärä: n. 400
Tweettaa
Päätoimipiste: Kuopio
Tweettaa