Maksuneuvonnan yhteydenotot kasvussa – koronavaikutukset näkyvät Ropolla rekrytoinneissa

Report this content

Ropon yhteyskeskuksessa varaudutaan kiireiseen kevääseen. Koronavaikutukset ovat alkaneet näkyä maksuneuvonnassa huhtikuun alkupuolelta lähtien kasvaneina kontaktimäärinä. Kasvuun on varauduttu lisäresurssein, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että kausityövoimaa tullaan rekrytoimaan lisää sekä Kuopiossa että Porvoossa.

Ropon yhteyskeskuksessa näyttää ja kuulostaa tällä erää hyvin erilaiselta kuin tavallisesti. Sekä Kuopiossa että Porvoossa suurin osa asiakasneuvojista työskentelee etänä kotitoimistoilta käsin ja toimisto on varattu vielä perehdytysvaiheessa oleville työntekijöille ja asiakastuelle.

Uudet tekijät, kouluttajat ja tiiminvetäjät on ripoteltu työpisteisiin ympäri yhteyskeskusta. Tilaa kyllä riittää – poikkeuskäytäntöjen mukaan etätöitä suositaan myös Ropolla.

Koronaepidemian vaikutukset näkyvät monessa yrityksessä ja sen myötä myös kotitalouksissa. Lomautusten ja työttömyyden kasvun myötä raha alkaa olla tiukassa. Maksusuunnittelulle ja -järjestelyille on kasvava tarve, ja se näkyy Ropon asiakaspalvelussa. Vielä yhteydenottomäärät eivät ole tuplaantuneet, mutta aktiivisimpina päivinä ollaan jo lähellä.

- Maksuvaikeudet alkavat pikkuhiljaa ja pienellä viiveellä. Olemme varautuneet yhteydenottojen kasvuun maksuneuvonnassamme, mutta kukaan ei tällä hetkellä tiedä miten pitkään tilanne jatkuu ja kuinka syvä kuoppa talouteen syntyy. Jos kontaktimäärät jäävät tälle tasolle, lisäresurssien tarve on varma, kertoo Ropo Capitalin operatiivinen johtaja Liisa Posti.

Tällä hetkellä suuri osa maksuneuvontaan saapuvista yhteydenotoista koskee maksuaikoja. Ihmiset reagoivat taloustilanteen muutokseen, järjestelevät kulutustaan ja hakevat lisää maksuaikaa. Ennakoiva maksusuunnittelu on tärkeää – ei kannata odottaa perintäkirjettä vaan hoitaa asia mahdollisimman nopeasti kuntoon.

 - Tässä vaiheessa yhteydenottojen kasvu keskittyy nimenomaan maksuaikoihin. Maksuviiveissä ei vielä näy merkittävää kasvua – hienoa, että ihmiset ennakoivat. Meidän työhömme kuuluu ennakoivassa maksusuunnittelussa auttaminen ja maksujärjestelyt, mutta myös perintävaiheen maksusuunnitelmien teko. Työ on palvelua laajalla skaalalla, Posti kuvailee.

Yhteydenotot jakautuvat eri tavalla etäaikana

Ropon maksuneuvonta palvelee normaalitilanteessakin kymmeniätuhansia suomalaisia kuluttajia ja yrityksiä, jotka hoitavat maksamiseen liittyviä asioita. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun Ropon laskun elinkaaripalvelua käyttävän yrityksen asiakkaalla on kysyttävää esimerkiksi eräpäivän siirtoon tai perintälaskun eriin jakamiseen liittyen, asiakas on yhteydessä Ropon maksuneuvontaan.

Koronavaikutukset ovat alkaneet näkyä maksuneuvonnassa huhtikuun aikana. Etätöihin siirtyminen on aiheuttanut sen, että yhteydenotot jakautuvat tasaisemmin pitkin päivää eivätkä lounasaika ja toimistoajan päättyminen näy enää vastaavanlaisina piikkeinä puhelinlinjoilla.

Koronan odotetaan lisäävän maksuvaikeuksia merkittävästi, jolloin myös maksusuunnittelua ja -järjestelyjä tarvitsee entistä suurempi kohdejoukko. Korona-arjen normaalitaso on jo nyt lähellä aiemmin suosituimpien aikojen kontaktimääriä.

- Maksuneuvonnassa tullaan nyt kohtaamaan paljon asiakkaita, jotka eivät koskaan aiemmin ole joutuneet ajattelemaan maksujärjestelyjä vaan ovat maksaneet laskut ongelmitta ajallaan. Meidän asiakasneuvojilta odotetaan aina vahvaa ammattitaitoa, mutta tärkeintä on ratkaisukeskeinen palveluasenne. Me olemme täällä asiakasta varten, Posti alleviivaa.

Ropon maksuneuvonnassa kasvupiikki alkoi ennen pääsiäistä eikä kasvussa toistaiseksi näy tasoittumisen merkkejä. Kasvu näkyy puhelinpalvelun lisäksi Ropo Online -itsepalvelukanavassa ja chatissa.

- Näyttää siltä, että olemme yksi niistä yrityksistä, jotka työllistävät enemmän kuin mielellään toistaiseksi ilman työtä olevia osaajia. Meillä on hyvä perehdytys ja töitä voi tehdä monenlaisella taustalla – työhön pääsee käsiksi nopeasti esimerkiksi sähköpostien käsittelyn kautta ja tätä voi tehdä vaikka tuntilaisena. Parastahan on, jos kokemusta asiakaspalvelusta löytyy, Liisa posti arvioi tilannetta.

Jenni Jantunen
Head of Brand and Marketing
+358 44 756 9603
jenni.jantunen@ropocapital.fi

Ropo Capital on johtava laskun elinkaari- ja rahoituspalveluiden tarjoaja Suomessa. Kilpailemme markkinoilla teknologisena edelläkävijänä – toimintamallimme pohjautuu digitalisaation etuihin ja vahvaan automaatioon. Työllistämme Suomessa ja Ruotsissa noin 260 talouden ammattilaista ja kuukausittain yli 10 000 yritystä luottaa palveluihimme. Joka 6. lasku Suomessa lähetetään meidän kauttamme. Tavoitteenamme on kasvaa alamme johtavaksi toimijaksi Pohjoismaissa vuoteen 2023 mennessä. www.ropocapital.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Koronaepidemian myötä maksusuunnittelulle ja -järjestelyille on kasvava tarve, ja se näkyy Ropon asiakaspalvelussa. Vielä yhteydenottomäärät eivät ole tuplaantuneet, mutta aktiivisimpina päivinä ollaan jo lähellä.
Tweettaa
Tällä hetkellä suuri osa maksuneuvontaan saapuvista yhteydenotoista koskee maksuaikoja. Ihmiset reagoivat taloustilanteen muutokseen, järjestelevät kulutustaan ja hakevat lisää maksuaikaa. Ennakoiva maksusuunnittelu on tärkeää – ei kannata odottaa perintäkirjettä vaan hoitaa asia mahdollisimman nopeasti kuntoon.
Tweettaa

Lainaukset

Maksuvaikeudet alkavat pikkuhiljaa ja pienellä viiveellä. Olemme varautuneet yhteydenottojen kasvuun maksuneuvonnassamme, mutta kukaan ei tällä hetkellä tiedä miten pitkään tilanne jatkuu ja kuinka syvä kuoppa talouteen syntyy. Jos kontaktimäärät jäävät tälle tasolle, lisäresurssien tarve on varma.
Liisa Posti, COO, Ropo Capital