Q2:lla rakennusprojektien määrä kasvaa Suomessa vähän, mutta arvo selkeästi viime vuotta enemmän, kertoo uusi rakentamisen trendiraportti
Suomessa käynnistyy vuoden 2018 toisella neljänneksellä kolme prosenttia enemmän rakennushankkeita kuin viime vuoden vastaavana aikana. Niiden euromääräinen yhteisarvo on kuitenkin lähes kolmanneksen suurempi. Kasvua selittää koko maan aloitusten arvoa nostava ja 950 miljoonaa maksava Boreal Biorefin biojalostamoprojekti Kemijärvellä. Eniten vähenee ennusteen mukaan aloitusten yhteisarvo Päijät-Hämeen ja Varsinais-Suomen maakunnissa. Tiedot selviävät uudesta Rakentamisen trendit -raportista, jota julkaisee tietopalveluyhtiö RPT Docu.Rakentamisen trendit -raportti sisältää sekä euromääräisen