Avoimet puutarhat -teemapäivä 5.7. - Ruokavirasto mukana

Report this content

Käväise tutustumassa puutarhoihin tai avaa oma puutarhasi yleisölle 5.7. klo 12 - 17. Mukana Avoimet Puutarhat -teemapäivässä on tänä vuonna lähes 200 kotipuutarhaa ja yleisökohdetta. Puutarhoihin voi tutustua myös videoiden välityksellä.

Puutarhat voivat ilmoittautua mukaan 7.6. asti. Puutarhavideot ovat nähtävissä tapahtumapäivän jälkeenkin 5.–31.7.2020 YouTubessa.

Vietämme tänä vuonna 2020 YK:n kansainvälistä kasvinterveysvuotta Suomen aloitteesta. Terveet kasvit tuottavat hyvä sadon ja - puutarhoista puheen ollen - ovat kauniita. Kotipuutarhurit ylläpitävät osaltaan luonnon monimuotoisuutta. Suojelemalla kasveja suojelemme elämää.

Ruokavirasto on kansainvälisen kasvinterveysvuoden tiimoilta yhteistyökumppanina Avoimet Puutarhat -tapahtumassa.

Avoimet Puutarhat -valtakunnallinen teemapäivä alkoi jo vuonna 2012, joten nyt vietetään jo yhdeksättä teemapäivää. Avoimet Puutarhat -tapahtuman järjestää Puutarhaliitto ry yhteistyössä Svenska trädgårdsförbundet rf:n, Kotipuutarha-lehden sekä Nikolai ja Ljudmila Borisoffin ja Maiju ja Yrjö Rikalan säätiöiden kanssa.

Koronavirus on huomioitu tapahtuman järjestelyissä.

Lue lisää

www.avoimetpuutarhat.fi

Kansainvälinen kasvinterveysvuosi 2020

www.kasvinterveys.fi

Lisätietoa

kasvinterveys@ruokavirasto.fi