Elintarvikevienti kiinnostaa myös pieniä yrityksiä – apua ja neuvoja on tarjolla

Report this content

Elintarvikkeiden vienti Euroopan ulkopuolelle kiinnostaa ruoka-alan pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Viennin vaatimusten selvittäminen voi tuntua haastavalta, mutta apua on tarjolla. Neuvoja saa esimerkiksi Ruokaviraston viennin asiantuntijoilta.

Elintarvikkeiden kauppa EU:ssa onnistuu pääosin unionin yhteisillä säännöillä, mutta ulkopuolinen kohdemaa voi lisäksi asettaa omat viranomaisvaatimuksensa. Kiinnostusta kuitenkin on, sillä Ruokaviraston pk-yrityksille suunnatussa maa- ja metsätalousministeriön rahoittamassa hankkeessa on neuvottu jo noin 600:aa elintarvikealan toimijaa neljän vuoden aikana. Hankkeessa on lisäksi koulutettu ja opastettu yrittäjiä ja sidosryhmiä kymmenissä tapahtumissa sekä tuotettu viennin verkkokurssi.

Ylitarkastaja Katja Pethman Ruokaviraston vientijaostosta kertoo, että yrityksiä kiinnostavat eniten Aasian markkinat, erityisesti Kiina.

–Sopiva vientimaa pitää etsiä tuotekohtaisesti, koska maat asettavat elintarvikkeille erilaisia vaatimuksia, kuvailee Pethman. Esimerkiksi hunajan vienti Kiinaan ei tällä hetkellä ole mahdollista, kun taas vienti Hongkongiin tai Singaporeen voi olla viranomaisvaatimuksiltaan hyvinkin yksinkertaista. Vaatimuksista tulee ottaa selvää hyvissä ajoin.

Marjat, luonnonyrtit ja ravintolisät innostavat vientiin

Pk-yritykset ovat usein kiinnostuneita viemään luonnontuotteita kuten marjoja ja yrttejä. Samoin ravintolisien viennistä kysytään. Viime vuonna tiedusteltiin etenkin hunajan viennistä. Vientiyritysten joukossa on myös monia kauratuotteiden valmistajia.

 Myös verkko- ja muu etäkaupankäynti kiinnostaa yrityksiä yhä enemmän, mutta siinäkin on tärkeää huomioida vientivaatimukset.

– Yrittäjän on rekisteröidyttävä elintarvikevalvontaan samaan tapaan kuin minkä tahansa elintarvikkeita myyvän kaupan. Jos viedään eläimistä saatavia elintarvikkeita, tulee viejän ilmoittautua Ruokaviraston viejärekisteriin. Onnistuneen viennin edellytyksenä on myös toimiva omavalvonta sekä hyvä yhteistyö oman elintarvikevalvontaviranomaisen kanssa, Pethman muistuttaa.

Vientiyhteistyö hyödyttäisi yrityksiä

Jaostopäällikkö Tuula Lundén Ruokavirastosta arvioi, että suomalaisten pk-ruokayritysten paras valtti vientimarkkinoilla on puhdas luonto ja elintarviketurvallisuuden korkea taso. Uutta tehokkuutta vientiin saataisiin, jos yritykset lisäisivät yhteistyötä ja perustaisivat esimerkiksi vientirenkaita. Joissain viennin kohdemaissa, kuten Kiinassa, markkina on niin suuri, että toimitusvarmuus edellyttää riittäviä tuotantoresursseja.

– Yhteistyö antaisi yrityksille lisää resursseja esimerkiksi markkinakartoituksiin, markkinointiin ja logistiikkaan ja varmistaisi tuotteiden saatavuuden suuremmillekin markkinoille, Lundén toteaa.

Ruokaviraston vientiaiheisille verkkosivuille www.ruokavirasto.fi/vienti on koottu maa- ja tuotekohtaista tietoa elintarvikeviennin viranomaisvaatimuksista.

Lisätietoja:
ylitarkastaja Katja Pethman, p. 050 471 4308
jaostopäällikkö Tuula Lundén, p. 050 440 8976

etunimi.sukunimi@ruokavirasto.fi