Elintarvikkeiden takaisinvetojen määrä kasvoi vuonna 2018

Ruokaviraston keräämien tietojen mukaan Suomessa vedettiin elintarvikkeita pois markkinoilta 168 kertaa vuonna 2018. Määrä on noin 6 prosenttia edellisvuotta suurempi. Yleisin syy takaisinvetoon olivat allergeenivirheet.

Takaisinvetojen määrä on kasvussa kolmatta vuotta peräkkäin. Kuluttajaturvallisuuden ei voida kuitenkaan sanoa vaarantuneen enemmän kuin aiempina vuosina. Näyttää siltä, että elintarvikeyritysten omavalvonta on tehostunut ja viranomaisvalvonta on entistä riskiperusteisempaa.  Myös kuluttajat ilmoittavat tuotevirheistä sekä suoraan valmistajille että sosiaalisen mediassa.

Allergisille vaaraa väärien pakkausmerkintöjen vuoksi

Elintarvikepakkauksiin kiinnitetyt väärät etiketit tai toiseen tuotteeseen tarkoitettu pakkaus aiheuttivat 21 % takaisinvedoista viime vuonna. Nämä elintarvikkeet olivat laadullisesti moitteettomia, mutta aiheuttivat ruoka-aineallergisille terveysvaaraa.

Bakteerit ja vieraat esineet elintarvikkeissa aiheuttivat takaisinvetoja

Toiseksi yleisin syy takaisinvetoihin oli elintarvikkeista löytyneet mikrobiologiset ongelmat. Puolalaisesta laitoksesta löydettiin listeriaa, jonka vuoksi markkinoilta vedettiin pois pakastevihanneksia, erityisesti pakastemaissia.

Viime vuonna tuli ilmi poikkeuksellisen paljon tapauksia, joissa elintarvikkeen joukkoon oli päätynyt muovin-, metallin- tai lasin kappaleita. Nämä olivat yleensä peräisin rikkoutuneesta tuotantokoneesta.

Tarkempia tietoja vuoden 2018 elintarvikkeiden takaisinvedoista löytyy Ruokaviraston internetsivuilta.

Lue lisää:

https://www.ruokavirasto.fi/yritykset/elintarvikeala/elintarvikealan-yhteiset-vaatimukset/valvonta/elintarvikkeiden-takaisinvedot/elintarvikkeiden-takaisinvetojen-maarat/

Lisätietoja:

ylitarkastaja Mika Varjonen, p. 050 386 8416

Tilaa