”Koronakuoppa” ei näy maaseudun yritystukihakemuksien määrässä

Report this content

Maaseudun yritykset ovat investoineet ja kehittäneet toimintaansa normaaliin tapaan koronapandemiasta huolimatta. –  Yritykset ovat hakeneet EU-maaseuturahaston rahoitusta tänä vuonna lähes tulkoon viime vuosien malliin, kertoo johtava asiantuntija Reijo Martikainen Ruokavirastosta. – ”Koronakuoppaa” ei ole havaittavissa. Merkittävää pudotusta hakemusten määrässä ei ole ollut eikä hakemuksia ole myöskään peruttu enemmän kuin muina vuosina.

Kaavio: Maaseudun yritystukihakemusten määrät vuosina 2015–2020

Yritystukien haku on jatkuva

Viimeisten viiden vuoden aikana yritykset ovat tehneet EU-maaseuturahaston tuella jo noin 1,2 miljardin euron investoinnit. Rahoitusta on saanut noin 3900 yritystä eri puolilla Suomea – mukana on esimerkiksi elintarvike-, matkailu- ja metallialan yrityksiä. Rahoitusta voi käyttää investointien lisäksi myös yritystoimintaa käynnistettäessä tarvittavaan kehittämiseen ja  asiantuntija-apuun.

Maaseudun yritysrahoitusta voivat hakea maaseudulla sijaitsevat yritykset. Yritystukien haku on jatkuva ja hakemuksen voi tehdä sähköisesti Hyrrä-asiointipalvelussa. Neuvoja hakemuksen tekemiseen voi kysyä paikallisesta Leader-ryhmästä tai ELY-keskuksesta. 

Tuhat yrittäjää saanut tukea koronan aiheuttamiin talousvaikeuksiin

Koronapandemia aiheutti keväällä taloudellisia vaikeuksia muun muassa matkailualan yrityksille ja suoraan ravintoloille tuotteita toimittaville maatiloille. Maaseudun yritysten ja alkutuotannon väliaikaiset tuet koronapandemian aiheuttamiin talousvaikeuksiin ovat yhä haettavissa Hyrrä-asiointipalvelun kautta. 

Väliaikaiset tuet on tarkoitettu yritystoiminnan jatkumisen turvaaviin välttämättömiin menoihin, kuten kiinteistö-, henkilöstö- ja vuokrakuluihin eikä niitä voi käyttää investointeihin. Tähän mennessä noin tuhannelle yrittäjälle on myönnetty väliaikainen tuki. Maaseudun yritysten ja alkutuotannon väliaikaisia tukia voivat hakea ne yrittäjät, jotka harjoittavat muuta yritystoimintaa samalla y-tunnuksella maatilan kanssa, jalostavat tai myyvät maataloustuotteita tai toimivat maatalouden alkutuotannon alalla.

Lisätietoja Ruokavirastosta

Johtava asiantuntija Reijo Martikainen
0295 204 677
etunimi.sukunimi@ruokavirasto.fi

Lisätietoa maaseudun yritysrahoituksesta ruokavirasto.fissä