Miljardi euroa maaseudulle Ruokaviraston Hyrrä-järjestelmän kautta
Ruokaviraston Hyrrä-verkkopalvelun kautta on maksettu viiden viime vuoden aikana jo miljardi euroa suomalaisen maaseudun kehittämiseen. Vuonna 2015 käyttöön otettu Hyrrä-verkkopalvelu sisältää sekä maaseudun kehittämistukien sähköisen asiointipalvelun että tukien käsittelyyn tarvittavat viranomaistoiminnot. – Hyrrän kautta maksettavien tukien avulla muun muassa kehitetään kotimaista ruoantuotantoa maatalouden alkutuotannosta alkaen, vauhditetaan yritysten investointeja ja toteutetaan kehittämishankkeita, jotka edistävät hyvinvointia, elinkeinoja ja palveluja eri puolilla Suomea, sanoo yksikönjohtaja Esko Leinonen Ruokavirastosta. Tuet rahoitetaan EU:n maaseuturahastosta ja kansallisista varoista.
Hyrrä-verkkopalvelun myötä maaseudun kehittämistuissa siirryttiin sähköiseen asiointiin vuonna 2015. Muutos oli toivottu: sähköisten hakemusten osuus kaikista maaseudun kehittämistukien hakemuksista on yli 95 prosenttia. Osa tuista haetaan jo kokonaan sähköisesti. – Poikkeusoloihin siirtyminen tänä keväänä ei vaatinut maaseudun kehittämistuissa digiloikkaa, koska sähköinen asiointi on tuenhakijoille ja viranomaiskäsittelijöille tuttua, kertoo Esko Leinonen. – Tukien haku ja viranomaiskäsittely sujuivat ongelmitta poikkeusolojen ajan.
Hyrrä-verkkopalvelun kautta voi hakea sähköisesti maaseudun yritystukia, maatalouden ja porotalouden investointi- ja aloitustukia, maaseudun kehittämishankkeiden rahoitusta, neuvontakorvausta, kolttalain mukaisia tukia sekä Euroopan meri- ja kalatalousrahaston tukia. Tällä hetkellä haettavana ovat lisäksi koronaviruspandemian takia käyttöönotetut maaseudun yritysten ja alkutuotannon väliaikaiset tuet.
Koronarahoitus hakuun nopeasti
Hyrrä-palvelussa on valmiudet toteuttaa uuden tukimuodon sähköinen asiointi nopeastikin. Tänä keväänä Ruokavirasto rakensi Hyrrään maaseudun yritysten ja alkutuotannon koronarahoituksen hakutoiminnot reilun kuukauden sisällä. Koronarahoitusta Hyrrän kautta voivat hakea maatilakytkentäiset yritykset, maataloustuotteita jalostavat ja myyvät yritykset sekä alkutuottajat.
– Olimme varautuneet tämäntyyppisiin nopeasti ilmeneviin tarpeisiin, kun rakensimme vuonna 2019 haettavana olleen kyläkauppatuen sähköisen asioinnin Hyrrään, kertoo ylitarkastaja Sirpa Soukkala Ruokavirastosta. – Kyläkauppatuen vuoksi tehdyn työn ansiosta maaseudun yritysten ja alkutuotannon koronarahoituksen haku saatiin auki nopeasti.
Jatkuvaa kehittämistä
Hyrrä-järjestelmää kehitetään jatkuvasti. Tulevana syksynä Hyrrän käyttöliittymää uudistetaan vastaamaan entistä paremmin käyttäjien tarpeisiin. Suuri ponnistus Hyrrän kehittämisen kannalta tulee olemaan EU-rahoituskauden 2021–2027 rahoitusmuotojen sähköisen asioinnin ja viranomaiskäsittelyn rakentaminen Hyrrään.
Lisätietoja Ruokavirastosta:
Ylitarkastaja Sirpa Soukkala
040 661 5545
etunimi.sukunimi@ruokavirasto.fi
Avainsanat: