Parikkalasta löytyi koloradonkuoriaisia

Report this content

Kesän toinen koloradonkuoriaisesiintymä löytyi Etelä-Karjalan Parikkalasta. Ruokaviraston valtuuttama tarkastusryhmä löysi maanantaina normaalikartoituksella kartoituskohteesta kaksi koloradonkuoriaispesäkettä. Torjuntatoimet aloitettiin välittömästi maanantai-iltana.

Kesän ensimmäinen koloradonkuoriaislöydös tuli tasan kuukausi sitten. Silloin oli menossa kuoriaisen toukkavaihe. Nyt löytynyt esiintymä on uuden sukupolven aikuisia kuoriaisia. On todennäköistä, että Parikkalan kohteeseen kuoriainen on tullut samoihin aikoihin, kuin Tuulokseen, eli jo 6–8 viikkoa sitten.

Kuoriaisia on voinut kulkeutua ilmavirtausten mukana niin etelästä kuin idästäkin. Koloradonkuoriaista esiintyy yleisesti lähialueillamme Venäjällä ja Baltian maissa sekä länsinaapureitamme lukuun ottamatta lähes koko Euroopan mantereen alueella.

– Perunanviljelijöiden ja palstaviljelijöiden on nyt syytä tarkkailla perunakasvustojaan koloradonkuoriaisen varalta. Todennäköisesti nyt voi löytyä aikuisia kuoriaisia. Jos kuoriaisia ei nyt saada tuhottua, ne kaivautuvat maahan talvehtimaan ja nousevat keväällä lisääntymään perunan tultua taimelle. Jos kuoriainen pääsee vakiintumaan alueellemme, siitä on vaikea päästä eroon. Omatoimiseen torjuntaan ei kuitenkaan pidä ryhtyä, koska se vaikeuttaa torjuntatoimien onnistumista, sanoo ylitarkastaja Atro Virtanen Ruokaviraston kasvinterveysyksiköstä.

Epäilyistä ilmoitettava havaintoilmoituspuhelimeen

Ruokavirasto kehottaa ilmoittamaan kaikista koloradonkuoriaisepäilyistä. Ilmoituksen voi tehdä puhelimitse numeroon 040 801 4407 (varmimmin virka-aikana klo 10–16). Ilmoituksen voi tehdä myös kuvan kera multimediaviestinä tai WhatsApp-viestinä. Ruokavirasto antaa ohjeet jatkotoimista ja järjestää tarvittavat varmistustarkastukset. Epäilystä voi myös ilmoittaa sähköpostilla osoitteeseen kasvinterveys@ruokavirasto.fi.

Kuoriaisen tunnistaa mustista pitkittäisraidoista

Aikuinen koloradonkuoriainen on noin senttimetrin mittainen. Sen keltaisessa selässä on 10 mustaa pitkittäisraitaa, etuselkä on oranssi ja siinä on mustia pilkkuja.

Uuden sukupolven kuoriaiset nousevat nyt maasta, jossa ne ovat olleet kotelovaiheen ajan.  Ne ovat yleensä perunakasvustossa 20–40 yksilön ryppäinä pienellä alueella, josta ne ovat toukkavaiheessa maahan kaivautuneet. Perunakasveilla näkyy yleensä toukkavaiheen aiheuttamia syöntijälkiä perunan lehdillä.

Myös toukkia voi vielä perunakasvustosta löytää. Toukan kupera selkäosa on oranssinpunertava, pää on musta ja kylkien molemmilla sivuilla on kaksi riviä mustia pilkkuja. Täysikasvuinen toukka on hieman yli senttimetrin mittainen. Vastakuoriutuneet toukat ovat tummahkoja, 1–2 millimetrin pituisia, mutta kehittyvät nopeasti normaalikokoisiksi.

Aikuiset kuoriaiset syövät vain vähän perunan lehtiä. Varsinaisen tuhotyön tekevät toukat, jotka massoittain esiintyessään syövät lehdet lähes kokonaan. Syödyt perunavarsistot muodostavat kasvustoon helposti havaittavia pesäkkeitä.

Lisätietoa ja kuvia koloradonkuoriaisesta sekä toimintaohjeet kuoriaisen esiintymistä epäiltäessä: www.ruokavirasto.fi/koloradonkuoriainen

Lisätietoja:

ylitarkastaja Atro Virtanen, p. 0295205187