Tornionjoen lohikuolemien tutkimus jatkuu kesällä 2021

Report this content

Tornionjoen lohikuolemiin liittyviä tutkimuksia jatketaan kesällä 2021 suomalais-ruotsalaisena yhteishankkeena. Tornionjoen kalastuskorttivaroilla tuettavaa hanketta koordinoi Ruotsista Statens Veterinärmedicinska Anstalt (SVA) ja Suomesta hankkeessa ovat mukana Ruokavirasto ja Luonnonvarakeskus (Luke). Nousulohen kuolleisuus on ollut huolenaiheena Tornionjoella kesästä 2014 lähtien, jolloin nousevissa lohissa todettiin paljon ihovaurioita ja vesistöalueelta löydettiin normaalia enemmän kuolleita lohia. Kesällä 2019 ja 2020 lohissa havaittiin myös heikkoja ja passiivisia yksilöitä.

Kesän 2021 aikana kalanäytteitä kerätään sekä Tornionjoelta että Tornionjokisuulta. Näytekalat tutkimukseen saadaan yhteistyössä mukana olevilta paikallisilta kalastajilta. Näytteitä oireellisista lohista toivotaan myös muilta Tornionjoella kalastavilta. Erityisesti lohet, joiden mahan puolen iholla on veristä haavaumaa, ja jotka ovat löydettäessä hengissä, ovat hyviä näytteitä.

Muutaman edelliskesän malliin Luke seuraa Tornionjokeen nousevien lohien ulkoista kuntoa jokisuun rysäsaaliista yhteistyössä Ruokaviraston kanssa. Tavoitteena on muun muassa kerätä tietoa, minkä verran ulkoisia terveysoireita esiintyy eri ajankohtina ja eri ikäisinä kudulle vaeltavissa lohissa. Seurannasta otetaan näytelohia Ruokavirastolle tarkempiin tutkimuksiin. Luke myös jatkaa Tornionjoen lohikannan runsauden arviointia, missä keskeisiä aineistoja ovat kudulle nousevien lohimäärien ja poikasmäärien seurannat.

Ruokaviraston kesällä 2020 keräämät näytelohet tutkittiin virus- ja bakteeritautien sekä tiamiinin eli B1-vitamiinin puutoksen varalta. Tiamiinin puutoksen on epäilty olevan yhteydessä lohien heikkoon kuntoon. Tutkituissa kaloissa ei kuitenkaan todettu alentuneita tiamiinipitoisuuksia eikä tunnettuja kalojen tarttuvia tauteja, jotka voisivat selittää kalojen oireilun. Lohien oireilun syyn selvittämiseksi tutkimuksia jatketaan.

Ruokavirasto toivoo tulevana kesänä kalastajilta ja muilta kansalaisilta yhteydenottoja. Oireellisia näytekaloja voi toimittaa Ruokaviraston Oulun toimipaikkaan. Ennen näytteiden toimittamista on hyvä olla yhteydessä Ruokaviraston Oulun laboratorioon (puhelin 050 477 8646) tarkempien ohjeiden saamiseksi. Jos kalastajat saavat saaliiksi oireellisia lohia, eikä niiden toimittaminen Ruokavirastoon onnistu, heidän toivotaan ottavan yhteyttä Luken yhteyshenkilöön (puhelin 0295 322 192), sillä Luken asiantuntijoiden toimesta pyritään tällöin järjestämään näytteenotto jokivarressa. Kuolleina löytyneet lohet ovat yleensä liian pilaantuneita tutkittaviksi. Ilmoitukset sairaista ja kuolleista kaloista voi tehdä myös ilmoitusportaaliin.


 
Osalla haavaisista kaloista on esiintynyt mahan puolella ihon veristä haavautumaa tai voimakasta verentungosta, kuten keskimmäisellä lohella. Kalastajilta toivotaan yhteydenottoja erityisesti tällaisista muutoksista nousukaloissa. Kuva: Perttu Koski.

Lisätietoja:

Lohikuolemat (Ruokavirasto):
tutkija Marjukka Rask, p. 050 477 8646, (näytteiden toimittaminen Ruokavirastoon)
johtava asiantuntija Satu Viljamaa-Dirks, p. 044 720 1469

Kalojen käyttäytymisen seuranta (Luonnonvarakeskus):
tutkija Riina Huusko, p. 0295 322 192

Tornionjoen lohikannan tila ja kalastus (Luonnonvarakeskus):
erikoistutkija Atso Romakkaniemi, p. 0295 327 416

Näytteenotto jokivarressa (Luonnonvarakeskus):
tutkija Riina Huusko, p. 0295 322 192

Sähköpostit ovat muotoa: etunimi.sukunimi@ruokavirasto.fi ja etunimi.sukunimi@luke.fi

Multimedia

Multimedia