Ruukki Construction Piristeel Oy:n enemmistöomistajaksi

Lehdistötiedote 20.2.2019


SSAB:n tytäryhtiö Ruukki Construction on sopinut ostavansa suomalaisen Piristeel Oy:n osake-enemmistön (67 %). Piristeel Oy:n liikevaihto vuonna 2018 oli noin 200 miljoonaa Ruotsin kruunua (noin 20 milj. euroa). Piristeel Oy on Suomen johtava kattoturvatuotteiden ja sadevesijärjestelmien valmistaja. Yritysjärjestely tukee Ruukki Constructionin kattoliiketoiminnan kasvustrategiaa sekä samalla SSAB:n pohjoismaisen kotimarkkina-aseman vahvistamista. Yritysjärjestelyn odotetaan toteutuvan vuoden 2019 ensimmäisen neljänneksen aikana.

Piristeel Oy on Pentti ja Ritva Pirin vuonna 1989 perustama eteläpohjalainen perheyritys, jossa työskentelee noin 70 vakituista työntekijää kolmella tuotantolaitoksella Kauhavalla ja Lapualla. Vuoden 2019 aikana tuotanto keskitetään yhteen tuotantolaitokseen Kauhavalle. Nykyiset omistajat säilyttävät yritysjärjestelyssä vähemmistöosuuden (33 %) ja jäävät yhtiön palvelukseen. Yhtiö jatkaa toimimista omalla brändillään Ruukki Constructionin osana.

“Tämä yritysjärjestely parantaa palvelukykyämme entisestään kaikilla ydinmarkkinoillamme laadukkaiden ja kilpailukykyisten kattotuotteiden kokonaistoimittajana. Piristeelin tuotteet, kattoturvatuotteet ja sadevesijärjestelmät täydentävät hyvin Ruukin koko kattopakettitoimitusta Suomessa. Piristeelin kattoturvatuotteet tulevat tuotevalikoimaamme nopealla aikataululla kaikilla ydinmarkkinoillamme”, kertoo Ruukin kattoliiketoiminnan johtaja Jouni Metsämäki.

”Ruukin kansainvälinen myynti- ja palveluverkosto antaa hyvät mahdollisuudet Piristeelin nykyisen liiketoiminnan kasvattamiseen. Yhdessä Ruukki ja Piristeel tuottavat kattavan ja laadukkaan tuotevalikoiman laajan asiakaskunnan tarpeisiin. Tämä järjestely antaa kattotuotebusinekseen menestyksen avaimet pitkälle tulevaisuuteen. Työt jatkuvat kuten ennenkin, mutta osaaminen ja tietotaito ovat nyt entistä vankemmalla pohjalla”, jatkaa Piristeel Oy:n markkinointijohtaja Jaakko Piri.

Pohjoismaisen markkinajohtajuuden tavoitteleminen on yksi SSAB:n strategian kulmakivistä. Tämän tavoitteen saavuttamisessa tytäryhtiö Ruukki Constructionilla on tärkeä rooli. Ruukki Constructionin muut liiketoiminta-alueet ovat seinä- ja kattorakenteiden tuotetoimituksiin keskittyvä Building Components sekä rakennusten runko- ja kuorirakenteiden projektitoimituksiin keskittyvä Building Systems.


Lehdistökontakti:
Tapani Tuominen, viestintä
puh +358 50 314 3131
tapani.m.tuominen@ruukki.com

Ruukki Construction palvelee rakennusalan asiakkaita. Toimitamme asiakkaittemme liiketoimintaa edistäviä rakentamisen tuotteita ja palveluja suunnittelusta asennukseen. Markkinoimme tuotteitamme rakennusalan ammattilaisille kuten rakennuttajille, arkkitehdeille, suunnittelijoille, rakennusyrityksille sekä asennusliikkeille. Henkilöasiakkaille tarjoamme kokonaiskattopaketteja sisältäen kattoturvatuotteet ja sadevesijärjestelmät. Kattotuotteissa tuotemerkkeinämme ovat Ruukki, Plannja ja Rannila. Vähittäiskauppojen lisäksi palvelemme katonrakentajia Ruukki Express- ja Plannja-myymälöissä, seitsemässä maassa. Työllistämme noin 1 800 työntekijää ja tuotantoa meillä on 13 tehtaassa. Vertailukelpoinen liikevaihtomme vuonna 2018 oli noin 6,1 miljardia Ruotsin kruunua (noin 595 miljoonaa euroa). Ruukki Construction on SSAB:n tytäryhtiö. www.ruukki.com

SSAB on maailmanlaajuisesti toimiva pohjoismainen ja yhdysvaltalainen teräsyhtiö, jolla on työntekijöitä yli 50 maassa. Yhtiö on noteerattu Nasdaq Tukholmassa ja toissijaisesti Nasdaq Helsingissä. www.ssab.com

Tilaa