Klassikot ja perinteisyys nostavat päätään joulupöydässä – yli 65 % ostaa joululaatikot valmiina

Report this content

Saarioinen tutkii vuosittain suomalaisten joulun viettoa ja syömistä. Tutkimuksen mukaan rauhoittuminen, yhdessäolo ja perinteiset klassikkomaut puhuttelevat suomalaisia. Lähes puolet tutkimukseen vastanneista uskoo joulupöytänsä tarjonnan pysyvän ennallaan myös tulevina vuosina. Laatikoita ja muitakin jouluruokia tuunaa lähes puolet suomalaisista.

Lähes puolet suomalaisista uskoo, että heidän joulupöytänsä tarjottavat eivät ole muuttumassa lähivuosina. Joululaatikot ovat kinkun ohella joulupöydän tärkeimmät ruokalajit. Saarioisten joululaatikoita myydäänkin vuodessa n. 5 miljoonaa kappaletta. Myös rosolli ja riisipuuro löytyvät edelleen suurimman osan joulupöydästä. Valmiiden joulusalaattien valikoimaa täydentämään on lanseerattu uutuus Waldorfinsalaatti.

Vaikka perinteinen joulupöytä pysyy kohtuullisen muuttumattomana, lähes puolet suomalaisista tuunaa valmiita laatikoita ja jouluruokia. Kiinnostus tuunaamista kohtaan on kasvanut entisestään ja korostuu erityisesti Etelä-Suomessa. Saarioinen julkaisee tänäkin jouluna uusia joululaatikoiden tuunausvinkkejä yhdessä kokki ja ravintoloitsija Sikke Sumarin ja juontaja Anni Ihamäen (Hautala) kanssa.

Suomen jouluisimpana ruokabrändinä panostamme jälleen näyttävään mediakampanjaan joulukuussa. Joulu näkyy vahvasti myös myymälöissä, kun joululaatikoiden pakkaukset vaihtuvat jälleen tuttuun jouluilmeeseen. Lisäksi Saarioinen lahjoittaa tänäkin vuonna jouluruokia tuhansille suomalaisille. Se on reseptimme hyvään joulumieleen.

Saarioinen on valmisruoan markkinajohtaja ja joulutuotteiden ykkösmerkki laatikoissa, rosolleissa, puuroissa ja marmeladeissa. Tutkimme vuosittain suomalaisten joulun viettoa ja syömisessä tapahtuneita muutoksia. Viimeisin tutkimus toteutettiin tammikuussa 2022, jossa valtakunnallisesti edustavaan kyselytutkimukseen osallistui 1005 vastaajaa.

Lähde: Saarioinen joulututkimus, (tammikuu 2022), N=1005

Lisätietoja:

Mellakka Helsinki: Mia Eloranta, mia.eloranta@mellakka.fi, +358 50 401 7383
Saarioinen: Tia Yrjölä, tia.yrjola@saarioinen.fi,  +358 50 593 21 68

Linkki kuvakoriin:

https://eur02.safelinks.protection.outlook.com/?url=https%3A%2F%2Faineistopankki.saarioinen.fi%2Fl%2FxX9WgnWQBHDG&data=05%7C01%7Canne.metsa-simola%40saarioinen.fi%7C7c63dc6d4cf94f34c76508dacded7473%7Ce36b54d579874bf89fd0fa8bce110524%7C0%7C0%7C638048716997175783%7CUnknown%7CTWFpbGZsb3d8eyJWIjoiMC4wLjAwMDAiLCJQIjoiV2luMzIiLCJBTiI6Ik1haWwiLCJXVCI6Mn0%3D%7C3000%7C%7C%7C&sdata=XCX6WYxXr4DIGGH2foi657u6OYGUwTboSz8uG4kc1v0%3D&reserved=0

Linkit resepteihin:

https://www.saarioinen.fi/resepti/Sikke-sumarin-tuunattu-perunalaatikko/

https://www.saarioinen.fi/resepti/Sikke-sumarin-tuunattu-lanttulaatikko/

https://www.saarioinen.fi/resepti/Sikke-sumarin-tuunattu-porkkanalaatikko/

https://www.saarioinen.fi/resepti/rosolli-tartar/

https://www.saarioinen.fi/resepti/sikke-sumarin-perunarieska-perunalaatikosta/

https://www.saarioinen.fi/resepti/sikke-sumarin-arancini-porkkanalaatikosta/

https://www.saarioinen.fi/resepti/joulujalkkari-sikke-sumarin-tapaan/

https://www.saarioinen.fi/resepti/anni-hautalan-lanttulaatikkotuunaus/

https://www.saarioinen.fi/resepti/anni-hautalan-perunalaatikkotuunaus/

https://www.saarioinen.fi/resepti/anni-hautalan-porkkanalaatikkotuunaus/

https://www.saarioinen.fi/haku/?type=recipe&query=luumu&facetsFilter=2187

Saarioinen lyhyesti

Saarioinen on tehnyt suomalaisten lempiruoat jo 60 vuoden ajan. Saarioinen on suomalainen perheyritys ja johtava valmisruokatalo n. 250 miljoonan euron liikevaihdolla. Olemme kotoisin Kangasalan Sahalahdelta, Saarioisten Kartanosta. Lisäksi Saarioisten herkullista ruokaa tehdään Valkeakoskella ja Huittisissa sekä Viron Raplassa yhteensä noin 1 200 saarioislaisen voimin. Saarioinen vaalii perinteitä ja kehittää samalla jatkuvasti uutta yhdessä suomalaisten kanssa. Äitien tekemää ruokaa vuodesta 1957 - www.saarioinen.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia