Saarioinen kehitti pizzan yhdessä nuorten kanssa – uutuus lanseerataan Tubeconissa

Report this content

Saarioinen lanseeraa uutuuspizzan Tubeconissa. Kinkku-ananas-cheddarpizza on kehitetty yhteistyössä kuluttajien kanssa, lähes 4 000 suomalaisnuorta antoi äänensä omasta suosikkitäytteestään. Myös pakkausdesign on kohderyhmän valitsema.

Saarioinen selvitti tulevaisuuden pizzamakuja 2018 Tubeconissa. Äänestyksen selkeäksi voittajaksi nousi kinkku-ananas-cheddar, jonka perusteella aloitettiin uuden pizzan tuotekehitys. Uutuuspizzaa testattiin kohderyhmällä koko tuotekehityksen ajan ja nuoret pääsivät vaikuttamaan myös pakkausdesigniin.

Kinkku-ananas-cheddarpizzaa pääsee maistamaan ensimmäisen kerran Tubecon 2019 -tapahtumassa Saarioisten osastolla. Nuoret saavat herkutella pizzalla, jonka kehittämisessä he ovat olleet alusta asti mukana.

”Kinkku-ananas-cheddarpizza on Saarioisten pizzaperheen uusin tulokas, ja kehitetty yhdessä lähes 4000 suomalaisnuoren kanssa. Hienoa saada uutta tähän koko Suomen suosikkisarjaan, jota äidit paistavat vuosittain lähes 12 miljoonaa kappaletta. Uutuusmaku tulee kauppoihin syyskuun alussa”, kertoo kuluttajakokemuksesta vastaava johtaja Tia Yrjölä Saarioisilta.

Klassikkopizzat isännöivät Tubeconin ketteryysrataa

Saarioinen on Tubeconin yhteistyökumppani myös tänä vuonna. Tubecon on tubettajien ja heidän seuraajiensa yhteinen tapahtuma, jossa käy vuosittain noin 17 000 osallistujaa ja 200 tubettajaa. Tänä vuonna Tubecon järjestetään 16.−17.8.2019 Messukeskuksessa Helsingissä.

Saarioisten pizzat isännöivät edellisvuoden tapaan Tubeconin City Ninja Challenge -ketteryysrataa, jossa tubettajat ja nuoret voivat haastaa itseään ja nauttia liikunnan ilosta. Toisistaan mittaa ottavat radalla myös suosikkitubettajat Roni Back ja Miklu. Radalle pääsee Saarioisten Äitien keittiöstä -maistatuspisteen kautta.

Lisätiedot:

Tia Yrjölä, johtaja, kuluttajakokemus, puh. 050 593 2168, tia.yrjola@saarioinen.fi

Saarioinen lyhyesti

Saarioinen on tehnyt suomalaisten lempiruoat jo 60 vuoden ajan. Saarioinen on suomalainen perheyritys ja johtava valmisruokatalo n. 260 miljoonan euron liikevaihdolla. Olemme kotoisin Kangasalan Sahalahdelta, Saarioisten Kartanosta. Lisäksi Saarioisten herkullista ruokaa tehdään Valkeakoskella ja Huittisissa sekä Viron Raplassa yhteensä noin 1 300 saarioislaisen voimin. Saarioinen vaalii perinteitä ja kehittää samalla jatkuvasti uutta yhdessä suomalaisten kanssa. Äitien tekemää ruokaa vuodesta 1957 - www.saarioinen.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit