Saarioisten uudet lasten ateriat – lasten suunnittelemaa, lapsille maistuvaa

Report this content

Saarioinen otti sadat lapset mukaan ideoimaan uusia lasten aterioita. Ateriat on suunniteltu lasten toiveiden mukaisesti selkeiksi ja lapsille maistuviksi. Uudet lastenateriat tuovat apua arkeen ja tilanteisiin, kun koululainen on kotona yksin ja tarvitsee helposti valmistuvaa kunnon syötävää. Lasten makuun räätälöidyt uutuudet löytyvät nyt kaupoista.

Uusia lastenaterioita on kaksi erilaista: suomalaisesta lihasta ja täysjyväpastasta valmistettu Lihapullat ja punaiset makaronit, sekä suuhun sopivina, naposteltavina paloina tarjoiltava Kirjolohikebakot ja lohkoperunat. Lapsen on helppo ja turvallinen lämmittää ateria itselleen vaikkapa välipalaksi. Ateriat lämpiävät mikrossa reilussa kahdessa minuutissa pakkauksen kannessa olevan iloisen, kuvitetun ohjeen mukaan.

Uusien lastenaterioiden ainesosat on pilkottu lasten toiveiden mukaisesti sopiviksi suupaloiksi ja annokset ovat miedosti maustettuja. Lapsille on tärkeää nähdä, mitä ainesosia lautaselta löytyy, siksi esimerkiksi Kirjolohikebakkoateriassa kastike on erillisessä pussissa. Näin ateria on lapsille maistuva, jolloin ruoka tulee syötyä eikä ruokahävikkiä synny.

”Saarioinen tuntee suomalaisten maun ja uskomme, että paras lopputulos syntyy, kun teemme uutuudet yhdessä kuluttajien kanssa. Tutustuimme lasten iltapäiväsyömiseen ja otimme sadat lapset mukaan ideoimaan heille maistuvia aterioita. Lopputulos on kohderyhmän näköinen ja makuinen. Ja pian saamme uunista ulos myös ensimmäisen lasten suunnitteleman mainoskampanjan”, kertoo Saarioisten kuluttajakokemuksesta vastaava johtaja Tia Yrjölä.

Annosaterioiden lisäksi markkinoille tulee Saarioisten Lempilaatikko-reseptikilpailussa voittanut Adan kirjolohipasta, joka hurmaa maullaan niin aikuiset kuin lapset. Laadukkaan pennepastasta valmistetun vuoan salaisuus on mehevä kermainen kastike ja reilu annos kirjolohta.

Lue lisää tuotteista:

Kirjolohikebakot ja lohkoperunat

Lihapullat ja punaiset makaronit

Adan kirjolohipasta

Mainonta suunniteltiin ja toteutettiin yhdessä lasten kanssa

Lapset osallistuivat aktiivisesti myös tuotesarjan mainonnan suunnitteluun. Helsingin Suutarilan ala-asteen lapset loihtivat lastenaterioille huikeita, toinen toistaan lennokkaampia mainoskäsikirjoituksia. Uusien lastenaterioiden televisiomainokseksi valikoitui 11-vuotiaan Henrikin ideoima seikkailu valaan vatsassa. Viikolla 6 Saarioisten nettisivuille avautuu kampanjasivusto, josta pääsee katsomaan Henrikin ideoiman valmiin mainosfilmin sekä tutustumaan muihin lasten ideoimiin mainoskäsikirjoituksiin.  

Lisätietoja:

Tia Yrjölä
Johtaja, kuluttajakokemus, Saarioinen Oy
puh. 050 593 2168

Kuvat: https://aineistopankki.saarioinen.fi/l/sfSxkTZGTjBD

Saarioinen lyhyesti

Saarioinen on tehnyt suomalaisten lempiruoat jo 60 vuoden ajan. Saarioinen on suomalainen perheyritys ja johtava valmisruokatalo n. 260 miljoonan euron liikevaihdolla. Olemme kotoisin Kangasalan Sahalahdelta, Saarioisten Kartanosta. Lisäksi Saarioisten herkullista ruokaa tehdään Valkeakoskella ja Huittisissa sekä Viron Raplassa yhteensä noin 1 300 saarioislaisen voimin. Saarioinen vaalii perinteitä ja kehittää samalla jatkuvasti uutta yhdessä suomalaisten kanssa. Äitien tekemää ruokaa vuodesta 1957 - www.saarioinen.fi

Tilaa