Kysynnän patoutumisen riski kasvaa asuntomarkkinoilla

Report this content

Asuntomarkkinoilla tarjonnan ja kysynnän välinen kuilu on kasvanut suureksi viime kuukausien aikana. Kotitalouksien asunnonostoaikeet ovat palautuneet korkealle koronakevään jälkeen, ja uutta kotia etsiviä on liikkeellä runsaasti eri puolilla Suomea. Uusien ja käytettyjen asuntojen tarjonta on kuitenkin laskenut vuodentakaisesta yli 20 %. Kysynnän patoutumisen ja asuntojen hintojen nousun ehkäisemiseksi olisi tärkeää saada myytäviä kohteita nopeasti lisää.

– Asuntomarkkinamme on palautunut lähes ennalleen koronakevään rajun notkahduksen jälkeen. Koko vuoden kauppamäärissä on päästy lähelle viime vuoden lukuja, kertoo Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen. – Loppuvuoden osalta markkinanäkymät olisivat erinomaiset, mikäli vain myytäviä kohteita saataisiin lisää.

– Tällä hetkellä tarjonta jarruttaa rajusti kysyntää. Olen huolissani tilanteesta, sillä kysynnän patoutuminen voi voimistuessaan johtaa asuntojen hintojen nopeaan nousuun, erityisesti niillä alueilla ja asuntotyypeissä, joissa kysyntä on tällä hetkellä kovinta.

– Kysynnän patoutumiseen vaikuttavat monet tekijät. Rakennusteollisuus ry on ennustanut vapaarahoitteisen uudisasuntotuotannon vähenevän ensi vuonna yli 13 %, mikä tulee jarruttamaan entisestään asuntojen kiertoa. Mikäli kuluttajien asunnonostoaikeet pysyvät korkealla ja bruttokansantuotteemme ensi vuoden kasvuennuste toteutuu, kilpailu myyntiin tulevista uusista kohteista väistämättä kovenee ja hintojen nousutahti kiihtyy, pohtii Rantanen.

Etuoven Asuntomarkkinoiden tietopalvelun elokuun 2020 tilastojen mukaan uusien ja käytettyjen asuntojen kysyntä on noussut merkittävästi vuoden 2019 elokuusta. Kuitenkin myytäviä kohteita on 21,6 % vähemmän kuin vuosi sitten elokuussa. Esimerkiksi Turussa kysyntä on kasvanut 22,5 %, mutta tarjonnan määrä laskenut 23,8 %. Uudellamaalla myyntikohteita on 28 % vähemmän kuin vuosi sitten.

– Kotitalouksien säästämisaste on noussut selvästi koronan aikana. Se kertoo siitä, että kotitaloudet kuluttavat tällä hetkellä vähemmän kuin saavat tuloja. Ihmisillä jää siis aiempaa enemmän rahaa säästöön, kertoo Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Henna Mikkonen.– Patoutunut kysyntä saattaa hyvinkin lähteä purkautumaan asuntomarkkinoille ja muuhun kulutukseen viimeistään siinä vaiheessa, kun koronavirus on selätetty ja tulevaisuudennäkymät ovat jälleen selkiytyneet, Mikkonen jatkaa.

Ota yhteyttä, niin keskustellaan aiheesta lisää:

Jukka Rantanen                                                                    Henna Mikkonen                                                    

Toimitusjohtaja, Sp-Koti Oy                                                    Pääekonomisti, Säästöpankkiryhmä

050 341 1391, jukka.rantanen@spkoti.fi                                040 564 7918, henna.mikkonen@saastopankki.fi

Sp-Koti keskittyy palvelutoiminnassaan yksittäisten kuluttajien asunnonvaihtoon ja vuokraukseen liittyviin palveluihin sekä niihin liittyvään arviointitoimintaan. Sp-Koti on franchising-periaatteella toimiva kiinteistönvälitysketju, joka muodostuu itsenäisistä, paikallisista yrittäjistä. Ketjua johtaa Sp-Koti Oy, ketjun keskusyksikkö, jonka omistavat Säästöpankkiryhmään kuuluvat Säästöpankit. www.spkoti.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia