Säästöpankin Hyviä tekoja -kampanja kerää ehdotuksia lahjoituskohteista ympäri Suomen

Report this content

Säästöpankkiryhmä on jälleen käynnistänyt vuotuisen Hyviä tekoja -kampanjansa, jonka tavoitteena on edistää hyvinvointia ja elinvoimaa paikallisesti Säästöpankkien lähialueilla. Kampanja kutsuu kaikki mukaan ehdottamaan ja äänestämään tukea ansaitsevia lahjoituskohteita. Kampanjan pääpainopisteenä on tänäkin vuonna lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukeminen.

Hyviä tekoja -kampanja on osa Säästöpankkiryhmän vastuullisuustyötä. Paikalliset Säästöpankit ja Säästöpankkisäätiöt tekevät vuosittain merkittävän määrän lahjoituksia tukeakseen hyvää tekeviä tahoja lähialueillaan. Vuonna 2023 Säästöpankit lahjoittivat kampanjan puitteissa noin 860 000 euroa yli 600 kohteeseen ympäri Suomen. Lahjoituksia on tehty esimerkiksi harrastusseuratoimintaan ja lasten ja nuorten mielenterveyden edistämiseen.

"Kampanjan lahjoituksilla haluamme luoda paikallisille järjestöille ja muille toimijoille lisää mahdollisuuksia hyvän tekemiseen. Tänä vuonna toivomme ehdotuksia erityisesti lasten ja nuorten hyvinvointia tukevista vastuullisuusteoista”, toteaa Säästöpankkiryhmän markkinointi- ja viestintäjohtaja Laine Spellman.

Kampanja nostaa esille paikallisia hyväntekijöitä

Hyviä tekoja -kampanja on Säästöpankkiryhmän monivuotinen perinne. Viime vuonna kampanjaan kertyi yli 1200 ehdotusta erilaisista lahjoituskohteista ja suomalaiset äänestivät suosikkejaan yli 122 000 kertaa.

”Viime vuonna monissa ehdotuksissa nousi esille inflaation ja kustannusten nousun tuomat haasteet. Esimerkiksi harrastusseurat kamppailivat sen kanssa, miten säilyttää osallistumismaksut kohtuullisena, jotta harrastaminen on mahdollista esimerkiksi pienituloisille lapsiperheille. Siksi paikallisten yhteisöjen hyvinvointiin panostaminen on yhteiskunnankin etu, ja Hyviä tekoja -lahjoitukset ovat Säästöpankkiryhmän konkreettinen tapa osoittaa tukeamme”, Spellman kuvailee.

Hyviä tekoja -äänestys on auki maaliskuun loppuun saakka Hyviä tekoja -kampanjan sivuilla. Paikalliset Säästöpankit hyödyntävät äänestystuloksia tukena päätöksenteossa vuoden lahjoituskohteita valitessaan. Lahjoituksia jaetaan tämän vuoden aikana vähitellen ympäri Suomen.

”Itse lahjoitusten lisäksi kampanjan toinen tärkeä tehtävä on tuoda esille paikallisia hyväntekijöitä ja arjen pieniä hyviä tekoja, jotka tarvitsevat tukea toiminnalleen. Jokainen on tervetullut ehdottamaan, äänestämään ja vaikuttamaan – tehdään yhdessä Hyviä tekoja”, Spellman summaa.

Lisätietoa aiempien vuosien Hyvistä teoista löytyy Säästöpankin verkkosivuilta ja sosiaalisen median tunnisteella #HyviäTekoja.

Lisätietoja:

Laine Spellman
markkinointi- ja viestintäjohtaja
puh. 040 455 5562

Säästöpankkiryhmäon edistänyt yksilön ja yhteisön taloudellista hyvinvointia jo 200 vuoden ajan. Tahdomme, että meidät tunnetaan rohkeudesta, asiantuntijuudesta ja intohimosta tehdä erinomaista asiakastyötä. Säästöpankkiryhmän muodostavat paikalliset Säästöpankit ympäri Suomen sekä Säästöpankkikeskus. Tarjoamme asiakkaillemme kattavien vähittäispankkipalvelujen lisäksi sijoittamisen, kodinvaihdon ja vakuuttamisen palveluja.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia