Säästöpankkiryhmältä erinomainen tulos vuoden ensimmäiseltä puoliskolta

Report this content

Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaustiedote 1.1.–30.6.2021

Säästöpankkiryhmän tulos parani merkittävästi edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Myös asiakastyytyväisyys pysyi korkealla pandemiasta huolimatta, ja viimeisimmässä EPSI Rating -tutkimuksessa Säästöpankki nousi yritysasiakkaissa voittajaksi. Kasvuluvut enteilevät myös loppuvuodelle vahvaa tulosta.

Säästöpankkiryhmä teki erinomaisen tuloksen vuoden 2021 ensimmäisellä puoliskolla. Ryhmän tulos ennen veroja oli 43,4 miljoonaa euroa (10,6 milj. euroa vertailujaksolla 1.1.2020-30.6.2020). Kauden tulos oli 35,0 miljoonaa euroa (7,6 milj. euroa).

”Alkuvuoden tulos on erinomainen, mikä enteilee myös hyvää loppuvuotta. Olemme onnistuneet asiakastyössä ja asiakastyytyväisyytemme onkin ollut pandemian aikanakin vahvalla tasolla”, Säästöpankkiryhmän toimitusjohtaja Tomi Närhinen iloitsee.

Säästöpankkiryhmän asiakasliiketoiminta kehittyi alkuvuonna hyvin. Korkokate kasvoi 2,1 % ollen 81,4 (79,7) miljoonaa euroa. Korkokatteen kasvua selittävät kasvanut luotonanto sekä korkokulujen alentuminen.

Säästöpankkiryhmän liiketoiminnan tuotot kasvoivat lähes 25 % ja olivat yhteensä 165,5 (132,6) miljoonaa euroa. Tuottojen nousu johtui sekä sijoitustoiminnan nettotuottojen kasvusta että erittäin hyvästä asiakasliiketoiminnan tuloksesta. 

Pankkiryhmän palkkiotuotot (netto) kasvoivat 14,4 prosenttia 55,1 (48,1) miljoonaan euroon. 
Liiketoiminnan kulut kasvoivat 6,5 prosenttia 119,9 (112,6) miljoonaan euroon. 

Säästöpankkiryhmän loppuvuoden tuloksesta odotetaan hyvää. Loppuvuoden näkymiin vaikuttavat muun muassa rahoitus- ja sijoitustuotteiden kysyntä ja luottolaadun kehittyminen, mikä puolestaan on riippuvainen Suomen kansantalouden kyvystä toipua pandemiakriisistä.

Oman sijoitustoiminnan tulos parani selvästi

Säästöpankkiryhmän oman sijoitustoiminnan tulos parani selvästi viime vuodesta. Sijoitustoiminnan nettotulos oli 10,7 (-9,4) miljoonaa euroa.

Varallisuudenhoidon palvelut kehittyivät hyvin katsauskaudella ja rahastopääomat kasvoivat 4,2 miljardiin euroon kasvattaen rahastoista saatuja palkkioita 30,4 prosenttia 19,1 (14,7) miljoonaan euroon. Uusia jatkuvia rahastosäästösopimuksia tehtiin 10,2 prosenttia edellisen vuoden vastaavaa jaksoa enemmän.

”Talousnäkymien parantuminen, sijoitusmarkkinoiden positiivinen kehitys sekä koronarokotusten eteneminen ovat tarjonneet hyvän ympäristön sijoittamisen tuotteiden ja palveluiden kysynnälle. Olemme myös onnistuneet viestimään asiakkaillemme, että pitkäjänteisyys on sijoittamisessa valttia myös pandemian aikana”, Säästöpankkiryhmän liiketoiminnasta vastaava varatoimitusjohtaja Karri Alameri kommentoi kasvun taustoja.

Sp-Rahastoyhtiön hallinnoimat pääomat kasvoivat edellisvuodesta 17,0 prosenttia. Sp-Rahastoyhtiön hallinnoimien varojen määrä oli 4,8 (4,1) miljardia euroa, kun mukaan luetaan varainhoitosopimusten perusteella hallinnoitava varallisuus. 

Nettomerkinnät Säästöpankkirahastoihin olivat 213,9 miljoonaa euroa. Rahastojen osuudenomistajien määrä kasvoi 5,5 prosenttia. Rahastoissa oli 269 614 (255 501) osuudenomistajaa. Osuudenomistajilla mitattuna Sp-Rahastoyhtiö on Suomen neljänneksi suurin rahastoyhtiö.

Suomen tyytyväisimmät yritysasiakkaat

Säästöpankin tärkein onnistumisen mittari on asiakastyytyväisyys, joka säilyi vahvana myös koronakriisin aikana. 

Yritysasiakkaiden asiakastyytyväisyys ja asiakaskokemus kohosivat alkuvuoden 2021 aikana edelleen, kun Säästöpankkien asiakasneuvottelujen suositteluindeksi (NPS) yritysasiakkaiden osalta oli 82. Viimeisimmässä EPSI Rating -tutkimuksessa Säästöpankki nousikin ensimmäistä kertaa yritysasiakkaissa niin asiakasuskollisuudessa kuin asiakastyytyväisyydessä voittajaksi. 

”Olemme tehneet paljon töitä, jotta yritysasiakkaamme menestyisivät myös koronakriisin aikana. Olemme järjestäneet yrittäjille muun muassa koulutuksia ja webinaareja ja myöntäneet lyhennysvapaita”, Alameri kuvailee.

Pitkäjänteinen työ kantaa hedelmää, sillä Säästöpankkien palveluja laajasti käyttävien yritys- sekä maa- ja metsätalousyritysten määrä kasvoi alkuvuoden aikana 3,2 prosenttia kasvun painottuessa aiempaa suurempiin pienyrityksiin. Tämä näkyi myös Säästöpankkien yritys- sekä asuntoyhteisörahoituksen volyymin kasvussa, joka ylitti molemmissa asiakasryhmissä selkeästi keskimääräisen markkinakasvun. 

Myös henkilöasiakkaiden asiakasneuvottelujen suositteluindeksi (NPS) pysyi korkealla tasolla ollen alkuvuonna 81. Asiakaskohtaamisten siirtyminen etäkanaviin ja verkkoneuvotteluihin jatkui, ja sopimusten digitaalinen allekirjoitus teki pankkiasioinnista entistä sutjakkaampaa.

”Tavoitteemme on tarjota Suomen paras henkilökohtaisten ja digitaalisten palveluiden kokonaisuus. Olemme hyvällä tiellä, sillä palvelujamme laajasti käyttävien ja asiointinsa meille keskittäneiden henkilöasiakkaiden määrä kasvoi alkuvuonna 2,6 prosenttia”, Närhinen kommentoi. 

 

Lisätiedot:

Tomi Närhinen,
Säästöpankkiryhmä, toimitusjohtaja
+358 40 724 3896
tomi.narhinen@saastopankki.fi

Karri Alameri,
Säästöpankkiryhmä, varatoimitusjohtaja
+358 45 656 5250
karri.alameri@saastopankki.fi

 

Säästöpankkiryhmä edistää yksilön ja yhteisön taloudellista hyvinvointia. Tahdomme, että meidät tunnetaan rohkeudesta, asiantuntijuudesta ja intohimosta tehdä erinomaista asiakastyötä. Säästöpankkiryhmän muodostavat paikalliset Säästöpankit ympäri Suomen sekä Säästöpankkikeskus. Tarjoamme asiakkaillemme kattavien vähittäispankkipalvelujen lisäksi sijoittamisen, kodinvaihdon ja vakuuttamisen palveluja.

Avainsanat: