Suomen asuntomarkkinoilla on tapahtunut käänne parempaan

Report this content

Asuntokauppojen määrä lähti lokakuussa selvään kasvuun muutamissa kaupungeissa Suomessa. 
Täysin jäissä ollut uudisasuntokauppa kasvoi Vantaalla 190 prosenttia, Jyväskylässä 28,6 prosenttia ja Tampereella 18,5 prosenttia viime vuoden lokakuuhun verrattuna. Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen uskoo, että ensiasunnon ostajien aktivoitumisen myötä Suomessa tehdään marraskuussa asuntokauppoja enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuosi sitten.

– Asuntokaupan piristyminen on alkanut näkyä nousseina kauppamäärinä eri puolilla Suomea. Ensiasunnon ostajien aktivoitumisen seurauksena marraskuusta on tulossa viime vuoden marraskuuta parempi asuntokauppakuukausi. Kyse on tämän vuoden ensimmäisestä kuukaudesta, jolloin asuntokauppoja on tehty enemmän kuin vuoden 2022 vastaavana kuukautena, kertoo Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen

– Kauppamäärissä ollaan edelleen alhaisella tasolla verrattuna asuntomarkkinoidemme historian parhaimpaan vuoteen 2021 tai koronapandemiaa edeltäneisiin vuosiin. Asuntokauppojen määrissä oli jo viime vuoden lokakuussa kohtuullisen iso pudotus, ja marras–joulukuussa määrät laskivat entisestään vuoden 2021 vastaaviin ajankohtiin verrattuna. Nyt kuitenkin muutamissa Suomen suurimmissa kaupungeissa kauppamäärät ovat lähteneet kasvuun. Uskon asuntokaupan kasvun jatkuvan Suomessa hitaasti mutta varmasti, Rantanen jatkaa. 

– Valtakunnallisesti välittäjien tekemiä uusien ja vanhojen asuntojen kauppoja tehtiin lokakuussa enää vain 13,7 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden lokakuussa.  Joulukuun kauppamääräkehitykseen vaikuttaa se, paljonko ensiasunnon ostajien asuntokauppoja siirtyy marraskuulta joulukuulle. Joulukuu on perinteisesti asuntokaupassa hiljainen kuukausi, jolloin kauppoja tehdään keskimäärin noin 4000. Viime vuoden joulukuun kauppamäärä 3530 jäi selvästi keskiarvon alapuolelle. Jos joulukuun kauppatahti jatkuu marraskuun tapaan, saatamme päästä kokonaiskauppamäärässä plussalle vuoden viimeisenä kvartaalina. 

Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Henna Mikkosen kanssa olemme ennustaneet, että asuntokauppa kasvaa Suomessa ensi vuonna 15 prosenttia tähän vuoteen verrattuna. Eli uskomme, että asuntomarkkinoidemme tilanne tulee kohentumaan ja kauppamäärät kasvamaan maltilliseen tahtiin. Kehityksen suunta on nyt vihdoin ja viimein kääntynyt ylöspäin.

Myös uudisasuntokauppa näyttää piristymisen merkkejä eri puolilla Suomea

– Vanhojen ja uusien asuntojen kokonaiskauppamäärässä päästiin lokakuussa jo selvästi plussalle Jyväskylässä ja Kuopiossa. Kuopiossa plussaa oli 12,5 prosenttia ja Jyväskylässä 9,6 prosenttia. Jyväskylässä uusien asuntojen kauppamäärä kasvoi vielä selvästi enemmän, 28,6 prosenttia. Myös Kuopiossa uudiskohteita myytiin jo tuplasti enemmän kuin vuosi sitten lokakuussa, kertoo Rantanen. 

– Kaikkein voimakkaimmin uudisasuntokauppa lähti lokakuussa liikkeelle Vantaalla, jossa uudisasuntokauppa kolminkertaistui lokakuussa vuodentakaisesta. Kasvua viime vuoden lokakuuhun oli 190 prosenttia. Vuoden 2022 lokakuussa uusia asuntoja myytiin Vantaalla 10 kappaletta, kun viime kuussa uudiskohdekauppoja tehtiin jo 29. Myös Suomen kolmanneksi suurimmassa kaupungissa Tampereella uudisasuntokauppa näyttää heränneen. Kasvua viime vuoden lokakuun kauppamääriin oli 18,5 prosenttia. 

Korkojen nousun päättyminen ja kuluttajien ostovoiman elpyminen tukevat asuntokaupan piristymistä

– Monet asuntokauppaan ja asunnonostajien päätöksentekoon vaikuttavista talouden mittareista tukevat asuntomarkkinoiden piristymistä. Inflaatio on laskenut selvästi ja korkotaso on vakiintunut noin neljään prosenttiin. Asuntolainojen viitekorkona käytettyjen euriborien odotetaan ensi vuoden aikana jonkin verran laskevan, mikä tulee helpottamaan asuntovelallisten tilannetta ja rohkaisemaan ihmisiä asuntokaupoille, sanoo Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Henna Mikkonen

– Asuntokaupan elpymistä tukee myös se, että kuluttajien ostovoima on vihdoin kääntynyt nousuun ja sen odotetaan jatkavan elpymistään ensi vuoden aikana Suomessa. Ja vaikka työmarkkinatilanteemme on hieman heikentynyt ja työttömyyden odotetaan ensi vuonna jonkin verran kasvavan, merkittävää heikkenemistä työllisyystilanteessa tuskin tulemme näkemään.

– Suomessa on tällä hetkellä erinomaiset ostajan markkinat. Tarjontaa riittää kaikkialla Suomessa, asuntojen hinnat ovat laskeneet ja myyjät ovat valmiita neuvottelemaan kaikista kaupan ehdoista. Jos ensiasunnon ostaja haluaa ehtiä hyödyntämään vuoden lopussa päättyvän varainsiirtoverovapauden, tulisi ostettava kohde olla jo päätettynä. Asunnonosto- ja kaupantekoprosessiin kuluu väistämättä aikaa. Asuntokauppaan aina liittyvien riskien välttämiseksi ostettavaan kohteeseen sekä sen kuntoon ja taustoihin kannattaa aina perehtyä huolellisesti ennen lopullista ostopäätöstä, muistuttaa Rantanen.

Ota yhteyttä, niin keskustellaan aiheesta lisää:

Jukka Rantanen
Toimitusjohtaja, Sp-Koti Oy
050 341 1391, jukka.rantanen@spkoti.fi

Henna Mikkonen
Pääekonomisti, Säästöpankkiryhmä
040 564 7918, henna.mikkonen@saastopankki.fi

Sp-Koti on Säästöpankkiryhmään kuuluva, franchising-pohjalta toimiva ja aidosti paikallinen kiinteistönvälitysketju, joka palvelee asiakkaita n. 80 toimipisteessä eri puolilla Suomessa. www.spkoti.fi www.saastopankki.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia