Epävarmuus väistymässä sinikettumarkkinoilta -hintataso edelleen epätyydyttävä

Report this content
Turkistuottajat Oyj:n kansainvälisessä huutokaupassa tarjottiin tänään noin
300.000 nahan valikoima SAGA-siniketunnahkoja, ja kaikki myytiin. Valikoimien
laatuerot huomioon ottaen hinnat olivat kesäkuun huutokaupan tasolla.
Kotimaisen siniketun, jonka osuus tarjonnasta oli 84 prosenttia, keskihinnaksi
muodostui 40 euroa, kun koko valikoiman keskihinta jäi 38,50 euroon. Toinen
maanantain myyntiartikkeleista, siniketun vaalea muunnos blue shadow meni myös
kaupaksi selvästi odotettua paremmin. Lähes 100.000 nahan valikoima myytiin
kesäkuun hintatasoon. 

Sataprosenttinen myynti kertoo sinikettumarkkinoiden vahvistuneen
loppukeväästä. Koko päättyvää myyntikautta hallinnut epävarmuus tuntuu tällä
erää väistyneen, vaikka hintataso ei tyydytä. Tieto suomalaisen
sinikettutuotannon ja vastaavasti huutokauppatarjonnan supistumisesta
kolmanneksella on tavoittanut ostajat, Turkistuottajat Oyj:n toimitusjohtaja
Pirkko Rantanen-Kervinen sanoo. 
 
Kysytyimpiä huutokaupassa olivat kevään huutokauppojen tapaan hyvän
peittävyyden omaavat, kaulusmateriaaliksi parhaiten soveltuvat nahat, ja
suurimmat ostajat tulivat Turkista ja Venäjältä. Lisäksi hankintoja tehtiin
Hongkong/Kiinaan, Japaniin ja Länsi-Euroopan muoti- ja tekstiiliteollisuudelle. 

Huutokauppa jatkuu ja päättyy huomenna tiistaina, jolloin myyntivuoroon tulee
runsaan 250.000 nahan valikoima normaalia heikompilaatuisia siniketunnahkoja. 

Turkistuottajat Oyj

Lisätietoja: Viestintäjohtaja Päivi Mononen-Mikkilä, puh. 050 512 0322

Tilaa