Kova kilpailu ja vahva kysyntä heijastuivat syyskuun huutokauppaan

Report this content

Saga Furs Oyj     Pörssitiedote     24.9.2012     klo 15.00

Kova kilpailu asiakkaiden kesken ja vahva kysyntä kaikissa tuoteryhmissä heijastuivat Saga Furs Oyj:n tänään päättyneeseen syyskuun huutokauppaan. Viisipäiväinen huutokauppa oli myyntikauden 2011/2012 viimeinen ja yhtiön 1.9.2012 alkaneen tilikauden ensimmäinen.

- Turkisala on poikkeuksellinen valopilkku yleisestä epävarmuudesta kertovien talousuutisten keskellä, toimitusjohtaja Pertti Fallenius sanoo. Se on rakentamassa suomalaista hyvinvointia viemällä huippuosaamiseen perustuvia tuotteita maailman uusille kasvaville markkinoille.

Saga Furs Oyj:n syyskuun huutokaupan tarjonta oli viime vuoden vastaavaa huutokauppaa pienempi, mikä omalta osaltaan vaikutti kysyntään ja nosti hintoja. Minkinnahkoja oli tarjolla 630.000 (viime vuonna 823.000) ja ketunnahkoja 430.000 (727.000). Niin ketun- kuin suomensupinnahkojen hintataso vahvistuikin selkeästi edellisistä noteerauksista, vaikka maailmanmarkkinahintataso oli jo ennestään korkea.  

 Kuten edellisessäkin syyskuussa, kaikki minkinnahat olivat nk. kevätnahkoja, eikä normaalilaatuista talvitavaraa ollut lainkaan tarjolla. Kaikkien huutokaupassa tarjottujen normaalilaatuisten ketunnahkojen keskihinnaksi muodostui 147,50 euroa. Huutokaupan myynnin arvo oli noin 91,4 miljoonaa euroa.

Tänään tarjolla oli 133 000 normaalia heikompiin laatuluokkiin kuuluvia siniketunnahkoja, jotka myytiin sataprosenttisesti korkeisiin hintoihin pääasiassa Hongkong/Kiinaan.

Huutokauppaan osallistui lähes 500 ostajaa kaikilta markkina-alueilta.

Seuraava huutokauppa, joka aloittaa myyntikauden 2012/2013, järjestetään 18.-21.12.2012.

Lisätietoja: Viestintä- ja yhteiskuntavastuujohtaja Päivi Mononen-Mikkilä, puh. 050 5120 322

Tilaa