Saga Furs Oyj:n osavuosikatsaus kaudelta 1.11.2013 - 31.1.2014

Report this content

 

Saga Furs Oyj     Osavuosikatsaus     26.3.2014     klo 15

Saga Furs Oyj:n tilikauden ensimmäisen neljänneksen tulos painui selvästi tappiolliseksi

 

  • Yhtiön tilikauden päättymisajankohdan muuttumisen seurauksena yhtiön toiminta tilikauden ensimmäisellä kvartaalilla eroaa oleellisesti aiemmasta: marras-tammikuussa toiminnan pääpaino on nahkojen lajittelussa, kun se syys-marraskuussa oli lajittelutoiminnan valmistelussa.  Edellisen tilikauden vertailutiedot on muutettu vastaamaan osavuosijaksoa vastaavaa ajanjaksoa.
  • Katsauskaudella 1.11.2013 - 31.1.2014 Saga Furs Oyj:n välitysmyynnin arvo laski 76 prosenttia 33,9 miljoonaan euroon (143,5 MEUR edellisellä vastaavalla katsauskaudella) pääasiassa joulukuun huutokaupan alhaisen myyntiprosentin johdosta.
  • Yhtiö välitti katsauskauden aikana 0,5 miljoonaa nahkaa (1,6 miljoonaa edellisellä vastaavalla katsauskaudella).
  • Sekä minkin- että ketunnahkojen hintataso laski edellisen vuoden vastaavasta katsauskaudesta.
  • Konsernin liikevaihto laski 58 prosenttia edellisestä vastaavasta katsauskaudesta ja oli 5,4 miljoonaa euroa (12,8 MEUR).
  • Konsernin liiketappio oli 8,9 miljoonaa euroa tappiollinen (-270.000 euroa)
  • Konsernin nettorahoitustuotot olivat 850.000 euroa (1,2 MEUR) ja tappio ennen veroja 8,1 miljoonaa euroa (880.000 euroa)
  • Osakekohtainen tulos oli -1,80 euroa (0,19 euroa edellisellä vastaavalla katsauskaudella).

 

           
  Konsernin avainlukuja 11/13-1/14 11/12-1/13 9/12-10/13  
    3 kk 3 kk 14 kk  
           
  Välitysmyynnin arvo, MEUR 33,9 143,5 980,6  
  Välitetty nahkamäärä, 1.000 kpl 496 1 579 10 277  
  Liikevaihto, MEUR 5,4 12,8 78,5  
  Liiketulos, MEUR -8,9 -0,3 24,9  
  Tulos ennen veroja, MEUR -8,1 0,9 29,7  
  Osakekohtainen tulos, EUR -1,80 0,19 6,20  
  Oman pääoman tuotto, (ROE) % -7,0 % 0,8 % 25,6 %  
  Sijoitetun pääoman tuotto, (ROI) % -5,1 % 0,8 % 22,6 %  
           

 

Laskentaperiaatteet

Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen, mutta sen laadinnassa ei ole noudatettu kaikkia IAS 34 Osavuosikatsaukset - esittämis­vaatimuksia.

Konserni on soveltanut 1.11.2013 alkaen seuraavia uusia tai uudistettuja standardeja ja tulkintoja, joilla ei ole ollut merkittävää vaikutusta osavuosikatsaukseen:

- IFRS 10 Konsernitilinpäätös

- IFRS 11 Yhteisjärjestelyt

- IFRS 12 Tilinpäätöksessä esitettävät tiedot osuuksista muissa yhteisöissä

- IFRS 13 Käyvän arvon määrittäminen

Uusi arvopaperimarkkinalakiin ei enää sisälly vaatimusta tulevaisuudennäkymien esittämisestä osavuosikatsauksissa. Tulevaisuudennäkymät esitetään kirjanpitolain vaatimuksen mukaisesti toimintakertomuksessa. Yhtiö on kuitenkin päättänyt jatkaa tulevaisuudennäkymien esittämistä osavuosikatsauksissaan toistaiseksi. Mahdollisesta tulevaisuudennäkymien esittämiskäytännön muutoksesta tiedotetaan erikseen.

Muilta osin katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja laadintaperiaatteita kuin tilikauden 1.9.2012 - 31.10.2013 tilinpäätöksessä. Osavuosikatsauksessa esitetyt tiedot ovat tilintarkastamattomia.

Myynti katsauskaudella 1.11.2013 - 31.1.2014

Tilikauden ensimmäinen huutokauppa järjestettiin 19. - 22. joulukuuta 2013,  ja siinä oli tarjolla 1,2 miljoonaa minkin-, 280.000 ketun-,  22.000 suomensupin- ja 260.000 karakul-lampaannahkaa (edellisen vuoden vastaavassa huutokaupassa 1,0 milj. minkin-, 320.000 ketun-, 28.000 suomensupin- ja 350.000 karakul-lampaannahkaa).  Nahkojen maailmanmarkkinahintatason nousu ennätyskorkeaksi edellisellä myyntikaudella sekä leuto alkutalvi päämarkkina-alueilla ja niistä seurannut vähittäismyynnin hidas käynnistyminen heijastuivat huutokaupan tulokseen.  Tarjolla olleiden minkin- ja ketunnahkojen hintataso oli edellisen vuoden vastaavan huutokaupan tasolla, mutta myynti jäi noin 25 prosenttiin.  Huutokauppaan osallistui noin 400 ostajaa Euroopasta ja Venäjältä, ja nelipäiväisen huutokaupan kokonaismyynnin arvo oli 34 miljoonaa euroa (joulukuun 2012 huutokaupassa 143 MEUR). 

 

             
  Huutokauppa Välitysmyynti Arvo Välitysmyynti Arvo  
    1.000 kpl EUR 1.000 1.000 kpl EUR 1.000  
    2013/2014 2013/2014 2012/2013 2012/2013  
  Joulukuu 494 33 779 1 579 143 468  
  Varastomyynti 2 103 1 67  
  Yhteensä 496 33 883 1 579 143 535  
             

Taloudellinen asema ja tulos

Konsernin liikevaihto oli tilikauden ensimmäisellä neljänneksellä 5,4 miljoonaa euroa (12,8 MEUR).   Liikevaihto laski 58 prosenttia edellisestä vastaavasta katsauskaudesta välitettyjen nahkamäärien laskun johdosta.  Liiketoiminnan muut tuotot olivat 72.000 euroa (49.000 EUR).  Liiketoiminnan kulut kasvoivat kymmenen prosenttia edelliseen vastaavaan katsauskauteen verrattuna ja olivat 14,4 miljoonaa euroa (13,1 MEUR).  Katsauskauden liiketulos oli 8,9 miljoonaa euroa tappiollinen (- 270.000 euroa).

Konsernin nettorahoitustuotot laskivat 27 prosenttia edellisestä vastaavasta katsauskaudesta ja olivat 850.000 euroa (1,2 MEUR).   Katsauskauden tappio ennen veroja oli 8,1 euroa (+880.000 euroa) ja katsauskauden tappio 6,5 miljoonaa euroa (+670.000 euroa).  Oman pääoman tuotto oli katsauskaudella -7,0 prosenttia (0,8 prosenttia) ja tulos osaketta kohden -1,80 euroa (0,19 euroa).

Konsernin maksuvalmius säilyi hyvänä koko katsauskauden.

Investoinnit ja kehitys

Konsernin bruttoinvestoinnit katsauskauden aikana olivat 2,4 miljoonaa euroa (1,1 MEUR) eli 45 prosenttia (9 prosenttia) liikevaihdosta.  Investoinneista 86 prosenttia kohdistui aineellisiin hyödykkeisiin ja 14 prosenttia aineettomiin hyödykkeisiin.

Tammikuussa 2014 Saga Furs Oyj osti Kaustisen kunnan omistamalta kehitysyhtiöltä tytäryhtiönsä, nahkontakeskus Furfix Oy:n vuokraaman kiinteistön. Katsauskaudella aloitettiin kiinteistön laajentaminen vastaamaan kasvavaa nahkontapalveluiden kysyntää.

Osake ja kurssikehitys

Saga Furs Oyj:n osakepääoma oli katsauskauden päättyessä 7.200.000 euroa ja osakkeiden määrä 3.600.000 kappaletta, josta A-sarjan osakkeita oli 900.000 kappaletta ja C-sarjan osakkeita 2.700.000 kappaletta.

Osakkeiden vaihto katsauskaudella oli yhteensä 19,6 miljoonaa euroa ja 500.000 osaketta eli 19 prosenttia yhtiön C-osakkeista.  Kauden ylin kurssi oli 49,48 euroa, alin kurssi 28,50 euroa ja keski­kurssi 39,17 euroa.  Kauden päätöskurssi oli 32,45 euroa.  Yhtiön osakekannan markkina-arvo 31.1.2014 oli 116,8 miljoonaa euroa.

Henkilöstö

Konsernin vakituisen henkilökunnan määrä oli katsauskauden aikana keskimäärin 154 henkilöä (edellisellä vastaavalla katsauskaudella 146 henkilöä) ja määräaikaisten työntekijöiden määrä 309 henkilöä (289 henkilöä).  Katsauskauden päättyessä konsernin palveluksessa oli 524 henkilöä (501 henkilöä).

Kausivaihtelu

Saga Furs Oyj järjestää 12 kuukauden myyntikauden aikana neljä huutokauppaa.  Huutokauppojen ajankohdat ja tarjontamäärät vaihtelevat vuosittain.  Kausivaihtelusta johtuen myös tilikausien välillä saattaa olla eroja siten, että vertailujaksolla on järjestetty / ei ole järjestetty vastaavaa määrää huutokauppoja. Tästä johtuen myynnin arvon, liikevaihdon ja kustannusten muutokset vertailujaksoon nähden eivät välttämättä anna oikeaa kuvaa koko tilikauden kehityksestä.

Riskit ja liiketoiminnan epävarmuustekijät

Liiketoimintaan liittyvistä merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä on kerrottu hallituksen toimintakertomuksessa tilikaudelta 1.9.2012 - 31.10.2013. Rahoitusriskien hallinnasta on kerrottu konsernitilinpäätöksen liitetiedoissa kohdassa 24.  Nahkojen hintatason laskun seurauksena yhtiön nahkojen toimittajille maksamiin kasvatus- ja nahkaennakkoihin liittyvät riskit ovat kasvaneet, mutta eivät realisoituneet.

Olennaiset tapahtumat katsauskauden päättymisen jälkeen

Saga Furs Oyj järjesti 11. - 21. maaliskuuta 2014 huutokaupan yhdessä pohjois-amerikkalaisten American Legend- ja Fur Harvesters Auction Inc.- huutokauppa-liikkeiden kanssa. Kaikki kolme yritystä lajittelivat itse omat tuotteensa ja myivät ne omilla brändeillään Saga Fursin tiloissa Vantaalla.  Huutokauppaan osallistui lähes tuhat ostajaa, mikä on enemmän kuin yhdessäkään yhtiön aiemmin järjestämässä huutokaupassa.  Saga Furs Oyj:n huutokaupan välitysmyynnin arvoksi muodostui 238 miljoonaa euroa (368 miljoonaa euroa vuosi sitten). Huutokaupassa välitettiin 3,1 miljoonaa minkinnahkaa (2,6 miljoonaa edellisen vuoden vastaavassa huutokaupassa), 730.000 ketunnahkaa (800.000), 110.000 karakul-lampaannahkaa (180.000) ja 48.000 suomensupinnahkaa (54.000).

Katsaus lopputilikauteen

Saga Furs Oyj:n tavoitteena on tarjota kesä- ja syyskuussa 2014 pidettävissä huutokaupoissa 4,0 miljoonaa minkinnahkaa ja 1,2 miljoonaa ketunnahkaa.

Pitkään jatkunut lämmin talvisää kaikilla markkina-alueilla Pohjois-Amerikkaa lukuun ottamatta sekä tämän seurauksena erityisesti päämarkkina-alue Kiinan selvästi aiempia vuosia heikompi vähittäismyynti varsinkin minkkipukineiden osalta heijastuvat kuluvan tilikauden turkiskauppaan.  Vähittäismyyntikauden päättyessä myymättömien pukineiden varastot olivat Kiinassa selvästi aiempia vuosia suuremmat, mikä heikentää asiakkaiden ostokiinnostusta ja maksukykyä. 

Yhtiön toisen merkittävän markkina-alueen Venäjän talouden kehitys on huonontunut ja sen myötä ruplan arvo euroon nähden heikentynyt, minkä johdosta venäläisten asiakkaiden ei odoteta merkittävästi lisäävän ostojaan, vaikka nahka- ja pukinevarastot ovatkin siellä pienet. 

Jo usean vuoden ajan jatkunut minkkitarhauksen poikkeuksellisen hyvä kannattavuus on johtanut maailman minkkituotannon voimakkaaseen kasvuun ja myyntikauden 2013 – 2014 aikana markkinoitava tuotanto on jälleen selvästi edelliskautta suurempi. Kasvanut nahkamäärä yhdessä haasteellisen markkinatilanteen kanssa lisää merkittävästi huutokauppayhtiöiden kilpailua asiakkaista. 

Pukineiden, joissa oli käytetty ketunnahkoja, vähittäismyyntikausi oli minkkipukineita parempi, ja myymättömien nahkojen ja pukineiden varastot eivät ole oleellisesti aiempia vuosia suuremmat.  Kansainvälisen turkiskaupan pääartikkelin minkin hintatason lasku heijastuu kuitenkin myös ketunnahkojen hintatasoon.  Kiinalaisten ostajien aktiivisuus ratkaisee viime kädessä lopputilikauden huutokauppojen minkin- ja ketunnahkojen hintatason kehityksen.

Konsernin kustannusten arvioidaan kasvavan edellisestä tilikaudesta välitettävän nahkamäärän kasvun johdosta.  Asiakkaiden aiempia vuosia heikomman maksukyvyn johdosta yhtiö pyrkii edistämään huutokauppojen välitysmyyntiä muun muassa tarjoamalla asiakkaille aiempaa pidempiä maksuaikoja.  Tämä pienentää yhtiön nettorahoitustuottoja.  Konsernin tuloksen arvioidaan jäävän selvästi edellisen tilikauden tulosta heikommaksi, mutta säilyvän edelleen kuitenkin voitollisena.

 

Konsernitase IFRS        
         
EUR 1.000        
         
VARAT   31.1.2014 31.1.2013 31.10.2013
         
Pitkäaikaiset varat        
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet   30 152 28 927 28 906
Aineettomat hyödykkeet   4 111 3 673 3 952
Myytävissä olevat sijoitukset   634 523 539
Pitkäaikaiset tarhaajasaamiset   6 885 4 035 6 516
Pitkäaikaiset varat yhteensä   41 782 37 158 39 913
         
Lyhytaikaiset varat        
Vaihto-omaisuus   2 219 1 230 2 010
Korolliset ostajasaamiset   19 921 20 653 35 597
Korolliset tarhaajasaamiset   99 496 60 466 41 381
Korottomat saamiset   9 556 24 447 30 768
Tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat        
verosaamiset   1 451    
Rahavarat   5 691 8 761 25 071
Lyhytaikaiset varat yhteensä   138 335 115 557 134 827
         
Varat yhteensä   180 117 152 715 174 741
         
         
OMA PÄÄOMA JA VELAT   31.1.2014 31.1.2013 31.10.2013
         
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma        
Osakepääoma   7 200 7 200 7 200
Ylikurssirahasto   254 254 254
Muut rahastot   17 370 17 370 17 370
Muuntoero   55 56 57
Arvonmuutosrahasto   211 192 203
Kertyneet voittovarat   63 857 50 942 70 327
Oma pääoma yhteensä   88 948 76 014 95 411
         
Pitkäaikaiset velat        
Laskennalliset verovelat   1 002 2 651 2 620
         
Lyhytaikaiset velat        
Korolliset velat   71 704 46 705 54 417
Ostovelat ja muut velat   16 786 27 345 20 503
Verotettavaan tuloon perustuvat        
verovelat   1 678 0 1 789
Lyhytaikaiset velat yhteensä   90 168 74 050 76 709
         
Velat yhteensä   91 169 76 702 79 329
         
Oma pääoma ja velat yhteensä   180 117 152 715 174 741
         

 

Konsernin laaja tuloslaskelma      
       
EUR 1.000 1.11.2013- 1.11.2012 1.9.2012-
  31.1.2014 31.1.2013 31.10.2013
  3 kk 3 kk 14 kk
       
       
Jatkuvat toiminnot      
Liikevaihto 5 377 12 809 78 475
Liiketoiminnan muut tuotot 72 49 364
       
Aineiden ja tarvikkeiden käyttö -1 297 -559 -5 427
Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut -6 348 -5 699 -19 561
Poistot ja arvonalentumiset -886 -892 -4 025
Liiketoiminnan muut kulut -5 851 -5 977 -24 877
       
Liiketulos -8 933 -268 24 949
       
Rahoitustuotot 1 032 1 236 5 608
Rahoituskulut -187 -84 -827
       
Tulos ennen veroja -8 088 884 29 730
       
Tuloverot 1 617 -216 -7 418
       
Katsauskauden tulos -6 471 667 22 312
       
Muut laajan tuloksen erät      
Erät jotka saatetaan myöhemmin siirtää tulosvaikutteisiksi      
Myytävissä olevat sijoitukset 10 16 27
Muuntoerot 0 -3 -2
Tuloverot liittyen eriin, jotka saatetaan myöhemmin siirtää tulosvaikutteisiksi -2 -4 -7
Katsauskauden muut laajan tuloksen erät verojen jälkeen 8 9 18
       
Katsauskauden laaja tulos yhteensä -6 462 676 22 330
       
Tulos/osake, laimentamaton (EUR) *) -1,80 0,19 6,20
*) Tunnuslukua laimentavia tekijöitä ei ole      
       

 

Konsernin rahavirtalaskelma        
         
EUR 1.000   1.11.2013- 1.11.2012- 1.9.2012-
    31.1.2014 31.1.2013 31.10.2013
    3 kk 3 kk 14 kk
Liiketoiminnan rahavirta        
  Välitysmyynnistä saadut maksut ostajilta   50 643 151 931 994 097
  Liiketoiminnan muista tuotoista saadut maksut   70 48 343
  Maksut liiketoiminnan kuluista   -98 836 -176 676 -984 340
  Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä        
  ja veroja   -48 123 -24 697 10 100
         
  Maksetut korot liiketoiminnan rahoituskuluista   -68 -105 -812
  Maksut muista liiketoiminnan rahoituskuluista   -76 -17 -139
  Saadut korot liiketoiminnasta   1 638 1 525 5 436
  Muut rahoitustuotot liiketoiminnasta   16 11 245
  Saadut osingot liiketoiminnasta   0 0 22
  Maksetut välittömät verot   158 -2 145 -6 691
Liiketoiminnan rahavirta (A)   -46 455 -25 428 8 161
         
Investointien rahavirta        
  Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin        
  hyödykkeisiin   -2 328 -1 115 -5 268
  Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden        
  luovutustuotot   37   49
  Investoinnit muihin sijoituksiin   -88 -4 0
Investointien rahavirta (B)   -2 379 -1 119 -5 220
         
Rahoituksen rahavirta        
  Lyhytaikaisten lainojen nosto   29 453 14 230 4 018
  Maksetut osingot   0 -2 -6 011
Rahoituksen rahavirta (C)   29 453 14 228 -1 993
         
Rahavirtojen muutos (A+B+C) lisäys (+) /        
vähennys (-)   -19 380 -12 319 948
         
Rahavarat 31.1./31.10.   5 691 8 761 25 071
./. Rahavarat 1.11. / 1.9.   25 071 21 080 24 124
Rahavarojen muutos   -19 380 -12 319 948

 

 

 

Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista 1.11.2012 - 31.1.2013        
                     
    Osake-pääoma Ylikurssi-rahasto Muut rahastot Muuntoero Arvon-muutos-rahasto Kertyneet voittovarat Emo-yhtiön omistajien osuus Vähem-mistön osuus Oma pääoma yhteensä
                     
Oma pääoma 1.11.2012   7 200 254 15 700 57 179 58 066 81 457 0 81 457
Katsauskauden tulos             667 667   667
Muut laajan tuloksen erät         -1 12 -2 9   9
Osingonjako             -6 120 -6 120   -6 120
Siirto suhdannerahastoon       1 670     -1 670 0   0
Oma pääoma 31.1.2013   7 200 254 17 370 56 192 50 941 76 014 0 76 014
                     
                     
Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista 1.11.2013 - 31.1.2014        
                     
Oma pääoma 1.11.2013   7 200 254 17 370 57 204 70 326 95 411 0 95 411
Katsauskauden tulos             -6 471 -6 471   -6 471
Muut laajan tuloksen erät         -2 8 1 7   7
Osingonjako               0   0
Siirto suhdannerahastoon               0   0
Oma pääoma 31.1.2014   7 200 254 17 370 55 211 63 857 88 948 0 88 948
                     

 

 

Tunnusluvut        
         
    2013/2014 2012/2013 2012/2013
    3 kk 3 kk 14 kk
         
Myynnin arvo, 1.000 euroa   33 779 143 535 980 610
Liikevaihto, 1.000 euroa   5 377 12 809 78 475
Liiketulos, 1.000 euroa   -8 933 -268 24 949
% liikevaihdosta   -166,1% -2,1% 31,8%
Tulos ennen veroja, 1.000 euroa   -8 088 884 29 730
% liikevaihdosta   -150,4% 6,9% 37,9%
Tulos/osake, euroa   -1,80 0,19 6,20
Oma pääoma/osake, euroa   24,71 21,11 26,50
Oman pääoman tuotto (ROE) -%   -7,0 % 0,8% 25,6%
Sijoitetun pääoman tuotto (ROI) -%   -5,1 % 0,8% 22,6%
Omavaraisuusaste, %   50,7 % 53,8% 57,1%
Gearing   0,74 0,50 0,31
Bruttoinvestoinnit, 1.000 euroa   2 415 1 115 5 268
% liikevaihdosta   44,9% 8,7% 6,7%
Henkilöstö keskimäärin   463 435 304
         
         
Tunnuslukujen laskentaperiaatteet:        
         
Oman pääoman tuotto (ROE) -% = kauden tulos x 100 / oma pääoma *)
Sijoitetun pääoman tuotto (ROI) -% = (tulos ennen veroja + korko- ja muut rahoitus-kulut - luottotappiot) x 100 / (taseen loppusumma - korottomat lyhytaikaiset velat) *)
Omavaraisuusaste, % = oma pääoma x 100 / (taseen loppusumma - saadut ennakot)
Gearing = (korollinen vieras pääoma - rahat ja rahoitus-arvopaperit) / oma pääoma
Tulos/osake, euroa = kauden tulos / osakkeiden osakeantioikaistu keskimääräinen lukumäärä
Oma pääoma/osake, euroa = oma pääoma / osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä tilinpäätöspäivänä
         
*) tunnuslukujen jakaja lasketaan tilikauden ja edellisen tilikauden taseen mukaisten lukujen keski-arvona
         

 

Annetut vakuudet, vastuusitoumukset ja muut vastuut    
         
EUR 1.000   31.1.2014 31.1.2013 31.10.2013
         
Velat, joiden vakuudeksi on annettu kiinnityksiä ja pantattu saamisia        
         
Lainat rahalaitoksilta   40 318 19 923 8 066
Annettu kiinteistökiinnityksiä   54 071 54 071 54 071
Annettu yrityskiinnityksiä   2 691 2 691 2 691
Annetut pantit   791 0 791
         
Johdannaissopimukset        
         
Valuuttatermiinit   1 924 8 192 12 223
         
Kiinteistöinvestoinnit        
         
Konserni on velvollinen tarkistamaan kiinteistöinvestoinneista tekemiään arvonlisäverovähennyksiä, mikäli kiinteistön verollinen käyttö vähenee tarkastuskauden aikana. Vastuun enimmäismäärä on 347.540,96 euroa ja viimeinen tarkastusvuosi on 2023.
         
Lähipiiritapahtumat        
         
EUR 1.000 2013/2014 2012/2013 2012/2013  
  3 kk 3 kk 14 kk  
         
Lähipiirin kanssa toteutuivat seuraavat liiketapahtumat:        
         
Liikevaihto        
 - muu lähipiiri 50 58 256  
         
Liiketoiminnan muut tuotot        
 - emoyhtiö 12 11 50  
         
Liiketoiminnan muut kulut        
 - emoyhtiö -5 -3 -13  
         
Rahoitustuotot        
 - muu lähipiiri 6 4 16  
         
Rahoituskulut        
 - emoyhtiö -5 -11 -44  
 - muu lähipiiri -1 -2 -10  
         
Saamiset lähipiiriltä        
 - muu lähipiiri 1 238 346 8  
         
Velat lähipiirille        
 - emoyhtiö -3 560 -4 396 -4 469  
 - muu lähipiiri -1 203 -1 145 -1 543  
         

 

  2013/2014 2012/2013 2012/2013
  3 kk 3 kk 14 kk
Johdon työsuhde-etuudet      
       
Palkat ja muut lyhytaikaiset työsuhde-etuudet 415 390 1 368
       
Johto koostuu hallituksesta, toimitusjohtajasta, toimitusjohtajan sijaisesta ja muusta konsernin johtoryhmästä.
       

Vantaalla, 26.3.2014

Hallitus