Siniketun nahkojen kysynnässä elpymisen merkkejä

Report this content
Turkistuottajat Oyj:n kansainvälisessä huutokaupassa kotimaista alkuperää
olevien siniketunnahkojen hinnat nousivat 10-15 prosenttia yhtiön kesäkuun
noteerauksesta. Normaalilaatuisten SAGA-siniketunnahkojen keskihinnaksi
muodostui 47,27 euroa, ja suomalaista alkuperää olevien siniketunnahkojen
keskihinnaksi tuli 48,75 euroa. Runsaan 330.000 nahan valikoimasta
normaalilaatuisten osuus oli 220.000, ja pääasiassa nahat ostettiin
Hongkong/Kiinaan, Venäjälle, Turkkiin ja Ukrainaan. Myyntiprosentti oli lähes
sata. 

- Tieto siitä, että Suomen sekä muiden tuottajamaiden sinikettutuotos on
vähentynyt merkittävästi ja vähenee edelleen, on vaikuttanut positiivisesti
asiakkaiden ostokäyttäytymiseen, Turkistuottajat Oyj:n toimitusjohtaja Pirkko
Rantanen-Kervinen sanoo. Tuotannon vähenemisen seurauksena yhtiön joulukuun
huutokaupan sinikettutarjonta tulee olemaan pieni, ja suuret valikoimat tulevat
tarjolle vasta maaliskuun lopulla vuonna 2009. 

- Kiinalaiset ostajat tekevät paluuta sinikettumarkkinoille.  Kiinalaiset
tarvitsevat vientitoimituksiinsa laadukasta raaka-ainetta, jota he eivät ole
ostaneet kauden aiemmista kansainvälisistä huutokaupoista. 

Rantanen-Kervinen muistuttaa, että nyt saavutettu hintataso ei vieläkään vastaa
nahkojen tuotantokustannuksia. 

Turkistuottajat Oyj:n 2007/2008 myyntikauden viimeinen ja 1.9.2008 alkaneen
tilikauden ensimmäinen huutokauppa jatkuu ja päättyy huomenna, jolloin myyntiin
tulee runsas 140.000 hopeaketun ja blue frost-ketun nahkaa. 

Turkistuottajat Oyj

Lisätietoja: viestintä- ja yhteiskuntavastuujohtaja Päivi Mononen-Mikkilä, puh.
050 5120 322 

Tilaa