Sisäpiiritieto: Saga Furs lopettaa kaksi ulkomaista tytäryhtiötään

Report this content

Saga Furs Oyj, sisäpiiritiedote 23.8.2024 klo 15.10

Saga Furs mukauttaa yritysrakennettaan ja kulujaan vastatakseen väheneviin tuotantomääriin. Tanskan ja Hollannin pääasiassa nahkojenhankintaan keskittyneet tytäryhtiöt Saga Furs A/S sekä Saga Furs Holland BV suljetaan alkuvuonna 2025. Näissä maissa ei enää ole turkistuotantoa. Tytäryhtiöiden toiminnan lopettamisesta koituu henkilöstökulusäästöjä. Lisäksi kustannuksia karsitaan koko konsernissa muun muassa vuokrakuluissa mukauttamalla tiloja nahkamääriä vastaaviksi sekä henkilöstökuluissa pääasiallisesti luonnollisen poistuman, etenkin eläköitymisten, kautta.

”Yhtiö laskee kustannustasoaan näillä toimenpiteillä noin 10 % eli neljä miljoonaa euroa strategisiin kannattavuustavoitteisiin vastatakseen. Myytävä nahkamäärä on ennakoidusti laskenut tällä kaudella, ja länsimainen tuotanto vähenee edelleen. Liiketoimintamme perusta on kunnossa ja olemme varmistaneet suurten kansainvälisten tuottajien turkisnahkojen myynnin huutokauppojemme kautta. Mikäli kysyntä päämarkkinoillamme pysyy hyvällä tasolla, arvioimme aiemman mukaisesti, että hintakehitys lienee positiivinen tulevina vuosina”, sanoo Saga Fursin toimitusjohtaja Markus Gotthardt.  

Saga Furs -konserni muodostuu emoyhtiö Saga Furs Oyj:stä sekä emoyhtiön kokonaan omistamista tytäryhtiöistä. Konsernirakenteen muutoksen jälkeen tytäryhtiöitä ovat pääasiassa suomalaisille tuottajille nahkontapalveluja myyvä Furfix Oy, siitoseläinkauppaa ja siihen liittyvää karanteenitilaa hoitava Lumi Mink Oy, Puolassa nahkojenhankintayhtiö Saga Furs Polska Sp. z o.o., Yhdysvalloissa nahkojenhankinta- ja lajitteluyhtiö Saga Furs North America INC, ravintola- ja kokouspalveluja myyvä Saga Congress Center Oy ja Saga Systems Oy.


 

SAGA FURS OYJ
 

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Markus Gotthardt, puh. 050 081 2851

www.sagafurs.com

 

 

Tilaa