Tilinpäätöstiedote tilikaudelta 1.11.2014-31.10.2015

Report this content

Saga Furs Oyj     Tilinpäätöstiedote    29.12.2015     klo 17.45

Saga Furs Oyj:n tulos parani selvästi, vaikka tilikausi päättyikin haasteellisissa merkeissä

  • Välitysmyynnin arvo kasvoi tilikaudella 1.11.2014-31.10.2015 26 prosenttia 637 miljoonaan euroon (505 MEUR edellisellä tilikaudella).  Tämä perustui välitetyn nahkamäärän kasvuun sekä euron heikkenemiseen Yhdysvaltain dollariin nähden.
     
  • Yhtiö välitti tilikauden aikana 11,1 miljoonaa nahkaa (9,8 miljoonaa edellisellä tilikaudella).
     
  • Minkinnahkojen kansainvälinen hintataso oli tilikaudella 2014-2015 edellisen tilikauden tasolla, kun taas ketunnahkojen kansainvälinen hintataso laski 15 prosenttia.  Euron heikkenemisen ansiosta sekä minkin- että ketunnahkojen eurohinnat nousivat edellisestä tilikaudesta.
     
  • Konsernin liikevaihto kasvoi 18 prosenttia edellisestä tilikaudesta 58,5 miljoonaan euroon (49,8 MEUR).
     
  • Konsernin liiketulos parani selvästi edellisestä tilikaudesta liikevaihdon kasvun ansiosta ja oli 4,4 miljoonaa euroa voitollinen (1,1 MEUR tappiollinen).
     
  • Konsernin nettorahoitustuotot nousivat edellisestä tilikaudesta 58 prosenttia erityisesti lisääntyneiden nettokorkotuottojen ansiosta ja olivat 5,0 miljoonaa euroa (3,1 MEUR).
     
  • Konsernin tulos ennen veroja oli 9,4 miljoonaa euroa (2,1 MEUR edellisellä tilikaudella).
     
  • Konsernin osakekohtainen tulos oli 2,06 euroa (0,41 euroa edellisellä tilikaudella).
     
  • Hallitus ehdottaa 21.4.2016 kokoontuvalle yhtiökokoukselle, että tilikauden 1.11.2014-31.10.2015 voitonjakokelpoisista varoista jaetaan osinkona osakkeenomistajille €1,00 osaketta kohti, yhteensä 3.600.000 euroa ja että 645.000 euroa siirretään suhdannerahastoon.
             
  Konsernin avainlukuja 8/15-10/15 11/14-10/15 8/14-10/14 11/13-10/14  
    3 kk 12 kk 3 kk 12 kk  
             
  Välitysmyynnin arvo, MEUR 57,1 637,3 76,2 505,4  
  Välitetty nahkamäärä, 1.000 kpl 1 718 11 138 1 227 9 797  
  Liikevaihto, MEUR 7,2 58,5 7,9 49,8  
  Liiketulos, MEUR -5,3 4,4 -2,1 -1,1  
  Tulos ennen veroja, MEUR -4,9 9,4 -1,5 2,1  
  Osakekohtainen tulos, EUR -1,11 2,06 -0,36 0,41  
  Oman pääoman tuotto, (ROE) %  -4,1%  8,0% -1,4 % 1,6 %  
  Sijoitetun pääoman tuotto, (ROI) %  -2,6%  5,4% -1,0 % 0,8 %  
             

Laskentaperiaatteet

Tämän tilinpäätöstiedotteen tiedot perustuvat 28.1.2016 klo 16.00 mennessä yhtiön verkkosivuilla www.sagafurs.com julkaistavaan tilinpäätökseen ja hallituksen toiminta­kertomukseen. Tilinpäätöstiedote on laadittu IAS 34 Osavuosikatsaukset -standardia noudattaen. Tilinpäätöstiedotteessa esitetyt luvut ovat tilintarkastamattomia.

Konserni on soveltanut 1.11.2014 alkaen seuraavia uusia tai uudistettuja standardeja ja tulkintoja, joilla ei ole ollut merkittävää vaikutusta tilinpäätökseen:

- IAS 32 Rahoitusvaroihin kuuluvan erän ja rahoitusvelan vähentäminen toisistaan.  Muutos koskee epäjohdonmukaisuutta aiemmassa käytännössä sovellettaessa ohjeistusta siitä, milloin rahoitusvarat ja -velat voidaan esittää taseessa nettomääräisesti.

- IAS 36 Tilinpäätöksessä esitettävät tiedot liittyen rahoitusvaroihin kuulumattomien omaisuuserien kerrytettävissä olevaan rahamäärään.  Muutos selventää vaatimuksia tilinpäätöksessä esitettävistä tiedoista liittyen käypään arvoon vähennettynä luovutuksesta aiheutuvilla kuluilla.

- IAS 39 Johdannaisten uusiminen ja suojauslaskennan jatkaminen.  Muutos sallii poikkeuksen vaatimukseen suojauslaskennan lopettamisesta tietyissä olosuhteissa, joissa suojausinstrumentin vastapuoli muuttuu.

Liiketoimintakatsaus

Minkinnahkojen maailmantuotannon kasvu jatkui vuonna 2014, sillä edellisen myyntikauden hintojen lyhytaikainen lasku ei ehtinyt vaikuttaa tuotantomääriin. Tämän seurauksena kansainvälisissä huutokaupoissa myyntikaudella 2014-2015 tarjotut minkinnahkamäärät olivat ennätyssuuret.  Länsimaisten ketunnahkojen tuotanto kasvoi vain lievästi vuonna 2014.  Yhtiön tärkeimmällä markkina-alueella Kiinassa tuotanto kasvoi kuitenkin tätä enemmän, arviolta 10 prosenttia, ja tuotannon kasvu painottui siniketunnahkoihin.

Vähittäismyyntikausi 2014-2015 oli tärkeimmällä markkina-alueella Kiinassa edellisvuotista pidempi kiinalaisen uuden vuoden ajoittuessa helmikuun loppupuolelle, ja kylmä talvisää jatkui yhtäjaksoisesti joulukuun alkupuolelta kauden loppuun asti. Onnistunut vähittäismyyntikausi näkyi tammi-maaliskuun kansainvälisissä turkishuutokaupoissa. Hyvin sujuneiden kevään huutokauppojen seurauksena minkinnahkojen tuotannon kasvu jatkui myös vuonna 2015.

Markkinatilanne muuttui kuitenkin oleellisesti kesäkuun kansainvälisiin huutokauppoihin mennessä. Turkiskauppaan toi epävarmuutta mm. Venäjän pukinetilausten pieneneminen ja loppukauden suuret huutokauppatarjonnat.  Epävarmuutta voimisti lisäksi pukinevalmistusta varten tapahtuneen muokkaamattomien turkisnahkojen tullittoman väliaikaisen maahantuonnin Kiinaan päättyminen kesäkuun 2015 lopussa. Tämän jälkeen kaikista Kiinaan muokattavaksi vietävistä länsimaisista nahoista on maksettava nahkatyypistä riippuen 10-15 prosentin tullimaksu. Epävarmuus lisääntyi syyskuun huutokaupoissa mm. Kiinan talouskasvun hidastumisen ja pörssikurssien voimakkaan laskun seurauksena.

Yhtiön toisen merkittävän markkina-alueen Venäjän talouden kehitys oli heikkoa ja sen myötä ruplan arvo heikentyi euroon nähden. Tämän johdosta venäläisten asiakkaiden ostot jäivät vähäisiksi kaikissa kauden huutokaupoissa, vaikka nahka- ja pukinevarastot olivatkin siellä pienet.  Samalla Venäjän markkinoille nahkoja ostavien asiakkaiden mahdollisuudet maksaa edellisellä tilikaudella tekemiään, vielä lunastamattomia nahkaostoja heikkenivät.  Erityisesti kreikkalaiset ja turkkilaiset asiakkaat ovat ostaneet nahkoja Venäjän markkinoiden tarpeisiin.

Yhtiö vastaanotti ja lajitteli tilikaudella 2014-2015 noin miljoona minkinnahkaa enemmän kuin edellisellä tilikaudella.  Lähes kaikki nahat myytiin tilikauden aikana.  Minkinnahkojen kansainvälinen hintataso nousi edellisestä tilikaudesta 4 prosenttia. Kiinalaisten asiakkaiden aktiivisuus korvasi muiden markkinoiden alavireisyyden.  Kiinan osuus Saga Fursin minkkimyynnistä nousi edellisen tilikauden 63 prosentista 82 prosenttiin. Venäjän osuus romahti 16 prosentista 4 prosenttiin.  Länsi-Euroopan ostot puolittuivat 8 prosenttiin.  Eteläkorealaisten asiakkaiden ostot yli kaksinkertaistuivat 5 prosenttiin osin pohjoisamerikkalaisen American Legend -huutokauppaliikkeen kanssa tehdyn yhteistyön ansiosta.  Eteläkorealaiset ovat perinteisesti muodostaneet huomattavan osan American Legendin asiakkaista.

Tilikauden ensimmäisessä huutokaupassa joulukuussa sinikettutarjontaa pienennettiin hieman alun perin suunnitellusta epävarman markkinatilanteen takia.  Tarjonta vastasi näin paremmin kysyntää, mikä edesauttoi sinikettumyynnin onnistumista.  Onnistunut vähittäismyyntikausi Kiinassa heijastui myös sinikettukauppaan maaliskuun huutokaupassa. Kaikki sini- ja shadow-ketun nahat myytiin kovan kilpailun vallitessa, ja hintataso nousi 15-25 prosenttia joulukuusta.  Kesäkuuhun tultaessa Venäjän markkinoiden vaikeudet alkoivat heijastua siniketunnahkojen kauppaan, koska kiinalaisten valmistajien keväällä saamat Venäjän pukinetilaukset olivat jääneet tavallista selvästi pienemmiksi.  Syyskuussa Venäjän markkinoiden vaikeuksien lisäksi myös Kiinan hidastunut talouskasvu ja sen myötä kasvanut epävarmuus Kiinan tulevasta vähittäismyyntikaudesta näkyivät sinikettujen myynnissä, ja tarjotut nahat myytiin vain 80-prosenttisesti.  Positiivista syyskuun huutokaupassa oli kuitenkin hinnanlaskun myötä sinikettuun herännyt kiinnostus muilla markkinoilla: Eurooppa, Pohjois-Amerikka, Korea ja Japani ostivat selvästi aikaisempaa enemmän siniketunnahkoja.

Venäjän markkinoiden tilanne ja ruplan heikentyminen vaikuttivat venäläisten normaalisti suosimien sinihopea- ja hopeaketunnahkojen sekä erilaisten muunnosketunnahkojen myyntiin heti tilikauden ensimmäisestä huutokaupasta alkaen.  Venäjän vaikeudet heijastuivat myös mm. turkkilaisten asiakkaiden ostoihin, koska Venäjä on heidänkin tärkein markkina-alueensa.  Huomattava osa edellä mainituista kettutyypeistä jäi myymättä kaikissa kauden huutokaupoissa.  Myynti sujui parhaiten niiden nahkatyyppien osalta, jotka kiinnostivat eurooppalaista muotiteollisuutta tai kiinalaisia ostajia.  Venäjän markkinatilanteen johdosta eräs yhtiön merkittävä ostaja-asiakas ajautui maksukyvyttömyyteen.  Tämän seurauksena yhtiö kirjasi merkittävän luottotappion, sillä nahkojen arvonalentuminen ylitti asiakkaalta saatujen vakuuksien arvon.  Vakuutena olevat nahat on arvostettu markkinahintaan, mutta niitä ei ole vielä realisoitu.

Yhtiö vastaanotti ja lajitteli tilikauden aikana noin 250.000 ketun- ja suomensupinnahkaa enemmän kuin edellisellä kaudella.  Myyntikauden aikana tarjotuista ketunnahoista myytiin yli 90 prosenttia.  Ketunnahkojen kansainvälinen hintataso laski edellisestä tilikaudesta 15 prosenttia. Kiinalaisten asiakkaiden aktiivisuus korvasi muiden markkinoiden alavireisyyden myös kettukaupassa.  Kiinalaisten asiakkaiden osuus Saga Fursin kettumyynnistä nousi edellisen tilikauden 56 prosentista 74 prosenttiin. Venäjän osuus romahti 22 prosentista 7 prosenttiin.  Länsi-Euroopan ostot laskivat hieman vajaaseen 10 prosenttiin.

Kreikan kansantalouden vaikeudet heijastuivat myös turkiskauppaan.  Kesäkuun lopussa kreikkalaiset pankit joutuivat lopettamaan kansainvälisen maksuliikenteen.  Tämän seurauksena yhtiön kreikkalaiset asiakkaat eivät pystyneet maksamaan aiemmin kaudella tekemiään nahkaostoja.  Syyskuusta alkaen kansainvälinen maksuliikenne Kreikassa on alkanut toimia rajoitetussa muodossa.  Kreikkalaiset asiakkaat pystyvät maksamaan tekemiään ostoja vain siltä osin kuin ovat saaneet vastaavan suuruisia vientituloja.  Tämä näkyi yhtiön syyskuun huutokaupassa, johon kreikkalaiset asiakkaat eivät pystyneet osallistumaan aiempien vuosien tapaan.

Yhdysvaltain dollarin ja euron välinen kurssi kehittyi yhtiön kannalta positiivisesti tilikauden aikana.  Huutokauppamyynnillä painotettu euron kurssi devalvoitui keskimäärin lähes 20 prosentilla, mikä näkyi suoraan euroalueella tuotettujen nahkojen hintatasossa ja yhtiön tuloskehityksessä.  Yhtiö antoikin 15. maaliskuuta positiivisen tulosvaroituksen, jossa arvioi konsernin tuloksen paranevan selvästi edellisestä tilikaudesta.

Yhtiön huutokauppatilojen peruskorjaus valmistui vaiheittain marras-maaliskuussa.  Kyseessä oli suurin yhtiön tekemä kiinteistöinvestointi vuosiin.  Peruskorjauksen takia syyskuun 2014 huutokauppa järjestettiin väistötiloissa yhtiön varastossa ja joulukuun 2014 huutokauppa poikkeuksellisesti yhtiön tilojen ulkopuolella hotelli Scandic Parkissa Helsingissä.  Peruskorjatut tilat tarjoavat hyvät puitteet kasvaville asiakasmäärille ja mahdollistavat entistä paremman palvelun.  Uudistuksen myötä saatiin huutokauppasaliin 115 uutta istumapaikkaa ja paikkoja on nyt yhteensä 630. Lisäksi parvella on noin 300 paikkaa.  Lisäpaikat tulivat välittömään tarpeeseen, kun maaliskuun huutokauppaan osallistui yli 800 asiakasta.  Peruskorjauksen valmistuttua uudistetut tilat nimettiin Saga Congress Centeriksi.

Kiinan noustua yhtiön ylivoimaisesti tärkeimmäksi markkina-alueeksi yhtiö päätti vahvistaa ja kehittää Aasian liiketoimintayksikön organisaatiota.  Samalla päätettiin laajentaa yhtiön tuotekehitystoimintaa Kiinan markkinoille ja perustaa yhtiön toimiston yhteyteen design-studio.  Tehtyjen päätösten uskotaan vahvistavan yhtiön asemaa kilpailussa kiinalaisen nahkatuotannon sekä muiden huutokauppayhtiöiden kanssa.

Saga Furs Oyj:n Kaustisella toimiva nahkontapalveluja myyvä tytäryhtiö Furfix Oy toimi uusissa laajennetuissa tiloissa koko tilikauden ajan.  Nahkontapalvelujen kysyntä ei kasvanut Suomessa aiemmin arvioidusti, ja Evira rajoitti ulkomaisten nahkojen tuontia Suomeen nahkottavaksi.  Tämän seurauksena Furfixin tappio kasvoi merkittävästi edellistilikaudesta.  Kilpailutilanne säätelee osaltaan nahkontahintoja, ja nahkonnan merkittävin kuluerä ovat henkilöstökulut, joiden osalta Suomi ei ole kilpailukykyinen esim. Puolaan verrattuna.

Välitysmyynti tilikaudella 1.11.2014-31.10.2015

Katsauskaudella 1.8.-31.10.2015

Saga Furs Oyj:n 15.-21. syyskuuta järjestämässä huutokaupassa tarjottiin yhteensä 1,4 miljoonaa Saga® -minkin- ja 723.000 Saga® -ketun- ja -suomensupinnahkaa. Kiinan talouskasvun hidastuminen ja pörssikurssien voimakas lasku aiheuttivat epävarmuutta myös turkiskaupassa. Tämän johdosta kiinalaiset tekivät huutokaupassa vain valikoivia ostoja. Venäjän taloudellisen ja poliittisen epävakauden seurauksena ostot Venäjän markkinoille jäivät aikaisempaakin pienemmiksi. Huutokauppaan osallistui 400 ostajaa kaikilta markkina-alueilta. Minkinnahoista myytiin 77 prosenttia ja ketun- ja supinnahoista 68 prosenttia. Välitysmyynnin arvoksi muodostui 56 miljoonaa euroa (76 miljoonaa euroa syyskuussa 2014).

Tilikaudella 1.11.2014-31.10.2015

Saga Furs Oyj järjesti tilikauden aikana neljä huutokauppaa ja välitti 8,6 miljoonaa minkinnahkaa (7,3 miljoonaa edellisellä tilikaudella).  Näistä 95 prosenttia kuuluu Saga-valikoimiin.  Yhtiö myi omina lajitelminaan 420.000 itäeurooppalaista minkinnahkaa (480.000).  Ketunnahkoja välitettiin 2,1 miljoonaa (2,0 milj.), afganistanilaisia karakul-lampaannahkoja 280.000 (330.000) ja suomensupinnahkoja 130.000 (110.000).

Koko tilikauden aikana välitetty nahkamäärä kasvoi 14 prosenttia edellisestä tilikaudesta ja oli 11,1 miljoonaa nahkaa (9,8 milj.).  Nahkamäärän kasvun ja euron heikkenemisen ansiosta välitysmyynnin arvo nousi 26 prosenttia edellisestä tilikaudesta 637 miljoonaan euroon (505 MEUR).

Myynnin arvo jakautui huutokaupoittain seuraavasti:

 

                 
  Huutokauppa Välitys-myynti Arvo Välitysmyynti Arvo Välitysmyynti Arvo  
    1.000 kpl EUR 1.000 1.000 kpl EUR 1.000 1.000 kpl EUR 1.000  
    2014/2015 2014/2015 2013/2014 2013/2014 2012/2013 2012/2013  
  Syyskuu         1 144 91 348  
  Joulukuu 795 49 480 494 33 779 1 579 143 468  
  Maaliskuu 4 540 307 985 3 959 238 071 3 658 367 699  
  Kesäkuu 4 058 219 642 4 109 156 676 3 253 272 884  
  Syyskuu 1 688 55 581 1 224 75 874 630 104 357  
  Varastomyynti tilikaudella 57 4 662 12 1 017 14 854  
  Yhteensä 11 138 637 349 9 797 505 418 10 277 980 610  
                 

Liikevaihto

Katsauskaudella 1.8.-31.10.2015

Konsernin välitysmyynnin arvo laski tilikauden viimeisellä neljänneksellä 25 prosenttia edellisestä vastaavasta katsauskaudesta 57,1 miljoonaan euroon siitä huolimatta, että välitetty nahkamäärä kasvoi 40 prosenttia.  Konsernin liikevaihto laski 9 prosenttia ja oli 7,2 miljoonaa euroa (7,9 MEUR).

Tilikaudella 1.11.2014-31.10.2015

Konsernin liikevaihto kasvoi edellisestä tilikaudesta 18 prosenttia ja oli 58,5 miljoonaa euroa (49,8 MEUR).  Valtaosa liikevaihdosta, 89 prosenttia (88 %) oli nahkojen välityksestä perittyjä välityspalkkioita.  Tuottajilta perittyjen välityspalkkioiden osuus oli 23 prosenttia (24 %) ja ostajilta perittyjen osuus 65 prosenttia (61 %) konsernin liikevaihdosta.  Loppu koostui muun muassa nahkontapalvelujen ja siitoseläinten myynnistä tuottajille sekä ravintola- ja kongressipalvelujen myynnistä.  Liikevaihdosta 13 prosenttia kertyi tilikauden ensimmäisen kvartaalin aikana, 44 prosenttia toisen kvartaalin aikana, 31 prosenttia kolmannen kvartaalin aikana ja 12 prosenttia tilikauden viimeisen kvartaalin aikana. 

Taloudellinen asema ja tulos

Katsauskaudella 1.8.-31.10.2015

Liiketoiminnan muut tuotot olivat tilikauden viimeisellä neljänneksellä 120.000 euroa (150.000 euroa).  Liiketoiminnan kulut olivat 12,6 miljoonaa euroa (10,2 MEUR), joten liiketulos jäi 5,3 miljoonaa euroa tappiolliseksi (-2,1 MEUR).  Nettorahoitustuotot laskivat edellisestä tilikaudesta ja olivat 390.000 euroa (660.000 EUR).  Tilikauden viimeisen neljänneksen tulos ennen veroja oli 4,9 miljoonaa euroa tappiollinen (-1,5 MEUR).

Tilikaudella 1.11.2014-31.10.2015

Liiketoiminnan muut tuotot kasvoivat edellisestä tilikaudesta 121 prosenttia 920.000 euroon (edellisellä tilikaudella 420 TEUR) pääasiassa edellisillä tilikausilla kirjattujen asiakasluottotappioiden palautumisen ansiosta. 

Liiketoiminnan kulut kasvoivat edellisestä tilikaudesta 7 prosenttia 55,0 miljoonaan euroon (51,3 MEUR).  Kuluista 28 prosenttia kertyi tilikauden ensimmäisen kvartaalin aikana, 27 toisen kvartaalin, 22 prosenttia kolmannen kvartaalin ja 23 prosenttia tilikauden viimeisen kvartaalin aikana.  Liiketoiminnan kuluihin sisältyy yhtiön ostajasaamisista kirjaamia luottotappioita 1,6 miljoonaa euroa (edellisellä tilikaudella 2,9 MEUR).  Venäjän markkinatilanteen seurauksena eräs yhtiön merkittävä ostaja-asiakas ajautui maksukyvyttömyyteen ja nahkojen arvon­alentuminen ylittää asiakkaalta saatujen vakuuksien arvon. Vakuutena olevat nahat on arvostettu markkinahintaan, mutta niitä ei ole vielä realisoitu. Liiketoiminnan kuluista 39 prosenttia koostuu henkilöstökuluista ja 45 prosenttia liiketoiminnan muista kuluista.  Henkilöstökulut kasvoivat 11 prosenttia edellisestä tilikaudesta ja olivat 21,4 miljoonaa euroa (19,2 MEUR).  Keskimääräinen henkilö­kunnan määrä kasvoi edellisestä tilikaudesta 8 prosenttia. Tilikaudella vastaanotetut ja lajitellut minkin­- ja ketunnahkojen määrät kasvoivat vuoden takaiseen verrattuna yli 10 prosenttia.  Kirjatuista luottotappioista puhdistetut liiketoiminnan muut kulut kasvoivat 12 prosenttia edelliseen tilikauteen verrattuna ja olivat 23,1 miljoonaa euroa (20,7 MEUR).  Kansainväliseen IFF:n ja Fur Europen kautta tehtävään edun­valvontaan liittyvät kustannukset kasvoivat edellisestä tilikaudesta ja olivat 3,1 miljoonaa euroa (2,3 MEUR). Välitetyn nahkamäärän kasvun sekä euron heikentymisen ansiosta konsernin liiketulos parani selvästi edellisestä tilikaudesta ja oli 4,4 miljoonaa euroa voitollinen (1,1 MEUR tappiollinen).

Konsernin nettorahoitustuotot kasvoivat 58 prosenttia edellisestä tilikaudesta ja olivat 5,0 miljoonaa euroa (3,1 MEUR).  Nettorahoitustuottoja kasvattivat nettokorkotuottojen kasvu, tarhaajaluottotappioiden pieneneminen sekä edellisellä tilikaudella kirjatun tarhaajaluottotappion palautuminen.  Konsernin voitto ennen veroja yli nelinkertaistui ja oli 9,4 miljoonaa euroa (2,1 MEUR).

Oman pääoman tuotto oli tilikaudella 8,0 prosenttia (1,6 %) ja osakekohtainen tulos 2,06 euroa (0,41 euroa).  Osakekohtainen oma pääoma oli 26,38 euroa (24,98 euroa).  Konsernin omavaraisuusaste oli 44,5 prosenttia (43,6 %).

Investoinnit

Konsernin bruttoinvestoinnit tilikauden aikana olivat 6,6 miljoonaa euroa (12,9 MEUR) eli 11 prosenttia (26 %) liikevaihdosta.  Investoinneista 75 prosenttia kohdistui emoyhtiön aineellisiin, 11 prosenttia tytäryhtiöiden aineellisiin ja 14 prosenttia emoyhtiön aineettomiin hyödykkeisiin.  Edellisellä tilikaudella aloitettu yhtiön huutokauppatilojen peruskorjaus valmistui vaiheittain marras-maaliskuussa.  Kyseessä oli suurin yhtiön tekemä kiinteistöinvestointi vuosiin.  Uudistuksella saatiin huutokauppasaliin 115 uutta istumapaikkaa ja paikkoja on nyt yhteensä 630. Lisäksi parvella on noin 300 paikkaa.  Peruskorjauksen valmistuttua uudistetut tilat nimettiin Saga Congress Centeriksi.

Henkilöstö

Konsernin palveluksessa työskenteli tilikauden aikana keskimäärin 382 henkilöä.  Valtaosa henkilö­­kunnasta työskentelee erilaisissa turkisnahkojen käsittelyyn liittyvissä tehtävissä.

Emoyhtiön ja konsernin henkilöstömäärät olivat seuraavat:

 

                 
    Emoyhtiö Konserni  
    2014/2015 2013/2014 2012/2013 2014/2015 2013/2014 2012/2013  
  Henkilöstö keskimäärin 289 265 230 382 353 304  
  - vakituisessa työsuhteessa 121 118 108 164 158 146  
  - määräaikaisessa työsuhteessa 168 147 122 218 195 158  
  Henkilökunnan määrä tilikauden päättyessä 31.10. 129 133 120 193 215 182  
                 

 

Osakkeiden vaihto ja kurssikehitys

Yhtiön C-sarjan osake on julkisesti noteerattu.  Yhtiö on NASDAQ OMX Helsingin Teollisuuden ja palveluiden sektoriin kuuluva Small Cap -yhtiö.  Osakkeiden vaihto oli tilikaudella yhteensä 16,7 miljoonaa euroa ja 690.000 osaketta eli 26 prosenttia yhtiön C-osakkeista.  Tilikauden ylin kurssi oli 28,98 euroa, alin kurssi 17,31 euroa ja keskikurssi 24,15 euroa.  C-osakkeiden päätöskurssi oli tilikauden lopussa 18,19 euroa, kun se vuotta aiemmin oli 25,14 euroa.  Yhtiön osakekannan markkina-arvo oli tilikauden päättyessä lokakuun lopussa 65,5 miljoonaa euroa (90,5 MEUR).

Yhtiökokous

Saga Furs Oyj:n 22.4.2015 pidetty varsinainen yhtiökokous vahvisti yhtiön tilin­päätöksen 31.10.2014 päättyneeltä tilikaudelta ja päätti jakaa osakkeenomistajille osinkona 0,70 euroa/osake eli yhteensä 2.520.000 euroa sekä siirtää 150.000 euroa suhdannerahastoon.  Osinko maksettiin 4.5.2015.  Yhtiökokous päätti lisäksi valtuuttaa hallituksen päättämään enintään 0,30 euron lisäosingosta osaketta kohden.  Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen alkuun.

Varsinaisessa yhtiökokouksessa 22.4.2015 yhtiön hallituksen jäsenten lukumääräksi päätettiin kahdeksan.  Hallituksen jäseniksi seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka valittiin turkistuottajat Kenneth Ingman, Lasse Joensuu, Jorma Kauppila, Pentti Lipsanen, Christer (Krister) Nordmyr, Rainer Sjöholm ja Hannu Sillanpää sekä Vitra Home -liiketoiminnan johtaja Mirja-Leena (Mirkku) Kullberg.  Yhtiökokouksen jälkeen pitämässään järjestäytymis­kokouksessa hallitus valitsi puheenjohtajakseen Jorma Kauppilan ja varapuheen­johtajakseen Kenneth Ingmanin.  Varsinainen yhtiökokous päätti, että yhtiön varsinaisena tilintarkastajana jatkaa KHT-yhteisö Ernst & Young Oy.  Päävastuullisena tilintarkastajana toimii KHT Johanna Winqvist-Ilkka.

Riskit ja liiketoiminnan epävarmuustekijät

Saga Furs Oyj:n toimintaan liittyvät riskit jaotellaan liiketoimintariskeihin, vahinko- ja omaisuus-riskeihin, rahoitusriskeihin sekä operatiivisiin riskeihin. Merkittävimpien riskien ja epävarmuus-tekijöiden katsotaan kaikkien olevan liiketoimintariskejä. Liiketoimintaympäristön muuttuessa tehtyihin strategiavalintoihin liittyvät riskit kasvavat. Yhtiö pyrkii hallitsemaan ja rajaamaan riskien mahdollisia vaikutuksia. Mikäli riskit kuitenkin toteutuisivat, ne voisivat merkittävästi haitata Saga Furs Oyj:n liiketoimintaa, taloudellista asemaa ja heikentää yhtiön tulosta.

Kysyntään ja tarjontaan liittyvät riskit

Voimakkaat suhdannevaihtelut nahkojen hinnoissa sekä se, että Saga Furs Oyj:n sopeutuminen näihin vaihteluihin kestää turkiseläinkasvatuksen vuosirytmistä johtuen vähintään puoli vuotta, ovat merkittäviä riskejä yhtiön taloudellisen toiminnan ja tuloksen kannalta. Suurin osa tilikaudella lajitelluista turkisnahoista tarjotaan kysynnän ajoittumisesta johtuen vasta maalis- ja kesäkuussa järjestettävissä huutokaupoissa, jolloin valtaosa kustannuksista on jo syntynyt.  Heikossa kysyntätilanteessa osa tilikaudella lajitelluista nahoista saattaa myös siirtyä myytäväksi vasta seuraavalla tilikaudella.

Turkisten kysynnän mahdollinen vähentyminen on yhtiölle selvä riski. Nykyisen suuruisen maailmantuotannon myyminen edellyttää sitä, että muotiteollisuus käyttää turkista aktiivisesti raaka-aineena, kuluttajat haluavat turkispukineita ja -somisteita ja vähittäiskaupan rakenne mahdollistaa näiden ostamisen.  Yhtiö pyrkii aktiivisesti vaikuttamaan kansainvälisen muotimaailman valintoihin markkinointi- ja tuotekehitystoiminnan avulla. Tavoitteena on, että turkis materiaalina uudistuisi, sen käyttötarkoitukset monipuolistuisivat ja se säilyttäisi siten asemansa muotikuvassa ja muotiteollisuuden raaka-aineena.  Turkisten kulutuskysynnän säilyminen tärkeimmillä markkina-alueilla edellyttää sekä turkisten jatkuvaa muotikuvassa näkymistä että ennen kaikkea kuluttajien ostovoiman kasvua ja luottamuksen tulevaisuuteen säilymistä.  Tärkeimmällä markkina-alueella Kiinassa mittavat vähittäiskaupan investoinnit ovat mahdollistaneet turkiskaupan kasvun.  Vähittäiskaupan kiinnostuksen suuntautuminen pois turkiskaupasta vähentäisi kysyntää merkittävästi.

Nahkojen alkuperän ja tuotantotapojen vastuullisuuden ja tuotteiden jäljitettävyyden merkitys on lisääntynyt lyhyen ajan sisällä merkittävästi länsimaisen muotiteollisuuden keskuudessa. Länsimaiset kuluttajat edellyttävät muotiteollisuudelta täydellistä läpinäkyvyyttä, minkä seurauksena muotiteollisuus edellyttää toimittajiltaan kasvavassa määrin jäljitettävyyttä aina yksittäisten nahkojen tuottajiin asti. Tuotannon sertifioinnin merkitys vastuullisen tuotannon mittarina on huomattava. Mikäli muotiteollisuuden odotuksiin ei pystytä vastaamaan, on riski turkisten käytön vähentymisestä muotiteollisuudessa oleellinen.

Kiinasta ja Hongkongista olevien asiakkaiden ostot dominoivat nykyisin kansainvälistä turkis-kauppaa.  Kiinan talouskasvun hidastuminen ja Kiinan nykyjohdon voimakas korruption vastainen kampanja ovat lisänneet kiinalaisten kuluttajien epävarmuutta. Mikäli syystalven 2015-2016 sää Kiinassa on edellisvuotta lämpimämpi, turkisten kysyntä ei nousse edellistalven tasolle.  Muiden markkina-alueiden kysynnän kasvu ei pysty kompensoimaan mahdollista kysynnän laskua Kiinassa.

Maailman turkisnahkatuotanto on hintojen nousun seurauksena kasvanut ainakin lähitulevaisuuden todennäköiseen kysyntään verrattuna liian suureksi ja sen tulee sopeutua kysyntätilanteeseen. Tuotannon kasvu on ollut erityisen nopeaa Kiinassa, missä hallitus on tukenut kotimaisen tuotannon kasvua korkeiden tuontitullien avulla.  Kiina onkin noussut maailman suurimmaksi minkin- ja ketunnahkojen tuottajaksi. Vuoden 2015 hintakehityksen seurauksena kiinalaisen turkistuotannon arvioidaan pienenevän selvästi.  Tämä kuitenkin lisää nahkojen tarjontaa myyntikaudella 2015-2016.

Turkisnahkojen tuotantokustannukset ovat nousseet huomattavasti tuotannon voimakkaan kasvun nostettua selvästi rehuraaka-aineiden hintoja. Tämä on heikentänyt turkistuotannon kykyä kestää suhdannevaihteluita. Kysyntätilanteen muuttumisen arvioidaan kuitenkin alentavan rehu-kustannuksia selvästi tulevalla kasvatuskaudella. Mikäli eurooppalaisen turkistuotannon kustannustason nousu jatkuu esimerkiksi lainsäädännön muutosten seurauksena, tällä voi olla merkittävä vaikutus turkistuotannon suuruuteen Länsi-Euroopassa. Tämä vaikuttaisi yhtiön keräämiin nahkamääriin.

Turkisnahkojen tuotannon keskittyminen suurempiin yksiköihin on merkinnyt Saga Furs Oyj:lle yksittäisten rahoitusriskien kasvua.  Mahdollinen liian nopea kasvu viime vuosien aikana on heikentänyt osan yksiköistä kykyä kestää suhdannevaihteluita, ja ensimmäiset yksiköt ovat jo ajautuneet likviditeettivaikeuksiin.  Tämä kasvattaa sekä kasvatus- että nahkaennakkorahoitukseen liittyviä riskejä.  Toisaalta asiakaskunnan muutos on lisännyt yhtiön mahdollisuuksia kasvattaa välitettäviä nahkamääriä.

Nahkojen hintojen voimakas lasku syyskuun 2015 kansainvälisissä huutokaupoissa on tuottanut turkiskaupalle merkittäviä tappioita ja siten kasvattanut yhtiön rahoitusriskejä ostavien asiakkaiden rahoituksessa.  Ostavien asiakkaiden on tulevalla myyntikaudella aiempaa vaikeampaa saada toiminnalleen rahoitusta ja entistä suurempi osa yhtiön myynnistä edellyttää erityyppisiä rahoitusjärjestelyitä.

Valuuttakurssien vaihtelut

Yhdysvaltain dollarin ja siihen sidoksissa olevien valuuttojen heikentyminen sen mukana on riski yhtiön liiketoiminnan kannalta.  Valtaosa Saga Furs Oyj:n myymistä turkisnahoista viedään euro-alueen ulkopuolelle, ja nahkojen maailmanmarkkinahinta määräytyy Yhdysvaltain dollareissa, vaikka yhtiön myyntivaluuttana on euro.   Dollarin vahvistuminen parantaa vastaavasti yhtiön liiketoimintanäkymiä. Valuuttariskien hallintaa selostetaan yksityiskohtaisesti konsernitilinpäätöksen liitetiedoissa.

Imagoriskit ja poliittiset riskit

Turkiksiin liittyvät imagoriskit ja poliittiset riskit ovat yhtiön kannalta merkittäviä, sillä turkiseläinten kasvatuksen ja turkisnahoilla käytävän kaupan oikeutuksen säilyminen on yhtiön liiketoiminnan edellytys.

Turkiseläinten kasvatukseen liittyvät riskit

Turkiseläinten kasvatuksen oikeutukseen liittyvät riskit ovat pysyneet merkittävinä. Poliittisten päättäjien enemmistö on edelleen myönteinen turkiseläinten kasvatusta kohtaan suurissa tuottajamaissa kuten Suomessa ja Tanskassa. Saga Furs Oyj:lle tärkeässä ja volyymiltaan merkittävässä tuottajamaassa Puolassa syksyllä 2015 vaalien jälkeen muodostettu hallitus suhtautuu edeltäjäänsä kriittisemmin turkiseläinten kasvatukseen. Euroopan toisessa merkittävässä kettutuotantomaassa Norjassa suhtautuminen turkistarhaukseen on kiristynyt.  Euroopan kolmanneksi suurimmassa minkkituotantomaassa Hollannissa vetoomustuomioistuin päätti marraskuussa 2015, että parlamentissa päätetty minkkien kasvatuskielto on lainvoimainen, minkä seurauksena kielto astunee voimaan 2024.

Yhtiön kannalta on olennaista, millainen kuva turkiseläinkasvatuksesta välittyy. Eläinoikeusjärjestöjen tavoitteena on luoda elinkeinosta negatiivinen kuva, ja lähdekritiikin ulottumattomissa oleva sosiaalinen media antaa siihen entistä paremmat mahdollisuudet. Eurooppalaisten päätöksentekijöiden, jotka eivät tunne alaa, on vaikeaa kyseenalaistaa muun muassa sosiaalisen median kautta välittyvää ja monin paikoin yksipuolista mielikuvaa. Haasteena onkin turvata riittävän ja totuudenmukaisen tiedon saanti ja siten pienentää sellaisen lainsäädännön riskiä, joka tekisi turkiseläinten kasvatuksen kannattamattomaksi, käytännössä mahdottomaksi tai kieltäisi sen. Tilanne on erityisen haastava kettutuotannon osalta, koska Suomi on ainoa merkittävä ketunnahkoja tuottava maa EU:ssa.

Saga Furs Oyj:n ja koko toimialan imagoriskeiltä ja poliittisilta riskeiltä suojautumisessa keskeisiä tekijöitä ovat eläinten hyvinvoinnin takaaminen ja nopea puuttuminen turkistiloilla mahdollisesti tapahtuviin virheisiin ja laiminlyönteihin. Euroopan turkisalan edunvalvontajärjestö Fur Europe on usean vuoden ajan kehittänyt yhdessä kansallisten järjestöjen ja turkiseläintutkimusta harjoittavien yliopistojen kanssa eläinten hyvinvoinnin parantamiseen tähtäävää Welfur-protokollaa, jonka on tarkoitus tulla käyttöön kaikissa eurooppalaisissa turkistuotantomaissa.

Turkistilasertifiointi on entistä kiinteämpi osa Saga Furs -brändiä. Se on vastuullisuutta, jäljitettävyyttä ja läpinäkyvyyttä korostava laatu- sekä ympäristöjärjestelmä, joka kattaa toiminnan kaikki osa-alueet. Yhtiö edistää sertifiointijärjestelmän voimaansaattamista yhtiön toiminnan kannalta merkittävissä tuottajamaissa. Suomessa järjestelmän kehittämisestä vastaa Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitto ry (ProFur) ja syyskuussa 2015 lähes 95 prosenttia Suomen tuotannosta oli sertifioinnin piirissä. Norjassa sikäläinen tuottajajärjestö edellyttää sertifiointia kaikilta jäseniltään. Yhtiö on myyntikaudesta 2014-2015 alkaen vastaanottanut suomensupin- ja ketunnahkoja ainoastaan sertifioiduilta tiloilta.

Turkisnahoilla käytävään kauppaan liittyvät riskit

Turkisnahkojen markkina-alueet ovat suurelta osin sellaisia, joissa kaupankäyntitavat, hallinto ja määräykset poikkeavat EU:sta ja Yhdysvalloista. Erityisesti tämä koskee Kiinaa ja Venäjää, joissa muutokset ovat myös vaikeasti ennakoitavissa.

Saga Furs Oyj pyrkii pienentämään kaupankäyntiin liittyviä rajoitteita ja riskejä yhteistyössä muun muassa IFF:n kanssa.

Olennaiset tapahtumat tilikauden päättymisen jälkeen

Tilikauden 2015-2016 ensimmäinen huutokauppa järjestettiin 19.-21. joulukuuta 2015.  Huutokaupassa tarjottiin 330.000 ketunnahkaa (240.000), 31.000 suomensupinnahkaa (23.000) ja 280.000 (430.000) afganistanilaista karakul-lampaannahkaa.  Minkinnahat tarjotaan aiemmista tilikausista poiketen ensimmäisen kerran vasta maaliskuun huutokaupassa.  Kiinan talouskasvun hidastuminen ja vaikean taloustilanteen jatkuminen Venäjällä näkyivät selvästi huutokaupan myyntituloksissa.  Markkinatilannetta vaikeuttaa lisäksi epävarmuus, joka on seurausta syksyn voimakkaasta minkinnahkojen hinnanlaskusta ja siitä turkiskaupalle koituneista suurista tappioista.  Huutokaupassa tarjotuista Saga®-ketunnahoista myytiin kolmannes.  Huutokaupan kokonaismyynnin arvoksi muodostui 12 miljoonaa euroa (49 MEUR joulukuussa 2014).  Huutokauppaan osallistui yli 200 ostajaa kaikilta markkina-alueilta.

Tilikauden aikana myytyjen nahkojen lunastustahti oli valtaosan tilikautta nopea.  Syksyllä se kuitenkin hidastui merkittävästi, ja syyskuun huutokaupoissa tapahtuneen hintojen laskun seurauksena syntyneen epävarmuuden vuoksi lähes pysähtyi.  Myyntikauden 2015-2016 alkaessa lunastamattomien minkinnahkojen määrä oli poikkeuksellisen suuri.  Ketunnahkojen lunastustilanne on selvästi minkinnahkoja parempi.  Lunastustahdin hidastumisen seurauksena yhtiö on tarvinnut entistä enemmän varastotiloja.  Välitettäväksi toimitettavien nahkamäärien arvioidaan kasvavan edelleen myyntikaudella 2015-2016.  Toiminnan tehostamiseksi yhtiö on keskittänyt minkinnahkojen lajittelun kolmeen toimipisteeseen aiemman neljän toimipisteen sijasta.  Tässä yhteydessä yhtiö on myös vuokrannut takaisin osan vuonna 1990 myydystä Fur Center -kiinteistön osasta.

Yhtiö solmi marraskuussa strategisen yhteistyösopimuksen DHL Global Forwarding:in kanssa.  Yhteistyön tarkoituksena on kehittää ja parantaa yhdessä erityisesti kiinalaisille asiakkaille tarjottavia logistisia palveluja.  Yhteistyö tarjoaa myös mahdollisuuden nahkojen lyhytaikaiseen varastointiin niiden kannalta optimaalisissa olosuhteissa Kiinassa.

Yhtiön johtoryhmässä vuodesta 1991 ollut myyntijohtaja Arto Honkanen jää eläkkeelle kesällä 2016, ja hänen tilalleen uudeksi myyntijohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi nimitettiin Mikko Hovén 1.11.2015 alkaen.  Hän vastaa myynnin lisäksi yhtiön lajittelutoiminnoista.

Arvio liiketoiminnan kehityksestä alkaneella tilikaudella

Saga Furs Oyj järjestää alkaneella tilikaudella joulukuussa 2015 pidetyn huutokaupan lisäksi huutokaupat 8.-18. maaliskuuta, 6.-16. kesäkuuta ja 14.-19. syyskuuta 2016.  Yhtiön tavoitteena on tarjota koko myyntikauden huutokaupoissa 9,0 miljoonaa minkin-, 2,7 miljoonaa ketun-, 150.000 suomensupin- ja 450.000 karakul-lampaannahkaa.  Maalis- ja kesäkuun huuto­kaupat järjestetään yhdessä pohjoisamerikkalaisten American Legend- ja Fur Harvesters Auction Inc. -huutokauppaliikkeiden kanssa.  Kaikki kolme yritystä lajittelevat itse omat tuotteensa ja myyvät ne omissa nimissään Saga Fursin tiloissa Vantaalla.  Yhtiöiden tavoitteena on tarjota kauden huutokaupoissa yhteensä reilut 13 miljoonaa minkinnahkaa. Maaliskuun huutokaupan uskotaan nousevan volyymiltaan ja asiakasmäärältään ensi kauden suurimmaksi turkis­huutokaupaksi maailmassa.

Länsimaisten minkinnahkojen tuotantomäärän kasvu jatkui myös vuonna 2015.  Joulukuussa 2014 Kiinassa alkaneen ja pitkään jatkuneen kylmän jakson seurauksena minkinnahkojen kansainvälinen hintataso kääntyi jälleen selvään nousuun tammi-helmikuussa 2015.  Eurooppalaisten tuottajien kannalta kehitystä vahvisti samanaikaisesti tapahtunut euron heikentyminen Yhdysvaltain dollariin nähden.  Näiden tekijöiden vaikutus näkyi tuottajien keväällä 2015 tekemissä minkinnahkojen tuotantopäätöksissä, ja  kansainvälisissä huutokaupoissa myyntikaudella 2015-2016 tarjottavat minkinnahkamäärät ovat ennätyssuuret.  Syyskuussa 2015 ylitarjonnan seurauksena tapahtuneen minkinnahkojen kansainvälisen hintatason romahduksen johdosta Kiinassa on syksyn 2015 aikana nahkottu huomattavia määriä siitoseläimiä.  Vaikka tämä pitkällä aikavälillä tasapainottaakin kysyntää ja tarjontaa, on sen vaikutus lyhyellä aikavälillä tarjontamääriä lisäävä. 

Ketunnahkojen tuotantomäärä on vuoden 2015 poikkeuksellisen hyvien kasvatusolosuhteiden seurauksena kasvanut selvästi.  Samanaikaisesti kiinalainen muoti on talouskasvun hidastumisen myötä alkanut suosia halvempia, ilman somisteita myytäviä villakangastakkeja.  Näin ollen myös ketunnahkamarkkinoilla Kiinassa on enemmän epävarmuutta kuin vuosiin, vaikka vähittäismyyntikausi 2015 onkin sujunut hyvin ja ketunnahkavarastot ovat pienet.  Lisäksi minkinnahkojen markkinatilanteen odotetaan heijastuvan myös ketunnahkojen kauppaan.  Länsimaisen tuotannon kehityksen ratkaisevat niin minkin kuin ketunnahkojenkin osalta tammi-maaliskuussa pidettävien kansainvälisten huutokauppojen myynti­tulokset.

Talouskasvun hidastuminen on näkynyt Kiinassa syksyn vähittäiskaupassa, ja vasta sään kylmeneminen joulukuussa on piristänyt sitä.  Pukineita on myyty vähittäiskaupassa joko hyvin pienellä katteella tai jopa tappiolla varastojen pienentämiseksi.  Kiinassa on myös myymättä aiempia vuosia suurempia määriä nahkoja, joista ei ole valmistettu pukineita.  Vaikka loppuvähittäismyyntikausi sujuisikin hyvin, ei näistä pystytä enää valmistamaan pukineita kuluvalle kaudelle, vaan ne siirtyvät seuraavalle vähittäismyyntikaudelle. 

Venäjän taloudelliset haasteet ja ruplan arvon voimakas heikentyminen pienentävät paitsi venäläisten, myös muiden Venäjän markkinoille pukineita valmistavien asiakkaiden, muun muassa kreikkalaisten ja turkkilaisten ostovoimaa alkaneen kauden huutokaupoissa.  Venäjä on ollut maailman toiseksi suurin turkis­pukineiden kuluttajamarkkina.  Länsimainen muoti suosii edelleen turkiksia, ja tärkeimpien muotiviikkojen syksy/talvi 2015-2016 mallistoista yli 70 prosentissa käytettiin turkista. Vaikka Pohjois-Amerikassa viimeiset vähittäismyyntikaudet ovat olleet onnistuneita ja talouskasvu on päässyt vauhtiin, poikkeuksellisen lämmin talvisää on hidastanut vähittäiskauppaa.  Lämmin talvisää on hidastanut talvipukineiden vähittäiskauppaa myös Länsi-Euroopassa.

Konsernin nahkakohtaisten kustannusten arvioidaan säilyvän kasvavia varastointikustannuksia lukuun ottamatta edellisen tilikauden tasolla.  Hintatason voimakas lasku syksyllä 2015 on lisännyt lunastamattomiin nahkoihin liittyviä riskejä aiempiin vuosiin nähden.  Hintatason laskun mahdollisesti jatkuessa myös yhtiön tuottajille myöntämään ennakkorahoitukseen liittyvät riskit kasvavat.  Epävarmassa markkinatilanteessa yhtiön kilpailijat ovat jo alkaneet tarjota asiakkailleen nahkojen pitkäaikaisvarastointimahdollisuutta sekä pitkiä korottomia maksuaikoja, ja yhtiön nettorahoitustuottojen arvioidaan pienenevän edellisestä tilikaudesta.  Tilikauden tulos riippuu tulevien huutokauppojen myyntituloksista, joiden todennäköistä kehitystä on nykyisessä haastavassa markkinatilanteessa jälleen mahdoton arvioida.

Hallituksen voitonjakoesitys

Emoyhtiön voitonjakokelpoiset varat olivat 31.10.2015:

 - kertyneet voittovarat 55 307 234,05
 - tilikauden voitto 6 410 137,55
 - siirrettävä suhdannerahastoon yhtiöjärjestyksen mukaan -641 013,76
  61 076 357,84

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että

  • tilikauden 1.11.2014-31.10.2015 jakokelpoisista varoista jaetaan osinkona osakkeenomistajille €1,00 osaketta kohti, yhteensä 3.600.000 euroa ja 645.000 euroa siirretään suhdannerahastoon.

Osingon maksupäiväksi ehdotetaan 2.5.2016.

 

Konsernitase IFRS      
EUR 1.000      
       
VARAT   31.10.2015 31.10.2014
       
Pitkäaikaiset varat      
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet   39 479 37 463
Aineettomat hyödykkeet   4 224 4 314
Myytävissä olevat sijoitukset   898 684
Pitkäaikaiset saamiset   11 328 4 405
Pitkäaikaiset varat yhteensä   55 929 46 866
       
Lyhytaikaiset varat      
Vaihto-omaisuus   2 701 2 547
Korolliset ostajasaamiset   43 669 58 256
Korolliset tarhaajasaamiset   84 047 85 371
Korottomat saamiset   34 485 21 897
Tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat      
verosaamiset   702 33
Rahavarat   6 249 4 059
Lyhytaikaiset varat yhteensä   171 855 172 162
       
Varat yhteensä   227 783 219 028
       
       
OMA PÄÄOMA JA VELAT   31.10.2015 31.10.2014
       
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma      
Osakepääoma   7 200 7 200
Ylikurssirahasto   254 254
Muut rahastot   19 740 19 590
Muuntoero   54 60
Arvonmuutosrahasto   426 262
Kertyneet voittovarat   67 293 62 565
Oma pääoma yhteensä   94 968 89 931
       
Pakolliset varaukset   105 266
       
Pitkäaikaiset velat      
Laskennalliset verovelat   2 449 2 168
       
Lyhytaikaiset velat      
Korolliset velat   104 447 99 367
Ostovelat ja muut velat   25 686 26 751
Tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat      
verovelat   128 546
Lyhytaikaiset velat yhteensä   130 261 126 664
       
Velat yhteensä   132 711 128 832
       
Oma pääoma ja velat yhteensä   227 783 219 028

 

 

Konsernin laaja tuloslaskelma        
         
EUR 1.000 1.8.2015- 1.11.2014- 1.8.2014- 1.11.2013-
  31.10.2015 31.10.2015 31.10.2014 31.10.2014
  3 kk 12 kk 3 kk 12 kk
         
         
Jatkuvat toiminnot        
Liikevaihto 7 181 58 508 7 927 49 783
Liiketoiminnan muut tuotot 122 919 154 416
         
Aineiden ja tarvikkeiden käyttö -1 332 -4 447 -1 018 -4 525
Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut -3 855 -21 351 -3 473 -19 239
Poistot ja arvonalentumiset -1 156 -4 525 -1 065 -3 893
Liiketoiminnan muut kulut -6 289 -24 672 -4 664 -23 596
         
Liiketulos -5 329 4 433 -2 138 -1 054
         
Rahoitustuotot 672 6 444 1 455 4 821
Rahoituskulut -279 -1 481 -800 -1 682
         
Tulos ennen veroja -4 937 9 395 -1 483 2 085
         
Tuloverot 945 -1 995 181 -612
         
Katsauskauden tulos -3 991 7 400 -1 301 1 473
         
Muut laajan tuloksen erät        
Erät jotka saatetaan myöhemmin siirtää tulosvaikutteisiksi        
Myytävissä olevat sijoitukset 60 206 20 70
Muuntoerot 1 -9 5 5
Tuloverot liittyen eriin, jotka saatetaan myöhemmin siirtää tulosvaikutteisiksi -12 -41 -2 -12
Katsauskauden muut laajan tuloksen erät verojen jälkeen 49 156 23 64
         
Katsauskauden laaja tulos yhteensä -3 942 7 556 -1 278 1 536
         
Tulos/osake, laimentamaton (EUR) *) -1,11 2,06 -0,36 0,41
*) Tunnuslukua laimentavia tekijöitä ei ole        
         

 

Konsernin rahavirtalaskelma      
       
EUR 1.000   1.11.2014- 1.11.2013-
    31.10.2015 31.10.2014
    12 kk 12 kk
Liiketoiminnan rahavirta      
  Välitysmyynnistä saadut maksut ostajilta   629 178 487 583
  Liiketoiminnan muista tuotoista saadut maksut   338 337
  Maksut liiketoiminnan kuluista   -622 704 -545 324
  Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä      
  ja veroja   6 812 -57 404
       
  Maksetut korot liiketoiminnan rahoituskuluista   -954 -731
  Maksut muista liiketoiminnan rahoituskuluista   -454 -970
  Saadut korot liiketoiminnasta   5 042 4 535
  Muut rahoitustuotot liiketoiminnasta   564 285
  Saadut osingot liiketoiminnasta   22 21
  Maksetut välittömät verot   -2 841 -1 890
Liiketoiminnan rahavirta (A)   8 191 -56 154
       
Investointien rahavirta      
  Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin      
  hyödykkeisiin   -6 584 -12 859
  Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden      
  luovutustuotot   171 88
  Investoinnit muihin sijoituksiin   -8 -87
Investointien rahavirta (B)   -6 421 -12 858
       
Rahoituksen rahavirta      
  Lyhytaikaisten lainojen nosto   2 896 55 250
  Maksetut osingot   -2 476 -7 250
Rahoituksen rahavirta (C)   420 48 000
       
Rahavirtojen muutos (A+B+C) lisäys (+) /      
vähennys (-)   2 190 -21 012
       
Rahavarat 31.10.   6 249 4 059
./. Rahavarat 1.11.   4 059 25 071
Rahavarojen muutos   2 190 -21 012
       

 

Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista 1.11.2013 - 31.10.2014      
                     
EUR 1.000   Osake-pääoma Ylikurssi-rahasto Muut rahastot Muuntoero Arvon-muutos-rahasto Kertyneet voittovarat Emoyhtiön omistajien osuus Vähem-mistön osuus Oma pääoma yhteensä
                     
Oma pääoma 1.11.2013   7 200 254 17 370 57 203 70 327 95 411 0 95 411
Tilikauden tulos             1 473 1 473   1 473
Muut laajan tuloksen erät         3 58 2 64   64
Muu muutos *)             363 363   363
Osingonjako             -7 380 -7 380   -7 380
Siirto suhdannerahastoon       2 220     -2 220 0   0
Oma pääoma 31.10.2014   7 200 254 19 590 60 262 62 565 89 931 0 89 931
                     
                     
Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista 1.11.2014 - 31.10.2015      
                     
Oma pääoma 1.11.2014   7 200 254 19 590 60 262 62 565 89 931 0 89 931
Tilikauden tulos             7 400 7 400   7 400
Muut laajan tuloksen erät         -6 165 -3 156   156
Osingonjako             -2 520 -2 520   -2 520
Siirto suhdannerahastoon       150     -150 0   0
Oma pääoma 31.10.2015   7 200 254 19 740 54 426 67 292 94 968 0 94 968
                     
                     
*) aiheutuu verokantamuutoksesta, joka liittyy eriin, jotka on IFRS-siirtymän yhteydessä kirjattu suoraan voittovaroihin
                     

 

 

Tunnusluvut        
         
    2014/2015 2013/2014  
    12 kk 12 kk  
         
Myynnin arvo, 1.000 euroa   637 349 505 418  
Liikevaihto, 1.000 euroa   58 508 49 783  
Liiketulos, 1.000 euroa   4 433 -1 054  
% liikevaihdosta   7,6% -2,1%  
Tulos ennen veroja, 1.000 euroa   9 395 2 085  
% liikevaihdosta   16,1% 4,2%  
Tulos/osake, euroa   2,06 0,41  
Oma pääoma/osake, euroa   26,38 24,98  
Oman pääoman tuotto (ROE) -%   8,0 % 1,6%  
Sijoitetun pääoman tuotto (ROI) -%   5,4 % 1,7%  
Omavaraisuusaste, %   44,5 % 43,6%  
Gearing   1,03 1,06  
Bruttoinvestoinnit, 1.000 euroa   6 592 12 946  
% liikevaihdosta   11,3% 26,0%  
Henkilöstö keskimäärin   382 353  
         
         
Tunnuslukujen laskentaperiaatteet:        
         
Oman pääoman tuotto (ROE) -% = kauden tulos x 100 / oma pääoma *)
Sijoitetun pääoman tuotto (ROI) -% = (tulos ennen veroja + korko- ja muut rahoituskulut - luottotappiot) x 100 / (taseen loppusumma - korottomat lyhytaikaiset velat) *)
Omavaraisuusaste, % = oma pääoma x 100 / (taseen loppusumma - saadut ennakot)
Gearing = (korollinen vieras pääoma - rahat ja rahoitus-arvopaperit) / oma pääoma
Tulos/osake, euroa = kauden tulos / osakkeiden osakeantioikaistu keskimääräinen lukumäärä
Oma pääoma/osake, euroa = oma pääoma / osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä tilinpäätöspäivänä
         
*) tunnuslukujen jakaja lasketaan tilikauden ja edellisen tilikauden taseen mukaisten lukujen keskiarvona
         

 

Annetut vakuudet, vastuusitoumukset ja muut vastuut    
         
EUR 1.000   31.10.2015 31.10.2014  
         
Velat, joiden vakuudeksi on annettu kiinnityksiä ja pantattu saamisia        
         
Lainat rahalaitoksilta   68 443 63 021  
Annettu kiinteistökiinnityksiä   54 071 54 071  
Annettu yrityskiinnityksiä   2 691 2 691  
Annetut pantit   791 791  
         
         
Johdannaissopimukset        
         
Valuuttatermiinit   43 916 29 268  
         
Vuokravastuut        
         
Sitovien liiketilojen vuokrasopimusten perusteella maksettavat minimivuokrat:        
   Yhden vuoden kuluessa   1 072 1 092  
   Yli vuoden ja enintään viiden vuoden kuluessa   5 34  
Kiinteistöinvestoinnit        
         
Konserni on velvollinen tarkistamaan kiinteistöinvestoinneista tekemiään arvonlisäverovähennyksiä, mikäli kiinteistön verollinen käyttö vähenee tarkastuskauden aikana. Vastuun enimmäismäärä on 2.646 tuhatta euroa ja viimeinen tarkastusvuosi on 2024.  
Lähipiiritapahtumat      
       
EUR 1.000 2014/2015 2013/2014  
  12 kk 12 kk  
       
Lähipiirin kanssa toteutuivat seuraavat liiketapahtumat:      
       
Liikevaihto      
 - muu lähipiiri 505 317  
       
Liiketoiminnan muut tuotot      
 - emoyhtiö 48 32  
       
Liiketoiminnan muut kulut      
 - emoyhtiö -17 -13  
       
Rahoitustuotot      
 - muu lähipiiri 45 40  
       
Rahoituskulut      
 - emoyhtiö -20 -29  
 - muu lähipiiri -4 -13  
       
Saamiset lähipiiriltä      
 - muu lähipiiri 1 185 988  
       
  2014/2015 2013/2014  
  12 kk 12 kk  
Velat lähipiirille      
 - emoyhtiö -1 992 -4 222  
 - muu lähipiiri -1 850 -1 633  

 

 

Johdon työsuhde-etuudet      
       
Palkat ja muut lyhytaikaiset työsuhde-etuudet 1 376 1 316  
       
Johto koostuu hallituksesta, toimitusjohtajasta, toimitusjohtajan sijaisesta ja muusta konsernin johtoryhmästä.
       

Vantaalla 29. joulukuuta 2015

SAGA FURS OYJ

Hallitus