Deel tuo palveluunsa uusia ominaisuuksia helpottamaan rekrytointipäätöksiä ja palkanhallintaa

Report this content

Huhtikuussa Suomessa palvelunsa lanseerannut Deel on tuonut palveluunsa uusia ilmaisia ominaisuuksia, jotka hyödyttävät suomalaisia yrityksiä hallinnoimaan kansainvälistä tiimiään

 

HELSINKI (25.5.2022) – Yhdysvaltalainen rajattoman etätyön ja kansainvälisen rekrytoinnin pioneeri Deel on tuonut palveluunsa uusia ilmaisia ominaisuuksia, jotka auttavat yrityksiä rekrytoinnissa, yhteistyön ja tehokkuuden kehittämisessä sekä kulujen optimoinnissa.

 

“Deelin State of Global Hiring Report 2021 -selvityksestä käy ilmi, että kansainvälisesti palkkaavien yritysten määrä kasvoi yli 200 prosenttia ympäri maailmaa vuonna 2021. Uusien työkalujen on tarkoitus auttaa yrityksiä palkkaamaan uusia työntekijöitä etänä kustannustehokkaasti”, toteaa Deelin Suomen myyntijohtaja Frank Sfakiotakis.

 

Deelin palvelulle on ollut pandemia-alalla valtava kysyntä, ja yhtiö on kasvanut valtavaa vauhtia. Se on kerännyt sijoittajilta jo 600 miljoonaa euroa 5 miljardin euron valuaatiolla. Deelin avulla yhtiöt voivat palkata osaajia yli 150 maassa. Suomessa yhtiön palveluita käyttää muun muassa Supercell.

 

Deelin palvelun uudet ominaisuudet

 

Org Chart -ominaisuus on ilmainen Slackin plugin-liitännäinen, joka antaa yrityksen työntekijöille näkyvyyttä tiimeihin ja raportointirakenteisiin. Sen voi yhdistää yrityksen HRIS- tai IT-järjestelmään muutamalla klikkauksella. Järjestelmä kertoo automaattisesti, milloin tiimeihin tulee uusia jäseniä, työntekijöitä lähtee tai roolit muuttuvat.

 

Ominaisuudessa on myös hakumahdollisuus, jonka avulla tiimit voivat helposti hakea työntekijöitä taitojen tai osaston perusteella. Lisäksi Org Chartin avulla voidaan muun muassa pyytää ja hyväksyä lomapyyntöjä, hoitaa perehdytyksiä ja hallita kehityskeskusteluja – Slackistä käsin.

 

Deel tuo käyttäjilleen myös Global Hiring Toolkit -paketin, joka sisältää kattavan valikoiman työkaluja palkkaamiseen ja työpaikan vastaanottamiseen etänä. Salary Insights -auttaa yrityksiä tarkastelemaan ja vertailemaan tarjottuja palkkoja varmistaakseen niiden kilpailukyvyn ja budjetin.

 

“Asiakkailla on pääsy Deelin tietokantaan, josta löytyy yli 50 eri työtehtävän palkkataso yli 110 maassa. Myös työntekijän kokemustaso on huomioitu. Tietokanta perustuu yli 7 000 yrityksen tietoihin ympäri maailmaa”, kertoo Sfakiotakis.

 

Global Employment Comparison -työkalu auttaa vertailemaan työllisyysdataa 87 maassa ja sisältää tietoja esimerkiksi minimipalkasta, lomapäivistä, perehdytyspäivistä ja pakollisista eduista. Employee Cost Calculator auttaa yrityksiä arvioimaan kansainvälisen rekrytoinnin kustannusten arvioinnissa palkasta vakuutuksiin.

 

Kesäkuussa työkaluihin lisätään Take Home -palkkalaskuri, jonka avulla voidaan nopeasti laskea, kuinka paljon palkkaa työntekijälle jää verojen jälkeen.

 

Deel panostaa kasvuun Pohjoismaissa vuonna 2022. Yhtiö lanseerasi palvelunsa ensimmäisenä Ruotsissa helmikuussa 2022, minkä jälkeen yhtiö on aloittanut toiminnan Suomessa, Tanskassa ja Norjassa. Yhtiöllä on jo useita yritysasiakkaita Suomessa, ja se aikoo palkata yhdeksän työntekijää Suomeen vielä tämän vuoden aikana.

 

 

###

 

Lisätietoja medialle:

 

Kuvat medialle

 

State of Global Hiring Report 2021

 

Frank Sfakiotakis

Suomen myyntijohtaja, Deel

+358 40 731 2540

frank.sfakiotakis@deel.com

 

 

 

Deel

 

Deel on maailman johtava HR-säännöksiin ja palkkalaskentaan erikoistunut yritys, joka auttaa yhtiöitä palkkaamaan kenet vain, mistä vain. Deelin teknologia tarjoaa yrityksille palkkajärjestelyt, HR-palvelut, lainsäädännön, ja muut edut ja hyödyt joita tarvitaan globaalin tiimin palkkaukseen ja hallinnointiin.

 

Deelin järjestelmän avulla kuka vain voi itsenäisesti palkata työntekijöitä 150 maassa, jokaisen maan lainsäädäntö huomioonottaen – koko prosessi vie vain minuutteja. Yli 250 verotuksen, lainsäädännöön, kirjanpidon ja liikkumisen asiantuntijan avulla Deelin asiakkaat voivat valita kattavasta sopimuspohjapankista sopivan sopimuksen, ja se voidaan lähettää allekirjoitettavaksi yhdellä klikkauksella. Palkat voidaan maksaa 120 eri valuutalla.

 

Deelin perusti vuonna 2019 Alex Bouaziz ja Shuo Wang Yhdysvaltojen San Franciscossa.

 

Lisätietoja: letsdeel.com 

Tilaa

Multimedia

Multimedia