Kodit.io on ostanut Kahdeksas päivä -kiinteistönvälitysyrityksen liiketoiminnan

Report this content

Kodit.io on aikaisemmin laajentunut kansainvälisesti yrityskaupoilla. Pienempien toimijoiden osto on osa laajentumisstrategiaa myös tulevaisuudessa.

Suomalainen kiinteistöalan kasvuyritys Kodit.io on ostanut Kahdeksas päivä -kiinteistönvälitysyrityksen koko liiketoiminnan. Liiketoimintakaupan avulla Kodit.io laajentaa omaa liiketoimintaansa sekä tähtää Kahdeksas päivän kiinteistönvälittäjien välitystoiminnan kasvattamiseen.

Kahdeksas päivän työntekijät jatkavat yhtiön palveluksessa uuden omistajan tuella. Yrityksellä on noin 20 työntekijää. Vuonna 2020 Kahdeksas päivän liikevaihto oli 5 miljoonaa euroa.

“Kahdeksas päivän tiimi koostuu joukosta pääkaupunkiseudun kokeneimpia ja parhaiten tunnettuja kiinteistönvälittäjiä. Olemme hyvin iloisia tästä mahdollisuudesta muodostaa kumppanuus heidän kanssaan sekä mahdollisuudesta auttaa heitä kasvattamaan liiketoimintaansa teknologian avulla”, kommentoi Kodit.io:n perustaja ja toimitusjohtaja Kalle Salmi.

“On hienoa aloittaa uusi luku Kahdeksas päivän tarinassa uuden omistajan tuella. Olemme innoissamme siitä, miten voimme aktiivisesti kehittää liiketoimintaamme Kodit.io:n kaltaisen, ainutlaatuista kiinteistöalan teknologiaa kehittäneen suomalaisen kasvuyrityksen kanssa. Yhteistyön myötä molemmilla yrityksillä on entistä merkittävämpiä kasvumahdollisuuksia Suomessa”, sanoo Kahdeksas päivän hallituksen puheenjohtaja Teemu Oukari.

Kodit.io on kiinteistöalan yritys, joka pyrkii teknologiaa hyödyntämällä mahdollistamaan saumattoman asunnon ostamisen ja myymisen asiakaskokemuksen. Konseptiin kuuluu asunnon myyjille tarjotut välityspalvelut tai välittömät käteistarjoukset, jotka voivat sisältää asunnon myyjille mahdollisuuden jäädä heidän aiemmin omistamaansa asuntoon vuokralaiseksi, kun uuden asunnon etsiminen on vielä käynnissä. Asuntoa hakevat voivat puolestaan ostaa tai vuokrata valmiiksi remontoidun, muuttovalmiin kohteen.

Kodit.io on kahdeksankertaistanut myyntinsä viimeisen vuoden aikana ja aikoo kasvattaa liiketoimintaansa jatkossakin yrityskauppojen avulla. Viime keväänä yhtiö osti espanjalaisen Lucas-kasvuyhtiön kasvattaen näin kansainvälistä liiketoimintaansa.

“Olemme erittäin hyvin rahoitettuja, mikä mahdollistaa meille merkittävien kasvuinvestointien tekemisen nyt ja lähitulevaisuudessa”, jatkaa Salmi.

###

Lisätietoja medialle:

Kuvat medialle

Kalle Salmi
Perustaja ja toimitusjohtaja, Kodit.io

+358 50 573 5229
kalle@kodit.io




Kodit.io Suomessa vuonna 2017 perustettu teknologiayhtiö, jonka tehtävänä on tehostaa asuntomarkkinoiden toimintaa poistamalla kaikki asunnon vaihtoon liittyvät aikaa ja rahaa vievät vaiheet. Toimimme suurimmissa kaupungeissa Suomessa, Puolassa sekä Espanjassa ja työllistämme noin 200 henkilöä.

Kodit.io on voittanut mm. Startup of the Year 2019 ja Founder of the Year 2019 -palkinnot Nordic Startup Awards -kilpailussa. Financial Times on listannut Kodit.io:n yhtenä Europan kiinnostavimmista kasvuyhtiöistä 2020 ja Teknologiateollisuus Ry on huomioinut yhtiön yhtenä Suomen johtavista tekoäly-yrityksistä. Kodit.io:n toimintaa rahoittavat Euroopan ja Yhdysvaltojen johtavat pääomasijoittajat.

Tilaa

Multimedia

Multimedia